Tylypahka AM

(( Joo, meille sopii oikein hyvin että liityt mukaan. ))

Kun Jenny kertoi olevansa Korpinkynnessä, Prunella päästi ihastuneen huokaisun: "Vau..."
Prunella kunnioitti kaikkia Tylypahkan tupia syvästi, ja hänen vatsanpohjaansa kutitteli ilosta, kun hän ajatteli pääsevänsä jonkun niistä oppilaaksi. Rohkelikko, Puuskupuh, Luihuinen ja Korpinkynsi... Ne olivat kuin unta. Rohkelikot olivat kuuluja rohkeudestaan, Puuskupuhit ahkeruudestaan, Luihuiset viekkaudestaan (tai oikeastaan pelottavuudestaan) ja Korpinkynnet viisaudestaan. Jokainen tupa oli erilainen, ja jokaisen tuvan oppilaat varmasti puolustivat tupansa kunniaa henkeen ja vereen kuin yksi suuri suku. Prunellalla oli mahdollisuus todistaa olevansa tulevan tupansa arvoinen, ja hän aikoi tehdä todellakin parhaansa.

Jenny sanoi kaikkien tupien olevan kivoja. Siitä ajatuksesta Prunella tykkäsi. Vielä hauskempaa olisi, jos oppilaat eivät kiusaisi eri tupiin kuuluvia. Ykkösluokkalainen kuunteli tarkasti, kun Jenny selitti hänelle, missä tuvissa hänen vanhempansa olivat olleet ja missä tuvassa hänen veljensä James oli.
Kirjava perhe, Prunella totesi mielessään, kun paljastui, että Jennyn isä oli Puuskupuh ja veli Rohkelikko. Toisaalta, saattoivathan Prunellankin vanhemmat olla eri tuvista, eikä mikään estänyt Isacia ja Madgea päätymästä tulevaisuudessa eri tupiin kuin hän. Madgen varttumiseen Tylypahka-ikään menisi tosin vielä hirmu pitkä aika, itse asiassa tasan 10 vuotta. Prunella olisi silloin jo aikuinen noita. Järjetön ajatus, joka huimasi Prunellaa.

Jenny sanoi, että Lajitteluhattuun kannatti luottaa. Prunella mietti, millainenkohan kuuluisa hattu olisi. Hänen mahassaan tuntui kummalta, kun hän pohti kaikkia asioita, joita ei vielä tiennyt. Hän oli todellakin tietämättömyyden perikuva. Mutta ainakin hän tiesi enemmän kuin jästisyntyiset. Prunella ei pystynyt kuvittelemaan, miltä heistä mahtoi tuntua. Hän sentään oli kuullut vaikka mitä Tylypahkasta vanhemmiltaan ja isäpuoleltaan. Jästisyntyiset olivat täysin pimennossa.

”Oletko koskaan pelannut huispausta? Tai katsonut? Tiedätkö Lipilinnan lepakot?” Jenny kyseli.
"Joo. Ollaan me pelattu perheen kanssa. Ja mä oon ollut katsomassa jotain huispauspelejä", Prunella kertoi. Sitten hän jatkoi : "Kun me pelattiin huispausta perheen kanssa, meillä oli kaato ja joskus otettiin peliin myös ryhmyksi toinen, pehmeä pallo ja joku meistä sai olla lyöjä. Mä oon kyllä parempi jahtaajana kuin lyöjänä. Meillä ei oo vielä ikinä ollut pelissä sieppiä tai mitään sen kaltaista. Ja oon mä kuullut Lipilinnan lepakoista."
Prunella toivoi, ettei Jenny olisi sellainen huispaushullu, joka viettäisi loppumatkan junassa julistaen hartaasti, miksi Lipilinnan lepakot oli paras joukkue kaikista Iso-Britannian huispausjoukkueista. Prunella oli tavannut kyseisiä hulluja riittämiin.

Yllättäen vaunun ovi aukeni ja sisään tuli tyttö, joka oli Jennyäkin vanhempi. Prunella säikähti ja kohensi ryhtiään. Tyttö tiedusteli, voisiko hän istua tähän. Hän vaikutti mukavalta isoksi oppilaaksi. Prunella nyökkäsi epäröiden. Oliko tyttö Jennyn kavereita? Prunella pohti, mutta koska tyttö ei vaikuttanut tuntevan Jennyä erityisemmin, hän veikkasi että ei ollut.
Vieras noita esitteli itsensä Sabrina Jonesiksi.
"Minä olen Prunella Weaver. Hauska tavata", Prunella sanoi kohteliaasti ja vilkaisten Jennyä.

Sabrina istuutui junan penkille. Ilmeisesti nuorempi tytöistä esittäytyi Prunella Weaveriksi. Tytöt olivat ilmeisesti puhuneet huispauksesta, joten hän jatkoi puheenaihetta: "Minun veljestäni tehtiin Puuskupuhin tupajoukkueen kapteeni, vaikka hän ei ole ollut edes joukkueessakaan vielä!" Sabrina tuhahti. Huispaus oli yksi niistä harvoista aiheista, joista hän ei mielellään puhunut. Eihän hän edes osannut lentää tai mitään! "Minut lajiteltiin jotenkin kai valmiiksi Puuskupuhiin, koska en ole ensiluokkalainen." Sabrina kohautti olkiaan. "Olin seitsemän vuotta kotiopetuksessa Norjassa. Sitä ennen asuimme Ranskassa, ja vielä sitä ennen Englannissa."

"Mikä sinun nimesi muuten on? Ja missä tuvassa olet?" Sabrina kysyi ilmeisesti kahdesta tytöstä vanhemmalta.


((Joo, Sabrinalla on varmaan joku puheripuli :") ))

((Tervetuloa mukaan Sabrinalle minunkin puolestani. :) Jos teille sopii, niin käytettäisiinkö jooko vuorojärjestystä tässä pelissä, niin minäkin ehdin pelata? :D Eli järjestys olisi silloin varmaan Sabrina-Prunella-Jenny?))

Jennyn kasvot kirkastuivat innostuksesta, kun Prunella kertoi pelanneensa huispausta perheensä kanssa ja jopa käynyt katsomassa joskus huispausotteluita. Hän kuunteli tarkkaavaisena, kun tyttö selitti, miten oli pelannut perheensä kanssa huispausta lähinnä pelkän kaadon kanssa, mutta joskus myös käyttänyt pehmeää ryhmyä. Hän nyökytteli asiantuntevasti, sillä oli itsekin pelannut isänsä ja veljensä kanssa kotona melko samanlaisilla säännöillä. Vielä enemmän hän innostui, kun tyttö kertoi olevansa parempi jahtaajana kuin lyöjänä. Nyökkäily vain yltyi niin, että olisi voinut varmaan pelätä, että tytön pää lähtee pian irti.

”Minä pelaan jahtaajaa Korpinkynnen tupajoukkueessa”, Jenny ilmoitti voimatta peittää ylpeyttä äänessään. Hän oli ollut aivan irti itsestään tultuaan valituksia tupajoukkueeseen. Hänen veljensä pelasi Rohkelikon tupajoukkueessa, joten olisi ollut ikävää jäädä tätä pahemmaksi. Sitä paitsi, Korpinkynnen joukkue oli tosi hyvä, joten siihen pääsemistä ei voinut pitää minään itsestäänselvyytenä!

Jenny oli juuri aikeissa jatkaa keskustelua kysymällä, oliko Prunella kiinnostunut pelaamaan huispausta koulujoukkueessa, kun vaunuosaston ovi yllättäen aukesi ja sisään astui selvästi vanhempi tyttö vetäen perässään matka-arkkua. Hän ei muistanut aiemmin nähneensä mustahiuksista noitaa ja ryhdistäytyi vähän, vetäytyen hieman kauemmas Prunellasta. Vanhempi tyttö esitteli itsensä Sabrina Jonesiksi – nimikään ei sanonut Jennylle mitään – ja kysyi, voisiko istuutua vaunuosastoon.

”Tottakai!” Jenny vastasi ja nyökytteli päätään hymyillen ystävällisesti. Hän oli vielä hieman häkeltynyt tästä yllättävästä sisääntulosta, mutta oli aina mukavaa tavata uusia ihmisiä. Jenny oli juuri ojentamassa kättään tytölle tervehtiäkseen tätä ja esittäytyäkseen myös itse, mutta tyttö ehtikin jo istahtaa junan penkille ja alkoi puhua veljestään. Jenny jäätyi hetkeksi tyhmän näköisenä ojennetun kätensä kanssa puoli-istuvaan asentoon ennen kuin veti nopeasti kätensä takaisin syliinsä ja istui kunnolla takaisin penkille. Hän ei voinut olla peittämättä hämmentynyttä ilmettään tytön kertoessa, että tämän veli oli valittu paitsi Puuskupuhin tupajoukkueeseen myös kapteeniksi ennen kuin tämä oli edes koululla. Hän ei uskonut, että sellainen olisi Korpinkynnen joukkueessa mahdollista. Mutta no… Puuskupuhien joukkueella kieltämättä oli ainakin viime lukuvuonna tuntunut olevan jotain pieniä ongelmia, sillä nämä eivät olleet voittaneet ainuttakaan otteluaan. Salaa hän kuitenkin oli vähän kateellinen, sillä Sabrinan veljen täytyi varmasti olla ihan huippuhyvä, jos tämä niin kovasti tahdottiin joukkueeseen. Hänen oma veljensä oli kai ihan okei ja hän toki ihaili tätä, mutta tämä ei kuitenkaan ollut mitenkään loistava.

Jenny kuunteli edelleen vähän typertyneenä vanhemman noidan puhetulvaa ja nyökkäili aina sopivissa kohdin. Norja, Ranska, Englanti…! Sabrinahan oli kokenut vaikka mitä. Jenny itse oli asunut koko elämänsä peräti samassa asunnossa. Ja tietenkin ihan vain Englannissa eikä missään ulkomailla. Hän yritti avata suunsa kommentoidakseen jotain, mutta toinen tyttö ehti taas ensin ja kysyi hänen nimeään ja tupaansa. Tosiaan. Hänen esittelynsä oli jäänyt kokonaan väliin.

”Jenny Todd. Olen Korpinkynnessä”, hän vastasi Sabrinalle, ja lisäsi sitten vielä: ”Menen nyt kolmannelle luokalle. Millä luokalla sinä olet?” Sabrina oli selvästi sekä häntä että Prunellaa vanhempi, mutta hänen oli vaikea sanoa tarkalleen, miten paljon vanhempi. Hän oli tietysti yrittänyt päässään laskea tytön ikää tämän maininnasta seitsemän vuoden kotiopetuksesta Norjassa, mutta se oli vaikeaa, koska useimmat velhovanhemmat toki laittoivat lapsensa kouluun tai opettivat näitä kotona jo ennen Tylypahkaa, mutta se riippui aika paljon vanhemmista.

Sabrina kuunteli kohteliaasti, kun toinen tytöistä esitteli itsensä: "Jenny Todd. Olen Korpinkynnessä." "Menen nyt viidennelle." Sabrina sanoi. Sabrina otti mukavan asennon penkillä, ja otti matka-arkustaan kirjan. Sitten hän alkoi lukea. Aivan kuin hän olisi unohtanut jotain tärkeää.

Sabrina sulki kirjan, ja katseli ympärilleen ja huomasi Prunellan lähellä olevan pöllön häkin, jossa istui kaunis, todella kaunis pöllö. Sabrina hymyili pöllölle. Silloin Sabrina muisti: hänen pöllönsä Isac! Tietenkin äiti oli unohtanut sen!
"Onko kenelläkään sulkakynää ja paperia? Ja tiensä perille löytävää pöllöä?" Sabrina sanoi hädissään. Hänen äitinsä ei nimittäin ollut mikään ammattilainen käsittelemään pöllöjä, ja juuri tuolloin hän oli unohtanut pöllönsä kotiin.

((Minulle käy järjestys jota Jenny ehdotti :)))

((Käy oikein hyvin))

Prunella kiinnitti huomionsa siihen, että Jenny joutui perääntymään takaisin penkille. Kolmasluokkalainen korpinkynsi oli noussut istuimelta kättelyaikeissa, saamatta kuitenkaan vastakaikua Sabrinalta. Jenny ilmeestä pystyi päättelemään, että hän oli yhtä hämmentynyt kuin Prunellakin. Prunellalla itsellään ei ollut lainkaan kokemusta tällaisista tilanteista. Sabrina puhui sen verran pitkään, että Prunellan järkevät ajatukset haihtuivat savuna ilmaan, jättäen tilaa hätääntyneille, poukkoileville kysymyksille, kuten: mitä hänen kuuluisi vastata Sabrinan puhetulvaan?
Sabrina kuitenkin kohdisti huomionsa seuraavaksi Jennyyn, kysyen tämän nimeä ja tupaa. Prunellalle tuli vähän orpo olo, kun hän ajatteli tuvattomuuttaan. Mitä jos Sabrina, joka oli selvästi paljon ylemmällä luokalla kuin hän ja Jenny, ei pitäisi ekaluokkalaisesta?

Jenny vastasi puuskupuhille, ja esitti puolestaan itse kysymyksen Sabrinan luokka-asteesta. Prunella höristi korviaan. Sabrina kertoi menevänsä viidennelle luokalle. Viidennelle... Prunella siristi erittäin kiinnostuneena silmiään. Hän alkoi kihistä uteliaisuudesta. Viidesluokkalaisilla oli tonneittain enemmän kokemusta kuin Prunellan kaltaisilla nuorilla oppilailla, ja sen takia he olivat Prunellan silmissä yksinkertaisesti mahtavia. Oli uskomaton onnenpotku, että Sabrina oli osunut samaan vaunuun Prunellan kanssa! Millaistakohan Sabrinan kouluelämä oli tähän mennessä ollut? Prunella halusi tietää kaiken.
Mutta ai niin... tähän asti Sabrina oli opiskellut jossain muualla kuin Tylypahkassa. Prunellan innostus laimeni.
Sabrina asettui mukavasti penkilleen ja sitten hän veti matka-arkustaan kirjan. Oliko tämä keskustelun loppu? Prunella silmäili viidesluokkalaista epävarmana. Sabrina luki kirjaa rauhallisesti.

Prunella oli juuri lopettanut Sabrinan tarkkailemisen kun puuskupuh äkkiä sulki kirjansa ja käänsi katseensa Prunellan suuntaan. Prunella hätkähti. Sabrina ei kuitenkaan katsonut häntä. Prunella seurasi viidesluokkalaisen katsetta häkissä olevaan pöllöönsä Estraan. Lehtopöllö tapitti Sabrinaa ja Sabrina sitä. Ilmeisesti Sabrinan ja Estran välillä oli katsekontakti. Prunella huomasi Estran olevan kiinnostunut Sabrinasta, koska se ei kääntänyt katsettaan hetkeen pois. Katsekontakti ehti kestää monta sekuntia ennen kuin Estran huomio alkoi harhailla Jennyyn ja ikkunaan.
Yhtäkkiä Sabrina kysyi kiihtyneenä : "Onko kenelläkään sulkakynää ja paperia? Ja tiensä perille löytävää pöllöä?"
Prunella tietysti hämmästyi.
"Minulla on Estra", hän sanoi kuitenkin kiireesti ja taputti pöllön pyöreäkattoista häkkiä. "Onko siitä apua?"
Prunella aavisteli, että Sabrina halusi käyttää Estraa kirjepöllönä. Olikohan se turvallista, he olivat sentään junassa? Samassa Prunella muisti, että he olivat menossa Tylypahkaan, missä Estra ei ollut ikinä ennen käynyt. Jos kirje täytyisi lähettää nyt ja Estra jäisi junasta pois, miten naaraspöllö osaisi Tylypahkaan?

Jenny katsoi hiukan ihailevasti, kun Sabrina kertoi olevansa menossa nyt viidennelle luokalle. Se oli peräti kaksi luokkaa ylempänä! Jennyn ajatukset alkoivat jo harhailla siinä ajassa, kun hän saisi itse kertoa olevansa menossa viidennelle luokalle! Toisaalta viidennellä luokalla oli kyllä myös V.I.P. -kokeet ja vaikka hän tavallaan pitikin kokeista, hän oli kyllä Korpinkynnen tuvassa huomannut, että V.I.P -kokeisiin lukeminen vaikutti olevan varsin kovaa työtä. Se ei ollut mikään sama asia kuin tavalliset loppukokeet kurssien päättyessä vaan V.I.P. -tulokset ratkaisivat senkin, mitä oppiaineita ehkä pystyi jatkossa edes opiskelemaan!

Jennyn pohtiessa kokeita Sabrina oli ottanut matka-arkustaan esille kirjan ja syventynyt lukemaan sitä. Ehkä tätä ei oikein kiinnostanut heidänlaistensa nuorempien oppilaiden seura sittenkään vaan juna vain oli ollut tosi täynnä. Jenny pohti kovasti, voisiko hän jatkaa edellisestä keskusteluaan Prunellan kanssa – mistä he itse asiassa olivat edes puhuneet ennen kuin Sabrina oli tullut paikalle…? – vai pitäisikö hänen olla hiljaa, jotta vanhempi tyttö voisi keskittyä lukemiseen. Mitä jos tämä vaikka luki jo V.I.P. -kokeisiin? Jenny yritti kumartua hiukan eteenpäin niin, että näkisi, mitä kirjaa tyttö oikein luki, mutta siinä samassa tämä sulkikin kirjan ja alkoi katsella ympärilleen kuin etsien jotain. Jenny seurasi tämän katsetta ja huomasi Sabrinan katsovan Prunellan pöllöä hymyillen.

Pian tämä kysyi, oliko kellään sulkakynää ja paperia sekä pöllöä. Oli vaikea erehtyä siitä, että Sabrina tarkoitti Estraa, koska tämä katseli sitä parhaillaan. Ei sillä, että Jennylla olisi pöllöä ollutkaan. Prunella tarjosi pöllöään Sabrinalle, ja jotta hän ei jäisi yhtään pahemmaksi, otti Jenny sulkakynänsä sekä vihkonsa, johon oli suunnitellut tulevaa huispauskautta.

”Minulla ei ole kirjepaperia, mutta voin irrottaa tästä sinulle sivun, jos se kelpaa?” hän tarjoutui näyttäen vihkoa Sabrinalle.

Sabrina oli jo melkein kiihdyksissään. Jos Isac jäisi kotiin, se saattaisi kuolla nälkään hänen huoneessaan, jonne hänen äitinsä ei koskaan tullut. Onneksi molemmat tytöt omistivat tarpeellisia tavaroita, ja Sabrina alkoi selittämään heille asiaansa kovalla vauhdilla: "Kiitos että te voitte lainata näitä, sillä minun pöllöni, Isac, jäi kotiin. En edes ymmärrä, miten onnistuin jättämään sen huoneeseeni, mutta äitini ei joka tapauksessa käy koskaan huoneessani..." Sabrina alkoi selittää sellaista tahtia, että siitä ei edes meinannut saada enää selvää, mutta alkoi lopulta rauhoittua. "Minun pöllöni pitäisi hakea kotoa. Ehkä jos lähetämme pöllön koululla, niin se ehkä tunnistaa reitin." Sabrina sanoi katsoen melkein kyyneleet silmissä Prunellan pöllöä. "Asumme Lontoossa olevassa pienessä jästittömässä kaupunginosassa. Se on sen verran lähellä King's Crossia, että uskon pöllön löytävän kyllä perille. Voin kirjoittaa osoitteen jollekin paperille, ja sitten tarvitsisin myös paperia kirjeen kirjoittamiseen, jotta äitini ymmärtäisi asian." Sabrina katsoi molempia tyttöjä surullisena, ja yksi kyynel vieri hänen silmäkulmastaan. "Olen hyvin kiitollinen, jos autatte."

Prunellan huoli siitä, löytäisikö Estra reittinsä hätäpostin kuljetuksen jälkeen turvallisesti Tylypahkaan, osoittautui turhaksi kun Sabrina kertoi että pelastavan pöllön lähettäminen voisi odottaa koululle asti. Prunella antoi hartioidensa laskeutua kun hän päästi huojentuneena ilmaa keuhkoistaan. Kunhan Estra oltaisiin kerran viety Tylypahkaan, se osaisi varmasti lentää mistä tahansa Iso-Britannian kolkasta sinne takaisin. Naaraspöllön tarvitsi vain etsiä Sabrinan koti ja palata sen jälkeen orrelleen Tylypahkan pöllötorniin. Tarkemmin ajatellen Estra olisi ehkä pystynyt muistamaan myös Tylypahkan osoitteen ja löytämään sinne vaikka se oltaisiin lähetetty junasta, mutta se olisi ollut kyseenalaista ja paljon vaivalloisempaa pöllölle itselleen. Estrasta oli mukavampaa, ettei sen tarvinnut aprikoida reittiä paluumatkalla. Se lensi mieluummin matkasta väsyneenä tuttuun paikkaan lepäämään.

Prunella silmäili häkissä arvokkaasti istuvaa lehtopöllöään ja tunsi voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. He olivat pari, Estra ja hän, vaikka he vasta vielä opettelivatkin tuntemaan toisiaan. Prunella kiersi oikean käsivartensa Estran häkin ympärille ja kiitti naaraspöllöä kauniisti mielessään siitä kunniasta, että sai olla niin fiksun ja luotettavan pöllön omistaja.

Jenny oli auttavaisesti ilmoittanut, että Sabrina voisi käyttää hänen vihkonsa sivuja kirjoituspaperina. Nyt Sabrinalta ei puuttunut enää mitään, ja hän saattoi laittaa tärkeän kirjeensä matkaan heti kun hän vain saisi siihen tilaisuuden koululla. Kiitollinen viidesluokkalainen arvosti heidän apuaan niin paljon, että liikutuksen kyynel vierähti hänen silmäkulmastaan. Prunellasta mieliala kohosi hurjasti, kun he saattoivat auttaa Sabrinaa tämän hädässä.

"Ei ongelmaa, Estra löytää kyllä perille. Etkö löydäkin, mestarilentäjä?" Prunella kumartui kysymään hupainen hymy huulillaan Estralta ja sai vastaukseksi pöllöltä ilmeettömän katseen.

Hetkinen, Sabrina oli juuri sanonut, että hänen pöllönsä nimi oli Isac. Prunellan pikkuveljen nimi oli Isac. Mikä yhteensattuma! Sabrinan pöllö ja Prunellan pikkuveli olivat kaimoja!

"Hei! Sanoitko, että pöllösi nimi on Isac? Minun pikkuveljeni nimi on myös Isac", Prunella kertoi riemastuneena siitä, että näinkin ihmeellinen yhteensattuma oli mahdollinen.

Jenny kuunteli Sabrinan selitystä kotiin unohtuneesta pöllöstä lievästi huolissaan. Pöllöparka! Luulisi kyllä, että Sabrinan perhe ennen pitkää kuulisi sen huhuilun tämän huoneestakin, mutta… eihän sitä koskaan tiennyt. Olisi varmasti parempi saada viesti tämän vanhemmille. Asia ei kuitenkaan onneksi ollut niin kiireellinen, etteikö se voisi odottaa koululle asti. Koululta tietysti löytyisi varmaan pöllöjäkin ja oikeaa kirjepaperia ja-

Jennyn ajatukset keskeytyivät, kun hän huomasi kyyneleen vierivän pitkin vanhemman tytön poskea. Voi ei! Tämä oli varmasti pelästynyt unohdustaan. Hän siirtyi penkillä hiukan lähemmäs Sabrinaa ja silitti sitten varovasti kädellään tämän selkää, vaikka se tuntuikin vähän oudolta, kun tyttö oli kuitenkin paljon häntä vanhempi.

”Ei mitään hätää”, hän sanoi parhaalla, lohduttavalla äänellään. Sellaisella, jota hänen äitinsä ja joskus jopa isoveljensä käyttivät häneen. ”Pöllösi pärjää varmasti siellä siihen asti, että pääsemme koululle, ja sitten voimme lähettää kirjeen ja saat sen varmasti koululle tuota pikaa!” Hän nyökytteli samalla mahdollisimman vakuuttavasti. Näinhän se oli. Eikö? Hänen aivonsa menivät melkein solmuun, kun hän yritti miettiä, oliko hänen suunnitelmassaan jotain aukkoja.

Sabrina ei ollut vastannut mitään siihen, kelpaisiko vihon sivu kirjepaperiksi ja koululta varmasti löytyisi parempaakin kirjepaperia, mutta varmuuden vuoksi Jenny vielä tarjoutui irrottamaan Sabrinalle sivun, jos tämä tahtoi. Usein, kun oli huolissaan jostain, auttoi kun sai tehdä jotain asian hyväksi eikä vain istua ja odottaa.

”Haluatko kirjoittaa sen kirjeen heti vai vasta koululla? Jos haluat kirjoittaa heti, niin voit saada tästä kyllä paperia ja kynän”, hän tarjosi ja hymyili Sabrinalle rohkaisevasti Prunellankin vakuutettua, että Estra kyllä löytäisi varmasti perille.

Jennyn kulmakarvat kohosivat hieman, kun Prunella kertoi riemastuneen kuuloisena, että hänen pikkuveljensä nimi oli sama kuin Sabrinan pöllön: Isac. Mikä sattuma! Jos Jenny olisi uskonut kohtaloon, hän olisi varmasti ajatellut, että tässä oli nyt kohtalo pelissä.

”Oho! Onpa sattuma!”, hänkin ihmetteli ääneen ja irrotti samalla Sabrinan selälle unohtuneen kätensä.

”Se on varmaan hyvä enne!”, hän lisäsi, vaikka ei varsinaisesti uskonutkaan minkäänlaisiin enteisiin, hyviin tai pahoihin. Mutta monet muut uskoivat, ja se ilmeisesti toi näille lohtua, joten miksipä ei!

”Miten vanha sinun pikkuveljesi on?” hän kysyi uteliaana. Ainakaan tämä ei voinut olla kouluikäinen vielä, jos Prunella kerran oli tulossa vasta ensimmäiselle luokalle.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine