Tylypahka AM

Aurelia oli melkein odottanutkin että Klaus nauraisi prinsessahaaveille. Tai prinssi, nauroihan hän itsekin mielessään ja virnisti Klausille veikeästi. Tosin, Klaus toi esille tämän ikävän seikan. Et voi olla prinsessa muuten kuin syntyä sellaiseksi tai menemällä naimisiin... "Mutta jos olisin prinsessa, kaikki mitä haluaisin niin toteutettaisiin" Aurelia nosti katseensa paperista ja katsoi Klausia silmiin. "Se olisi mahtavaa..."

Jahas, taas tämä sinkkukysymys. Tämä nouseekin säännöllisesti esille jokaisen henkilön kanssa. Aurelian teki mieli huokaista teatraalisesti, mutta jätti sen väliin. Onhan Klaus kuitenkin hyvännäköinen... ja sinkku, ainakin Ciaranin ja Abigailin puheiden mukaan. "Olen joo, villi ja vapaa. Eikä ole suunnitelmissakaan... luopua tästä edusta" Aurelia jatkoi piirtämistään ja hymyili vinosti.

"Entäs itse? Vaimo on odottamassa kotona ja pari tenavaa odottaa isää kotia...?" Tyttö ei voinut olla hivenen härnäämättä, tiesi kyllä että mies oli sinkku. Sillä on pakko olla joku sitoutumiskammo, ei tuolla naamalla muuten sinkkuna pysytä. Tai sitten hän on vain täysi vatipää kaikilla muilla tavoin, mutta Klaus vaikutti kuitenkin mukavalta. Kaikinpuolin.

”Hmm?” Klaus äännähti kysyvästi Aurelian kertoessa, ettei ollut aikeissa luopua villistä ja vapaasta sinkkuudestaan. Ehkä hän oli löytänyt sielunkumppaninsa. Sielunsiskon. Ei kumppania. He olivat molemmat sinkkuja. Ikuisesti sinkkuja. Villejä ja vapaita. Niin oli paras.

Klaus nauraa pärskähti Aurelian kysymykselle vaimosta ja lapsista. Ajatus miltei ahdisti häntä. Hän oli kieltämättä ollut aikanaan hyvää vauhtia matkalla juuri sellaiseen todellisuuteen, mutta… nyt? Ei. Hän ei aikonut sellaiseen tilanteeseen enää koskaan. Oli paljon turvallisempaa olla itsekseen. Ei kiintyä liikaa kehenkään. Olla oma herransa. Ei vastuussa kenellekään.

”Joo ja puoli valtakuntaa”, hän kuitenkin vastasi Aurelialle virnistäen ja kulautti tölkkinsä loput kurkustaan alas ennen kuin avasi seuraavan. Tölkin sihahdus sai hänet miettimään, että alkoiko hänellä olla vähän turhan kova tahti. Ei olisi sopivaa olla oikein kunnolla kännissä lasten kesäleirillä. Tai tämän uuden työtoverin seurassa. Hänen toleranssinsa oli kieltämättä varsin korkea, mutta toisaalta tämä oli jo… kolmas? Vai neljäs? Ehkä pitäisi välillä syödäkin jotain.

”Meinaatko jatkaa koululla vielä tämän leirin jälkeen? Vai joko olet saanut tarpeeksesi?” Klaus päätti vaihtaa puheenaihetta turvalisempaan ja otti kulauksen tölkistään. Tällä kertaa hieman pienemmän. Jos vaikka tämä tölkillinen hupenisi vähän maltillisemmin.

Aurelia ehkä hieman valehteli. Ihan vähän vain. Voisi nimittäin luopua sinkkuudestaan, jos löytäisi jonkun joka a)hyväksyisi pienen lisäominaisuuden b)veisi jalat alta. Ja siinä oli kaksi kohtaa, jotka oli todella vaikea täyttää. Joten, parempi vain uskotella että on valinnut itse sinkkuutensa, eikä edes mainita että jotain voisi olla pielessä.

"Näin mä vähän arvelinkin..." Aurelia viimeisteli piirrostaan ja katsoi sitä miettivänä. Toisaalta, huomasi myös Klausin taas avanneen tölkin. Monesko? Mieshän olisi kohta kännissä kuin käki, ja miten ihmeessä tuo saataisiin fiksuna leiriin? Nyt sentään oli kyseessä lastenleiri. "Monesko tuo muuten on...?" Aurelia katsoi Klausia kysyvänä.

"Noh... kyllä mä ajattelin jatkaa, töitä tarvitsen kuitenkin. En mä noista naperoista nyt niin hirveästi innostu, mutta parempi tämä kuin ei mitään" Tyttö sulki lehtiönsä ja haroi hiuksiaan pois kasvoilta. "En ole vielä kypsynyt ihan niin paljoa... Sä ilmeisemmin olet kun olet täällä piilossa?"

Aureliakin oli ilmeisesti huomannut, millä vauhdilla hän teki selvää kaljatölkeistän, sillä tämä kysyi, monesko hänellä oli jo menossa. Liian mones. Se oli oikea vastaus.

"Ehkä toinen", hän totesi, vaikka maassa makasi jo tyhjänäkin kaksi tölkkiä. Sanojensa vakuudeksi hän joi taas kulauksen jumalten juomaansa. Oikeastaan hän ei kyllä erityisemmin edes välittänyt kaljasta. Suurin osa siitä ei edes ollut järin hyvää. Ainakaan, jos käytti rahansa siihen mahdollisimman halpaan, jotta sitä sai mahdollisimman paljon. Hän oli yleensä hieman vahvempien juomien ystävä, mutta aina välillä oli säästettävä rahaa, jotta voisi baarissa tarjota jollekin leidille tai parille.

Klaus nyökkäili Aurelian kertoessa aikovansa kyllä jatkaa. Ei ollut siis vielä säikähtänyt pakoon. Tosin leiriä nyt oli vielä aika paljon jäljelläkin, joten aikaa oli. Hän nauroi naisen kertoessa, ettei kauheasti innostunut "naperoista", kuten tämä niitä idiootteja nimitti. Hänestä niistä olivat naperot kaukana, mutta ihan miten vain.

"Minä en ole tarpeeksi kypsä vielä hoitamaan lapsia. Siksi olen täällä. Kypsymässä", Klaus totesi kohottaen merkitsevästi kaljatölkkiään. Ei sillä, että oppilaissa olisi ollut mitään vikaa. Paitsi se, että nämä olivat tyhmiä, liian äänekkäitä ja aiheuttivat kauheasti ylimääräistä työtä. Voi kun josksu edes kerran joku olisi vaikka edes 15 minuuttia tekemättä mitään typerää, mutta kun ei.

Toinen mukamas, ehkä toinen sixpäkki tai jotain. Aurelia kohotti kulmiaan huvittuneena, onkohan Klausista opettaminen niin perseestä että siksi imee kaljaa kuin sieni?

"Oletko ihan varma että osaat laskea...?" Aurelia katsoi Klausia ja virnisti. "Voisin jopa luulla että noita tölkkejä on useampi, vaikka eihän sitä tiedä jos näen asioita kahtena" tyttö kohautti olkiaan. Aurelia itse piti enemmän jostain laadukkaammasta juomasta, ja etenkin viinit oli tytön sydäntä lähellä.

Aurelia alkoi kumma kyllä pitämään tästä laiskasta ja mukavuudenhaluisesta opettajasta enemmän. Tämä oli kaikinpuolin viihdyttävä eikä sanomisiaan tarvinut niin hirveästi varoa.

"Eiköhän tässä hommassa tule ihan kypsäksi ainakin siihen päätökseen, että oppilaat osaa olla järkyttävän vaikeita ja tehdä yksinkertaiset asiat monimutkaisiksi" Aurelia haroi hiuksiaan. "Toivon vain että olisin edes vähän fiksumpi kuin nuo tenavat..."

"En", Klaus nauroi Aureilan kysyessä, osasiko hän laskea. Todellisuudessa hän tietenkin osasi laskea erittäin hyvin, mutta sitä ei tarvinnut kenenkään muun tietää. Hän ei tahtonut mitään ylimääräisiä laskutehtäviä. Kuten vaikka oppilaiden laskeminen jollain typerällä vaelluksella. Sitä paitsi, olisihan sellainen laskeminen myös hänen matemaattisten taitojensa hukkaamista. Kuten myös kaljojen laskeminen. Kuka edes laski kaljoja?

"Meillä päin näitä ei lasketa", hän totesi virnistäen ja otti taas kulauksen juomastaan.

"Toivo vain. Lopulta olemme kuitekin kaikki varmaan ihan yhtä tyhmiä täällä", Klaus vastasi Aurelian pohtiessa, että oli toivottavasti vähän kakaroita fiksumpi. Fiksuudesta hän ei tiennyt, mutta nainen tuskin oli ainakaan kauheasti kakaroita vanhempi. Ja iän myötähän sen viisaudenkin sanottiin tulevan. Siinä tapauksessa hän itse varmaan alkoi olla jo ihan järkevänoloinen.

"Mutta hei, älä anna vanhan ukon horinoiden häiritä ööö... piirrustustuokiotasi", hän lopulta sanoi ja yritti ottaa samalla paremman asennon riippumatossa, "voisin yrittää olla huomaamaton ja ottaa torkut ennen kuin joku löytää minut. Tosin jos joku kysyy, niin en sitten nuku vaan olen kuollut."

Klaus on varmaan saanut pätevyytensä muropaketista... Tai siltä Aureliasta ainakin tuntui. Toisaalta, kukaan ei todellakaan laske kaljojaan. "Turhahan niitä loppupeleissä on laskea... mietin vain kun sun pitäisi ehkä valvoa muutamaa alaikäisiä" Aurelia katsoi Klausia viattomasti hymyillen.

"Toivossa on hyvä elää, mutta joo, en usko että kukaan meistä on kovinkaan järkevä. Ei me muuten oltais edes täällä..." Tyttö totesi ja katsoi Klausia. Ei voi olla järkevä, jos haluaa viettää aikansa teinien kanssa koko ajan. Hulluksihan siinä tulee.

Aurelia naurahti. "Okei, vanhus tarvii päiväunensa" Aurelia sanoi ja nousi ylös. "Mä kerron kaikille missä sä olet niin sutkin saadaan töihin"

Klaus huokaisi, koska Aurelia ei selvästikään ymmärtänyt koko piilottelun ideaa. Tämä ei tainnut olla mikään penaalin terävin kynä.

”Olen täällä juuri siksi, että minun ei tarvitsisi valvoa yhtäkään alaikäistä”, hän selvensi naiselle. Luulisi, että tämä tajuaisi, kun oli itsekin kerran piilottelemassa rehtorilta. Hänen ilmeensä muuttui vähän kärsiväksi, kun Aurelia nousi ylös ja sanoi kertovansa kaikille, missä hän oli.

”Epäreilua. Sait minulta juomankin”, Klaus huomautti, ”mutta kerro vain. Esitän loistavasti sammunutta leirivalvojaa.” Sanojensa vakuudeksi hän kurottautui laskemaan tölkkinsä maahan ja siirtyi sitten esittämään parhaan taitonsa mukaan sammunutta. Mikä ei varsinaisesti ollut kovin vaativaa, joten hän oli melko hyvä siinä.

Aurelia virnisti ja nousi ylös. Ei hän Klausia paljastaisi, koska tuo paljastaisi kuitenkin itsensäkin. "Ei ollut kovin hyvä olut, seuraavalla kerralla voit tarjota jotain parempaa" Aurelia virnisti miehelle ja pyyhki ruohonkorsia vaatteistaan. Aurelia nosti laukkunsa ja katseli Klausia. Kyllä, viettäisi ihan mielelläänkin tuon kanssa ehkä enemmänkin aikaa. Vaikuttaa oikeasti mukavalta mieheltä...

"Mä katoan niin saat nukkua kauneusunesi rauhassa..." Aurelia hymyili ja jätti Klausin nukkumaan silmäpussejaan pois. Katosi itse siinä samalla jonnekin muualle, minne Cainen silmä ei yllä.

”Kiittämätöntä”, Klaus mutisi vaivautumatta avaamaan silmiään, kun Aurelia valitti oluen laadusta, ”kyllä sinäkin opit pian, ettei näillä palkoilla osteta kuin halvinta.” Totuus tietysti oli, ettei tällaisessa paikassa kannattanut juoda niitä kalliimpia. Ne oli parempi nauttia hyvällä ajalla ja hyvässä seurassa. Ei sillä, että Aurelia olisi ollut huonoa seuraa. Tämä vaikutti itse asiassa ihan hyvältä seuralta.

”Hyvä idea. Tämä”, Klaus totesi avaten silmänsä ja viittoi sitten kädellään riippumatolle levittäytyneeseen vartaloonsa, ”ei synny tyhjästä.” Hän virnisti naiselle ennen kuin sulki taas silmänsä. Tämän askelten loitotessa hän kuitenkin avasi ne vielä uudestaan. Kyllä, kuten hän oli arvellutkin. Ei huono takamus.

((Ja niin Klaus jäi kai sitten nukkumaan riippumattoonsa. xD Kiitos pelistä!))