Tylypahka AM

((lol en taas muista missä tunnelmissa lazlo edes on tässä, mutta… ))
Elliot yllätti vähän vastauksellaan. Toki kieltävä vastaus oli jo aiemmin osattu huomioida, mutta tällainen kieltävä vastaus ei. Lazlo sai huomata, ettei varmaan ollut keskittynyt tarpeeksi keskusteluun, saati ajatellut tätä yhdelle ja samalla lineaariselle viivalle.

”…etkö juuri kieltänyt minua sanomasta mitään?” Elliot kysyi. Lazlon piti ajatella. Hän ei omasta mielestään kieltänyt toista sanomasta mitään. Hän oli vain tahtonut sulkea yhden keskusteluaiheen ulkopuolelle. Teen pinta näytti tasaiselta, kun Lazlo katseli sitä. Kupin pohja näkyi väriverhon lävitse. Suuria halkeamia sen pohjalla ei ollut.

Jos edellinen kysymys oli ollut yllätys, niin sitä suurempi oli toinen. Elliotilla oli ollutkin odotuksia tätä aamupalahetkeä kohtaan. Vieläpä sellaisia, joita vastapari ei ollut varsinaisesti ajatellut. Toki keskusteleminen olisi mukavaa, mutta mitään erityistä syytä tai tarkoitusta taustalla ei ollut. Tai aihetta. Lazlon pitäisi keksiä jokin aihe.

”En kieltänyt… En tarkoittanut sitä sillä tavalla”, Lazlo totesi lyhyesti vielä aiempaan kysymykseen. Toista merkitystapaansa hän ei kuitenkaan ollut kovinkaan innokas jakamaan, sillä hän ei haluaisi taas päätyä keskustelemaan siitä aiheesta… Saati tuomaan sitä takaisin esille, antamaan sille huomiota. Onneksi oli toinenkin kysymys, joten Elliot ei toivottavasti tulisi penäämään lisäkysymyksiä tästä.

Jos edes olisi jokin aihe mielessä. Jotenkin tuntui siltä, että kaikki varsinaiset aiheet tahtoivat karata muualle. Lazlo sipaisi vähän hiuksiaan ja yritti hymyillä ystävällisesti tupatoverilleen.

”Ajattelin, että yhteinen aamupala olisi ehkä ihan mukava, kun emme hetkeen…” Sanomatta jäi kuitenkin se osa, joka kertoi siitä kuinka kauan viime hetkestä, oli ollut. Kuinka paljon helpompaa oli syödä aamupalaa samalla, kun oli toisten henkilöiden ympäröimänä. Mikäli henkilöt olivat siis sopivia.

Lazlo katsahti vielä Elliotia nähdäkseen tämän reaktiota. Leipä ja tee saivat vielä odottaa. Etenkin, kun seuran jatkosta ei ollut kovinkaan varma. Enää. Olikohan hän jossain vaiheessa ollut erityisen varma siitä?

"...mukava?" Elliot toisti hitaasti tuijotettuaan ensin pitkään Lazloa. Hänellä ei ollut kyllä hajuakaan, miten tämän olisi pitänyt olla mukavaa kummallekaan. Hänellä ei myöskään ollut hajuakaan, miten lauseen olisi tarkoitus päättyä. Kun emme hetkeen ole syöneet yhdessä? Syöneet, piste? Puhuneet? Hän oli melko varma, että he eivät olleet koskaan tehneet mitään niistä.

"Luulin, että vihaat minua", hän vielä lisäsi keskittyen samalla taittelemaan marmeladipaahtoleipäänsä kahtia. Viha tosin ehkä oli hieman vahva sana. Enemmän kuin vihattu hän tunsi lähinnä olevansa vain yhdentekevä. Eikä hän ollut ihan varma, kumpi oli pahempi.

”…mukava?” Elliot meni ja kyseenalaisti Lazlon sanavalintaa. Tämäpä oli osuvaa, sillä nyt kun Lazlo ajatteli asiaa tarkemmin se ei varmaan ollut se paras ilmaisu. Paras sana. Mutta mitä sitä pitäisi sanoa? Kivako? Kiva oli liian usein käytetty sana. Se sanottiin liian helposti. Sitä paitsi tämä ei ollut kivaa.

Lazlo tyytyi nyökkäämään vastaukseksi. Näin ei heittäisi muita huolimattomia vääriä sanoja ilmoille. Poika laski katseensa teekuppiinsa, jonka korvaan tarttuikin. Näin hän voisi myös väistää Elliotin katseen, mikäli tämä haluaisi vain katsoa niin kuin äsken - ennen kuin sanoisi mitään.

Teekuppi ehti kohota kaulan tasolle, lähes oikeaan kohtaan, kun Elliot mainitsi olettamuksen. Olettamus yhtäältä hämmensi ja toisaalta aiheutti jonkin toisen tuntemuksen liikehdintää, josta hän ei itse ollut kovinkaan varma.

”En minä…”, Lazlo aloitti ja piti katseensa visusti teekuppinsa reunassa, yrittäen saada mahdollisimman taka-alalle esiin pyrkivää ilmettä, joka oli sekoitus hämmennystä ja pienoista kritiikkiä. Kun hän sai kulmakarvansa rennommaksi ja teekuppia kohottavan käden taas liikkeelle, pystyi hän ilmaisemaan lopunkin: ”…vihaa sinua.”

Ennen seuraavaa assamin maistelua Lazlo totesi vielä: ”Jos vihaisin sinua, en olisi pyytänyt sinua aamupalaseuraksi.” Tällä sanomalla oli puolittain tarkoitus vahvistaa edellistä sanomaa ja tuoda oma loogisuus taas takaisin raiteilleen. Hän osasi olla looginen ja yhdenmukainen, kunhan vain saisi keskityttyä, eikä tulisi kaikenlaista ylimääräistä ja turhaa, häiriöitä ja ongelmia väliin.
Poika pystyi jo aavistamaan, että tee maistuisi suussa vain kuumalta.

Elliot kohautti olkapäitään ja piti katseensa edelleen paahtoleivässään, jonka taittamisesta teki parhaillaan huomattavasti suurempaa projektia kuin mitä se todellisuudessa oli.

"No, sinä seurustelitkin kanssani yli vuoden", Elliot huomautti. Hän ei uskonut, että aamiaiskutsu olisi sen rinnalla enää mitenkään... mahdoton. Ei sillä, että hän nyt olisi muutenkaan pysynyt enää perässä Lazlon aivoituksissa. Jos tällä ei kerran ollut edes mitään puhuttavaa, miksi hän oli täällä? Oliko tämä oikeasti Lazlon mielestä mukavaa? Koska hänestä tämä oli lähnnä kiusallista.

Elliot päätyikin mainitsemaan, että he olivat seurustelleet yli vuoden. Totta. Nyökkäys. Ei käy kieltäminen. Silti Elliot oli kysynyt tästä asiasta. Lazlo ei ollut varma siitä, että oliko jossain vaiheessa tämän aamupalan aikana tai aiemmin antanut viitteitä siitä, että suhtautuisi itse niin perin kieltävästi Elliotin, entisen poikaystävänsä, läsnäoloon, että tunnetta voisi kuvailla niinkin vahvalla sanalla kuin viha.

…jostain sanan oli pitänyt olla peräisin?
Kunnes sitten yksi todellisuus tuli vastaan. Lazlo siemaili teetä ja samalla, kun sen neste tunkeutui kaikkialle hänen suussaan, sisälmyksissään, myös ajatukset avautuivat. Ehkä tee oli murtanut ajatuksellisen padon. Jos viha oli tullut Elliotin mieleen, niin jotenkin sen oli täytynyt olla jo alkujaan läsnä tai vähintäänkin esillä. Jos Elliot ei ollut olettanut, että Lazlo vihaisi häntä, niin sitten jostain muusta. Kun he olivat kerran seurustelleetkin, niin Lazlon vihan tunne ei ehkä ollut selkeä olettamus. Etenkin, kun hän oli ehdottanut myös yhteistä aamupalaa.

Lazlo laski vähän teekuppia alas huuliltaan ja kohdisti samankaltaisen kysymyksen Elliotille. ”Vihaatko sinä minua?”

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

((Onko se lentävä lehmä? Onko se yksisarvinen? Ei! Se on Elliot Mason, vielä kerran ilonamme masistelemassa. xD))

"Mitä?" Elliot kurtisti kulmiaan, kun Lazlo esitti saman kysymyksen hänelle takaisin, "en?" Joskin hän ehkä vähän toivoi niin, sillä se olisi varmasti tehnyt monista asioista paljon helpompia. Jos hän olisi ihan tosissaan vihannut Lazloa, hän tuskin olisi päätynyt tämän kanssa tänne aamiaisellekaan.

Elliot haukkasi harvinaisen hyvin kahtia taittamaansa marmeladileipää yrittäen miettiä, että mitäs nyt sitten. Lazlolla ei ollut mitään puhuttavaa. Hänellä olisi ollut paljonkin puhuttavaa, mutta ei mitään, mitä hän koskaan oikeasti sanoisi ääneen. Eli tilanne oli varsin kiusallinen. Elliot toki oli kokenut elämässään melko paljonkin kiusallisia tilanteita, mutta jostain syystä ne eivät yhtään helpottaneet kokemuksen myötäkään. Samalla hän kuitenkin koki myös pakottavaa tarvetta korjata tilanne. Kuten hänellä yleensä oli tarve korjata aivan kaikki muukin.

Poika nielaisi paahtoleivänpalansa ja selvitti vähän kurkkuaan ennen kuin puhui. "Joten... oletko menossa joululomaksi kotiin?" hän lopulta päätyi kysymään - ja katui kysymystään jo ennen kuin oli ehtinyt edes kokonaan sanoa sitä. Se ei ehkä ollutkaan mikään paras keskustelunaihe ja toisaalta toi taas mieleen ne kerrat, kun hän oli käynyt Silversteinien luona. Elliot yritti kuitenkin parhaansa mukaan näyttää kiinnostuneelta Lazlon vastauksesta samalla, kun potki mielessään itseään päähän.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine