Tylypahka AM

Aurelia joi pitkän kulauksen drinkistään. Jassoo. Vai että suurempaan hyvään.

"Onko sinusta tullut jokin... yleinen hyväntekijä?" Aurelia hymähti, hän ei tienny heittäiskö juomat Klausin päälle vai jotain muuta. Mies ärsytti... ja tavallaan se oli kivaa. Ei niin rasittava kuin Ciaran.

"Suurempaan hyvään johtaa ratkaisu, jossa sinä menet ihan itse Abbyn kanssa sinne kurssille..." Aurelia totesi koska tämähän oli fakta. Jos Abby haluaa kurssille ja Klausia ilahduttaa että Abby on iloinen... voisi mennä siis ihan itse.

"Mansikat ovat erittäin hyviä, kuin kaikki muutkin hedelmät, suosittelen" Aurelia siemaisi juomastaan, hänestä tuntui jokseenkin puuroiselta. Huojuvalta. Hitto, onko hän humalassa?!

Mikään ei olisi pahempaa, kuin se että hän joisi itsensä pöydän alle ennen Klausia.

“Miten niin tullut? Minä olen aina ollut hyväntekijä”, Klaus yritti selittää silmät viattoman suurina kuin ei olisi ikinä eläessään tehnyt mitään pahaa tai edes hieman arveluttavaa, “ja uskon vakaasti, että Abigail pitäisi sinun seurastasi enemmän kuin minun.”

Klaus sai juotua juomansa loppuun ja tilasi oluen, sillä Aurelian puhe alkoi kuulostaa sen verran takkuavalta, että hänen pitäisi tarvittaessa olla siinä kunnossa, että voisi taluttaa naisen takaisin koululle.

“Ehkä minun pitäisi kokeilla tällaista… ‘hedelmää’, josta puhut”, hän totesi nyökkäillen hyväksyvästi. Hänen oli pakko myöntää itselleen, että vaikka hän toki oli joskus syönyt hedelmiä, hänen ruokavalionsa ehdottomasti olisi kaivannut niitä tällä hetkellä lisää. Itse asiassa hänen ruokavalionsa kaipasi ylipäätään jotakin muutakin sisältöä kuin etanolia.

“Joten… teitkö mitään uudenvuodenlupauksia?” Klaus lopulta vaihtoi puheenaihetta, tai ehkä enemmänkin jatkoi sillä hedelmälinjalla. Abigailista puhuminen sai Aurelian aina niin huonolle tuulelle.

Aurelia joi drinkkiään, yrittäen pitää katseensa vakaana kohti Klausia. Hitto, tämä on todella vaikeaa. Mies oli hyvännäköinen ja tuntui kun katse harhailisi tuon vartalolla koko ajan. Ryhdistäydy nainen! "Abigail pitää kaikkien seurasta, jotka vain ovat elossa. Hän tosin juttelisi kivillekin, jos uskoisi niillä olevan sielu tai niiden lähettävän hänelle telepaattisia viestejä" Aurelia totesi nauraen ja hymyili Klausille.

Krapulahan tulee hitaammin, jos ei vaan mene nukkumaan? Tietenkin! Mikä nerokas idea. Aurelia tilasi itselleen uuden drinkin ja katsoi Klausia. "Teeppä se, hedelmillä on todella paljon hyviä terveysvaikutuksia. Voit vaikka pitää päiväkirjaa asiasta ja raportoida mitä eroja huomaat kun syöt puoli kiloa hedelmiä ja kasviksia päivässä"

Veikeä hymy kareili Aurelian huulilla, kun hän maistoi omaa raikasta keltaista hedelmäistä drinkkiään. "Tein uudenvuoden lupauksia... ajattelin elää rauhallisesti ja pysyä selväjärkisenä, sekä pitää suhdekuviot kaikinpuolin järkevinä. Niin, ja vähentää alkoholin käyttöä" Aurelia katsoi drinkkiään hetken miettivänä. Tämähän on melkein kuin mehua, alkoholia ei ole kuin 4cl... niin, kirkasta. Likööriä... No mutta sitä ei lasketa, siinä on niin paljon sokeria.

"Alkoholin vähennys alkaa tietenkin vasta maanantaina" Aurelia hymyili Klausille leveästi ja katsoi tuota pilke silmäkulmassa, ehkä vähän flirttailen.

“Olen vakuuttunut, että hän uskoo kivilläkin olevan sielu”, Klaus huomautti, ollen oikeasti vakuuttunut siitä. Tai ainakin siitä, että Abigail kohtelisi kiviä kuin niillä olisi sielu. Ehkä niillä olikin sielu. Kukapa hän oli sanomaan, kenellä tai millä oli tai ei ollut sielua.

Klaus joi omaa juomaansa samalla, kun katsoi, miten Aurelia tilasi jo seuraavaa. Hän ei todellakaan pysynyt tahdissa. Mutt aehkä se oli parempi niin. Hän irvisti Aurelian hedelmäkehotukselle.

“Päiväkirja, raportointi, puoli kiloa… Tuo alkaa jo kuulostaa työltä. En pidä siitä”, hän totesi.

Aurelian uudenvuodenlupaukset kuulostivat… tylsiltä. Klaus ei kuitenkaan voinut olla repeämättä nauruun siinä kohtaa, kun Aurelia kertoi luvanneensa vähentää alkoholinkäyttöä. Se lupaus ei ainakaan näyttänyt etenevän kauhean hyvin.

“Ai minä maanantaina? Nyt heti seuraavana?” hän kysyi hymyillen hiukan.

"En olisi edes yhtään yllättynyt, voidaan kysyä Abigaililta maanantaina" Aurelia virnisti Klausille. "Ties vaikka saadaan kivikon numerologinen kartta..."

Pitäisköhän ottaa vettä? Aurelialla oli vähän kumma tunne siitä, että se voisi olla ihan viisasta. Hän ei kuitenkaan haluaisi oksentaa tähän paikkaan, matkalla takaisin koululle tai jos ollaan tarkkoja, oikeastaan ollenkaan. Tämä laski lasinsa hetkeksi pöydälle ja leikki drinkissä olevalla sateenvarjollaan.

"Ei se oikeasti ole työtä, mutta voisit kokeilla sitä puolta kiloa hedelmiä... Etköhän sä huomaa eron silti" Aurelia katsoi tiiviisti Klausia. "Ja tarkoitan, että ne hedelmät pitää olla tuoreita, eikä esimerkiksi upotettuna viinaan" Aurelia täsmensi ja ei voinut olla virnistämättä. Viinaan upotetut hedelmät oli hyviä. Pitäisköhän testata. Ottaiskohan Klaus sangriaa?

"Älä naura!" Pieni mutru Aurelian huulilla, vaikka näkikin että tyttöä huvitti itseäänkin. "Se on vielä vähän vaiheessa, en tehnyt tarkkoja määritelmiä... Sitä paitsi, mitä itse lupasit?"

Klaus pyöritteli silmiään Aurelian jatkaessa vaahtoamistaan puolen kilon hedelmistä. Nyt hänen täytyisi olla ihan kiusallaankin syömättä hedelmiä. Tai upottaa ne viinaan, mikä ei sinällään ollut tietenkään mitenkään huono ajatus.

“Etkö ole kuullut? Unelmat ilman tavoitteita ovat vain unelmia. Sinun pitää tehdä tarkkoja määritelmiä!” Klaus kehotti Aureliaa nyökytellen kuin olisi uskonut tähän - tai kuin olisi ollut asiassa jotenkin ekspertti ja noudattaisi itse omaa ohjettaan. Aurelian kysyessä hänen lupauksistaan hän vain kohautti olkapäitään.

“Minä en lupaile mitään. Olen huono pitämään lupauksia. Minkä takia en lupaile asioita”, hän totesi ottaen sitten taas kulauksen oluestaan. Tämä oli täysin totta. Vannomatta paras, kuten sanottiin. Hän ei ollut aivan varma, tarkoittiko se sitä, mitä hän luuli sen tarkoittavan, mutta se kuulosti sopivalta.

Aurelia tuhahti ja joi juomastaan. "En mä edes tiedä mistä unelmoin... Olisi ihana olla tunnettu maalari, mutta menestyn vasta kuollessani, jos menestyn" Aurelia mutristi suutaan ja katsoi Klausia. "En mä tiedä miten tästä tilanteesta voi edetä muuten, kuin maalaamalla... Sitä paitsi, et kuitenkaan noudata itse omia ohjeitasi" Aurelia julisti.

Hän korjasi asentoaan ja horjahti hieman. Pitäisköhän nyt ottaa sitä vettä... Olisi kyllä heikoutta. Mutta fiksua. Aurelia katsoi Klausia, katse tosin harhaili vähäsen. Oikeastaan aika paljonkin, mutta yritys tuijottaa Klausin silmiä oli hyvä.

"Tiedätkö, olet tosi fiksu kun et lupaile mitään... Varsinkaan jos et osaa pitää niitä" Aurelia otti pöydästä kiinni ja katsoi Klausia haastavasti. "Mutta samalla se antaa susta liian selkärangattoman kuvan, ihan kuin et edes yrittäisi" Tyttö julisti ja horjahti tuolillaan, ottaen Klausista tukea.

“Noh, eikö se vähän sellaista tuppaa olemaan taiteilijoille”, Klaus huomautti olkapäitään kohauttaen ja kohotti olutlasinsa huulilleen. Oli itse asiassa vähän jonkinlainen kosminen vitsi, että useimmat merkittävät ihmiset eivät koskaan olleet eläessään tienneet olleensa merkittäviä, koska olivat tulleet merkittäviksi vasta kuolemansa jälkee. Ehkä hänestäkin tulisi vielä merkittävä kuolemansa jälkeen? ‘Maailman laiskin ihminen, Klaus Schneider - teki laiskuudesta taidetta’. Siinä oli jotain tavoittelemisen arvoista.

“Minulla on paljon tavoitteita”, Klaus puolustautui, “kutten vaikka tyhjentää tämä lasi.”

Hänen kulmansa kurtistuivat hieman, kun hän katsoi, miten Aurelia horjahti. Ei tosiaan tainnut ainakaan tänään alkaa vielä se lupaus. Hänhän saisi tällä menolla raahata Aurelian kohta takaisin linnaan ennen kuin hän oli itse ehtinyt edes toista olutta ottaa! Ja se jos mikä oli viikonlopun tuhlaamista. Aurelian horjahtaessa hän otti tästä kiinni samalla, kun nainen otti hänestä tukea. Hän yritti työntää tämän varovasti takaisin pystyyn baarijakkaralle.

“Miten niin liian? Ja miten niin kuvan? Minä olen selkärangaton enkä edes yritä. Joten minä sanoisin, että annan juuri oikeanlaisen vaikutelman”, hän diplomatisoi ja yritti kumota sen jälkeen oluensa lopun alas kurkustaan, koska hänellä oli sellainen olo, että heidän pitäisi kohta lähteä pubista eikä hän todellakaan tahtonut lähteä jättäen jälkeensä puoliksi juotua lasia.

Aurelia mietti hetken pitäessään Klausista kiinni, että olisiko tämä nyt ihan viisasta. On ehkä vähän turhan lähellä Klausia, mutta toisaalta on niin humalassa että voi syyttää kaikesta sitä. Loistava idea! Ihan sama mitä ääliömäistä tekee, niin sanoo vain että oli niin kännissä että harkintakyky petti. Hyvä idea.

"Pienet ovat tavoitteesi... ymmärtäisin jos lasi olisi... kaksi litranen!" Aurelia katsoi Klausia sameasti, kun Klaus auttoi hänet istumaan paremmin. Maailma pyöri silti vähän, ja Aurelia olikin varma, että tekisi piruetteja kävellessään.

"Sinä olet Klaus rehellinen mies... Rehellisesti selkärangaton, on hienoa että myönnät sen" Aurelia totesi ja mietti hetken. Voisi tilata vielä yhden pienen pienen shotin. Eihän se tässä tilanteessa enää haittaisi.

"Kaksi mustikkashottia, toinen minulle ja toinen selkärangattomalle ystävälleni!" Aurelia julisti ja katsoi Klausia, virnistäen. "Tarvitset shotin, tuo sun oluen lipittäminen on vähän... tylsää"

Klaus nauroi Aurelian huomautukselle. Kieltämättä kaksilitrainen olutlasi kuulosti ihan mielenkiintoiselta. Tosin toisalata siinä olisi saanut rampata jo aika paljon miestenhuoneen puolellakin. Eihän sellaisessa ehtisi edes iskeä itselleen seuraa.

Hän nauroi lisää Aurelian kertoessa, miten hienoa oli, että hän oli rehellisesti selkärangaton, ja tilatessa vielä shotit sen kunniaksi. Hänen täytyi myöntää, että mustikkashotti ei todellakaan ollut lähelläkään sitä, mitä hän yleensä joi - se kuulosti suorastaan miltei terveelliseltä - mutta ehkä hän voisi Aurelian mieliksi juoda yhden. Sitä paitsi, se olisi varmastikin Aurelian illan viimeinen juoma.

“Vai että tylsää”, Klaus totesi ja kumosi oluensa pohjat lopulta kurkustaan alas hieman ennen kuin baarimikko asetti mustikkashotit baaritiskille. Klaus nosti omaansa hieman ylemmäs kilistääkseen sitä Aurelian kanssa, vaikka hän ei ollutkaan ihan varma, riittäisikö Aurelian tähtäys enää sellaiseen. Shotti itsessään näytti juuri niin… jälkiruokamaiselta kuin hän oli kuvitellutkin.

“Viikonlopulle?” hän ehdotti Aurelialle pitäen shottilasiaan koholla, “ja tämän jälkeen voimme mennä jatkamaan viikonlopunviettoa takaisin linnalle.”