Tylypahka AM

Darianin huulet kääntyivät hieman omahyväiseen hymyyn Anthonyn päätyessä samaan tilaukseen. Tarjoilija poistui paikalta jättäen heidät kahdestaan pöytään.
"Pidätkö simpukoista?", hän tiedusteli viinilasiaan tuijottavalta pojalta. Jottei tilanne muuttuisi entistäkin kiusallisemmaksi, olisi Darianin luultavasti pystyttävä keskustelemaan Anthonyn kanssa ilman jatkuvaa piikittelyä ja tyytymätöntä äänensävyä. Darian siemaisi Merlot'ia lasistaan ja toivoi, ettei alkuruokien saapumisessa kestäisi kauaa.

"Mutta, tapaamisen varsinaiseen aiheeseen: huispaukseen. Sinulla oli ongelmia joukkueesi kontrolloimisessa?" Darian totesi kysyvään sävyyn. Keskustelunaloitus ei ollut ehkä kaikkein ystävällisin vaihtoehto, mutta ainakin sillä pääsi suoraan asiaan.

// tulipas aikamoinen romaani //

Anthony ei voinut olla huomaamatta pientä hymyä, johon Darianin suupielet kääntyivät, sillä se sai hänen sydämensä hakkaamaan kovempaa rinnassa. Hän laski katseensa takaisin viinilasiinsa, vaikka olisikin halunnut katsoa vastapäätä istuvaa miestä pidempään. Hymy oli ehkäpä hieman omahyväinen, mutta se oli myös erittäin Dariania. Se sopi tälle. Tosin hänen mielipiteensä tässä asiassa saattoi olla hieman puolueellinen. Hänestä Darian oli tietysti viehättävä aina. Hymyillessään. Murjottaessaan. Kiljuessaan. Sanoessaan jotain ilkeää. Kuten Hestia ja Atlas varmaan sanoisivat hänelle: hän oli vajonnut aika syvälle. Mutta hän ei ikinä kertoisi näille.

”Mmm-hmm”, Anthony äännähti myöntävästi Darianin kysyessä, pitikö hän simpukoista, ja nosti samalla katseensa viinilasistaan. Eihän hän voinut oikein vastata kieltävästikään, koska se olisi saanut hänet näyttämään täydelliseltä idiootilta ottaen huomioon, että hän oli juuri tilannut simpukoita. Toisaalta hän olisi myös voinut kyllä väittää, ettei ollut koskaan kokeillut niitä, jolloin kaikki hänen mahdolliset mokansa niiden syömisessä voisi laittaa ensikertalaisuuden piikkiin. Mutta toisaalta taas hän ei uskonut, että Darian arvostaisi kuulla, ettei hän ollut ikinä edes maistanut simpukoita. Olihan hän sentään jo 16. Ja etenkin vielä, kun hän oikeasti oli kyllä syönyt niitä.

Koska Darian siemaisi viiniä lasistaan, päätti Anthonykin maistaa omaansa. Ennen pitkää hänen kai se pitäisi kuitenkin tehdä, sillä näyttäisi pahalta, jos hänen lasinsa ei missään kohtaa tyhjenisi. Hän nosti lasin huulilleen vain todetakseen, että haju ei ollut mitenkään erityisen miellyttävä. Siitä huolimatta hän kuitenkin pakotti itsensä ottamaan lasista siemauksen. Makukaan ei ollut järin miellyttävä ja hän joutui tekemään kaikkensa ollakseen näyttämättä sitä kasvoillaan. Jotenkin hän kuitenkin onnistui olemaan irvistämättä ja hänen onnekseen Darian mainitsi juuri silloin tapaamisen varsinaisen aiheen eli huispauksen, joten hän sai hyvän tilaisuuden laskea lasinsa takaisin pöydälle.

”Niin… Tai siis… Siellä on muutama… ongelmatapaus”, Anthony vastasi yrittäen olla välittämättä siitä, että Darianin keskustelunaloituksessa oli ehkä hieman ikävä sävy. Mutta ehkä se oli ihan aiheellistakin. Vaikka huispaus olikin lähinnä tekosyy koko tälle tapaamiselle, hänellä oli oikeastikin ongelmia joukkueen kanssa. Ja hän oli kapteeni ja hänen olisi pitänyt pystyä saamaan joukkueensa aisoihin ihan ilman apuakin.

”Näitkin varmaan suurimman osan… viime keväänä, ennen loppuottelua”, hän jatkoi, ”osa on ihan lupaavia, mutta vielä aika nuoria, mutta jotkut taas… eivät ehkä oikein… ymmärrä joukkuepeliä kovin hyvin.” Hän ei ollut oikein varma, miten saisi esitettyä ongelman esittämättä samalla itseään liian huonossa valossa. Se oli melko vaikeaa.

”Tarkoitan… En voi edes pistää ketään vaihtoon, koska koko tuvassa ei yksinkertaisesti ole ketään tarpeeksi taitavaa korvaamaan heitä ja…” Anthony lisäsi vielä, ”Ajattelin vain.. Kun sinulla oli joukkue aina niin hyvin hallinnassa, niin… olisiko sinulla mitään hyviä ohjeita… tai vinkkejä… tai jotain?” Hänestä alkoi tuntua jo sanat sanoessaan siltä, että ongelma ei tosiaan ollut sitä laatua, että sitä parannettaisiin välttämättä millään hyvillä ohjeilla tai vinkeillä, mutta toivottavasti Darian olisi eri mieltä.

//Amanda ei varmaan tässä kohtaa vielä ollut joukkueessa? Anthony ei tietenkään haukkuisi sitä Darianille. xD//

// Joo ei se varmaan ollu. //

Anthonyn vastaus simpukkakysymykseen ei ollut kovin vakuuttava, mikä sai Darianin jälleen lähes hymyilemään. Hän suorastaan nautti siitä, että toinen tunsi olonsa epävarmaksi, sillä se sai Darianin tuntemaan itsensä itsevarmaksi. Ajoittain Darian tunsi pienen pistoksen omatunnossaan, Anthony tuskin nautti Darianin piikittelevistä kysymyksistä.

Keskustelu siirtyi viimein, enemmän tai vähemmän sujuvasti, illan pääaiheeseen, huispaukseen. Darian yritti palauttaa mieleensä hetken, jolloin oli ollut Ciaránin kanssa katsomassa Luihuisten huispausharjoituksia. Tilanne ei tuntunut tosiaan olevan silloin oikein hallinnassa, ja Darian ymmärsi hyvin, miksi toinen oli pyytänyt häneltä apua. Tuntui omituiselta, ettei Luihuisissa nykyään ollut kovin montaa hyvää huispaajaa, ainakin Darianin aikoina pelaajia olisi riittänyt ainakin kolmeen varteenotettavaan joukkueeseen.

"Niin, huispaushan on ennen kaikkea joukkuepeli. Toisaalta vaikka pelaajat toimisivat yhdessä hyvin, ei siitä ole hyötyä jos he eivät osaa pelata", Darian pohti pyöritellen viinilasia sormissaan. "Mutta tässä tapauksessa ongelma taitaa olla auktoriteetin puute. Minkälaisia keinoja joukkueen komentamiseen ja motivoimiseen olet toistaiseksi käyttäytynyt?"
Olisi tärkeää tietää Anthonyn tämänhetkiset keinot, jotta Darian pystyisi kertomaan, miten niitä voisi parantaa. Pelaajien motivoiminen oli erityisen tärkeää, ja kaikki keinot olivat sallittuja. Kaikkien tulee kunnioittaa kapteenia, eikä pieni pelkokaan olisi aina pahitteeksi. Toisaalta joukosta pelkureita on vaikeaa työstää hyvä huispausjoukkue, mutta harvoinpa Luihuiset sellaisia olivat.

"Moules Marinières, sekä lasit Louis Max Beaucharme Chardonnayta, olkaa hyvä", tarjoilija ilmoitti asettaen kauniit pienet simpukka-annokset sekä viinilasit heidän kummankin eteen. Darian tutkaili annostaan tarkasti, se näytti kohtalaisen hyvältä. Myös viini oli kohtuullista, ei parasta, mitä Darian oli maistanut, mutta menetteli. Häntä kiinnosti myös kovasti, miten Anthony suhtautuisi simpukoihin ja viiniin.

//Awww, en kestä, Darian on niin söpö. Ja oho, miten tää vuoro taas venyi ja venyi ja venyi. xD Anthony varmaan pyörtyy kohta. xD//

Anthony nyökytteli, kun Darian sanoi huispauksen olevan joukkuepeli, mutta ettei toisaalta joukkuehengestäkään ollut juuri hyötyä kentällä, jos pelaajat eivät osanneet pelata. Hän oli täysin samaa mieltä. Hän myös yritti kovasti pitää katseensa Darianin kasvoissa, mutta hänen silmänsä eksyivät väkisinkin jatkuvasti tämän sormiin, jotka pyörittelivät viinilasia. Mahtoikohan viini maistua Darianin mielestä hyvälle vai pyörittelikö tämäkin lasia siksi, että se oli pahaa?

Hänen ajatusketjunsa kuitenkin katkesi nolosti, kun yhtäkkiä Darian totesi, että ongelma huispausjoukkueen kanssa oli luultavasti auktoriteetin puute. Hän yritti parhaansa mukaan estää ilmettään valahtamasta, mutta oli kuitenkin melko varma, että hänen poskilleen hiipi hento puna samalla, kun hänen silmänsä katsoivat hieman Darianin ohi viereisessä pöydässä istuvaan intialaiseen velhoon. Mitenköhän tämäkin oli mahtanut päätyä Tylyahoon? Kyläpahanen oli niin tavallisen tylsän brittiläinen, että brittiläisempää olisi varmasti vaikea löytää, eikä se varsinaisesti ollut mitenkään turistien suosiossa. Samalla hän tunsi pienen katumuksen piston pelkästä ajatuksestaan muistaessaan ne tuhannet kerrat, kun hän oli saanut vastata kysymykseen ”Mistä olet kotoisin?”, joka lausuttiin huolellisesti ja yksinkertaisesti ääntäen kuin hän olisi ollut joko 3-vuotias tai kuuro.

Tajuttuaan Darianin esittäneen kysymykseen ja olleensa liian pitkään hiljaa Anthony veti syvään henkeä ja käänsi katseensa takaisin intialaisesta miehestä Darianiin. Näkymä oli heti huomattavasti parempi, vaikka Darianin ilme ei ollutkaan järin ystävällinen. Tämä selvästi odotti, että hän vastaisi kysymykseen väärin, ja Anthonysta tuntui, että oikeita vastauksia ei edes ollut. Ehkä hän koulussa tiesi aina tarkalleen, mitä opettajat halusivat kuulla, mutta nyt ei oltu koulussa.

Juuri kun Anthony oli aikeissa vastata paniikissa jotakin – luultavasti jotakin vähemmän järkevää – tarjoilija pelasti hänet pinteestä saapumalla pöydän luokse sinisimpukoiden ja viinilasien kanssa. Lisää viiniä. Loistavaa. Anthony vilkaisi edellistä lasiaan, johon oli hädin tuskin ehtinyt vielä koskea. Anthony kuitenkin nyökkäsi tarjoilijalle ja hymyili kohteliaasti tämän laskiessa annokset ja lasit pöydälle. Lautasella olevat simpukat näyttivät ja haisivat juuri siltä kuin hän muistikin. Hieman merelliseltä. Kyseessä luultavasti olivat sinisimpukat, mutta hänen mielestään väriä ei kyllä voinut parhaalla tahdollakaan sanoa varsinaisesti siniseksi. Toisaalta sinivalaatkaan eivät tainneet olla oikeastaan sinisiä. Siniveristen veri ei ollut sinistä. Sinivuokotkin olivat hänestä enemmänkin liiloja kuin sinisiä. Ehkä hän oli sinisokea?

Tarjoilijan lähtiessä pöydän luota Anthony vilkaisi jälleen Dariania, joka maistoi pöytään tuotua viiniä. Ai niin. Se kysymys. Hänen olisi pakko vastata jotakin. Ihan mitä tahansa. Tai mieluimmin tietysti jotain järkevää, mutta mikä tahansa olisi parempi kuin vallitseva syvä hiljaisuus. Hänen aivonsa tuntuivat käyvän ylikierroksilla, kun hän yritti parhaansa mukaan miettiä jotakin sopivaa. Mitä hän oikeasti oli edes tehnyt komentaakseen joukkuettaan? Muuta kuin huutanut? Mitä Darian oli tehnyt? Yhtäkkiä hän ei keksinyt yhtään mitään.

”No… Minä… Olen yrittänyt pitää yllä jonkinlaista järjestystä… Pitää joukkueen katseet palkinnossa. Huispausmestaruudessa. En tiedä, ovatko he vähän liiankin… itsevarmoja välillä”, Anthony aloitti ja tajusi sitten sanavalintansa ehkä lievästi vääräksi, ”tai siis… Tarkoitan, että tietenkin meidän joukkueemme on parempi kuin Rohkelikkojen, mutta… Minusta tuntuu kuitenkin, että heidänkin tiiminsä on tänä vuonna parempi kuin viime vuonna, joten… meidänkin pitäisi ehkä vastaavasti parantaa peliämme.”

Anthonyn teki mieli irvistää, sillä jokainen sana, joka hänen suustaan putosi, kuulosti vain huonommalta kuin edellinen. Miksei hän ollut voinut miettiä tätä keskustelua hieman tarkemmin etukäteen? Miksi hän oli käyttänyt niin tuhottomasti aikaa vaatteidensa valintaan ja unohtanut koko keskustelun? Hän ei ollut millään mittapuulla erityisen nätti eivätkä mitkään vaatteet ikinä saisi häntä oikeiden nättien tyttöjen tasolle. Sitä paitsi, vaikka muoti ja ulkonäkö olivatkin Darianille tärkeitä, niin tämä ei kuitenkaan ollut mikään idiootti, joka deittailisi ketä tahansa hyvännäköistä tyhjäpäätä.

”Anteeksi… Tarkoitan, että en oikein tiedä… miten motivoida heitä”, Anthony lopulta totesi hiljaa ja tuijotteli simpukoitaan. Hän tiesi Darianin olevan oikeassa. Hänellä ei ollut huispauskentällä tarpeeksi auktoriteettia. Hänen oma itsetuntonsa tuntui kulkevan kuin vuoristorata. Välillä hän oli hyvinkin varma omasta osaamisestaan ja siitä, että oli ainoa oikea henkilö johtamaan joukkuetta, mutta toisina päivinä taas hänen itsevarmuutensa piilotteli jossakin viiden jalan syvyydessä maan alla, ja silloin hän tiesi ainoastaan olevansa koko koulun naurunaihe.

Anthony vaikutti käyttävän hyvin paljon aikaa vastauksensa miettimiseen, mikä sai Darianin pohtimaan oliko toinen lainkaan valmistautunut tapaamiseen. Kyllähän oli ollut alusta alkaen selvää, että keskustelun pääaiheena tulisi olemaan huispaus ja nimenomaan Anthonyn ongelmat huispauskapteenina. Darian päätti kuitenkin odottaa kärsivällisesti, minkälaisen selityksen Anthony saisi muodostettua. Toivottavasti jotain, josta Darian voisi jopa vaikuttua. Joskaan se ei ollut kovinkaan todennäköistä. Dariania vallitseva hiljaisuus ei juurikaan haitannut, mutta toiselle se taisi olla hieman kiusallista.

Simpukoiden saapuminen saattoi antaa Anthonylle hieman lisäaikaa miettiä vastaustaan, mutta tuskin siitä tulisi yhtään sen vakuuttavampi. Kuten Darian oli aavistanutkin, Anthonyn vastaus vaikutti kovin sekavalta, eikä lainkaan asiantuntevalta, kuten osaavan huispauskapteenin jokaisen vastauksen tulisi olla.
"Tarkoitatko siis, ettei sinulla ole aavistustakaan, kuinka huispausjoukkuetta johdetaan?" Darian tiedusteli hymyillen odottamatta kuitenkaan vastausta kysymykseensä. Darian tiesi olevansa hieman tyly, sillä varmasti oli olemassa jokin syy, miksi Anthony oli valittu kapteeniksi. Hän ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta piikitellä hieman toista, kun siihen sattui niin hyvä mahdollisuus. Sitä paitsi, olihan se osittain tottakin.

Ennen kuin hän aloittaisi loistavien neuvojensa jakamisen Darian päätti pitkittää hieman kiusallista hetkeä maistamalla simpukka-annostaan. Darian oli oikeastaan aika yllättynyt, miten erinomaisesti annos onnistui säväyttämään ulkonäkönsä lisäksi myös maullaan; simpukat olivat tosiaan tuoreita. Pitkän siemauksen viinilasistaan jälkeen Darian käänsi katseensa takaisin Anthonyyn.
"Huispausjoukkueen johtamisen kolme tähkeintä tukipilaria ovat uhkailu, lahjonta ja kiristys", Darian totesi tyynesti hymyillen. "Jokaista sopivassa suhteessa, eikä mitään sovi unohtaa. Joukkuehenkeä nostattaa kummasti upouudet luudat tai tyylikkäät, personoidut peliasut - tietenkin laatuun panostaen. Uhkailu on myös perinteinen keino, jossa täytyy muistaa olla vakuuttava. Älä unohda ajoittain toteuttaa uhkauksiasi säilyttääksesi vakuuttavuutesi. Kiristys on ehkä hivenen vähemmän käytetty keino, mutta todella tehokas, jos satut saamaan käsiisi jotain millä kiristää pelaajiasi. Tämä voi tosin aiheuttaa riitaa ja eripuraa, mutta on oivallinen esimerkiksi silloin, jos sinulla on jo valmiiksi huonot välit jonkin joukkueen jäsenen kanssa", Darian päätti monologinsa, jossa oli mielestään antanut loistavia neuvoja Anthonylle. Ainakin hänen aikanaan ne olivat toimineet ja Darian oli johtanut joukkueensa huispausvoittoon. Erityisesti lahjonta oli johtamiskeinoista Darianin suosikki, sillä hänellä (tai hänen isällään) oli varaa hemmotella Luihuisia mielin määrin. Ei hän tietenkään sallisi oman joukkueensa lentää tehottomilla luudilla tai näyttää pelatessaan kuin he olisivat löytäneet pelikaapunsa roskakorista.

Anthonyn hartiat lysähtivät Darianin sanoista, ja hän laski katseensa lautaselleen, jolla olevia simpukoita tökki hetken ympäri lautasta. Hän oli tahtonut esittää asian jotenkin hieman kauniimmin. Kierrellen. Vähemmän häntä itseään huonoon valoon saattavasti. Mutta Darian oli tietysti oikeassa. Hänet oli heitetty hommaan Darianin jälkeen todennäköisesti vain sillä perusteella, että hän oli joukkueen vanhin. Ehkä siksi, että hän oli hyvä pelaaja. Mutta hänkin tiesi, että hyvä pelaaja ei välttämättä ollut sama asia kuin hyvä kapteeni. Hän ei ikinä myöntäisi sitä ääneen, mutta Fhionnlaigh oli hyvä kapteeni. Hän itse ei ollut. Ehkä hän vain oli ollut huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Ajatus oli lievästi masentava.

”Tarkoitan…” Anthony aloitti, tarkoituksenaan jotenkin korjata aiemmin sanomaansa, ”tarkoitan… en osaa johtaa sitä samalla tavalla kuin sinä.” Se oli hyvä argumentti. Se kehui Dariania, mutta ei asettanut häntä itseään kuitenkaan kohtuuttoman huonoon valoon. Koska… kukapa pystyisi olemaan kuin Darian? Hänkään ei ehkä olisi istunut nyt tässä, jos joku muu olisi voinut olla... yhtä paljon Darian.

Anthony katsoi, miten Darian maistoi simpukka-annostaan ja otti sitten pitkän siemauksen viinilasistaan. Jossain kohtaa hän tajusi katsoneensa luultavasti jo ihan liian pitkään, ja käänsi nopeasti katseensa omaan lautaseensa seuraten vaalean miehen esimerkkiä. Hän ei tahtonut, että Darian pitäisi häntä vielä oudompana kuin minä tämä varmaan jo piti häntä. Mikä oli varmaan aika paljon. Simpukat eivät maistuneet ihan niin pahoilta kuin hän muisti, mutta niiden koostumus ei kuitenkaan vastannut varsinaisesti hänen käsitystään herkkuateriasta. Kyllä niitä nyt söi, mutta… niin söi tarvittaessa koulun aamiaisella liisterikaurapuuroakin. Jos ei halunnut kuolla nälkään.

Darianille simpukat kuitenkin näyttivät maistuvan, joten Anthonykin yritti parhaansa mukaan esittää pitävänsä niistä. Hän nosti tarkkaavaisena katseensa takaisin vastapäätä istuvaan mieheen, kun tämä ilmoitti, että johtamisen kolme tärkeintä tukipilaria olivat uhkailu, lahjonta ja kiristys. Tämä sanoi sen hymyillen niin kauniisti, että Anthony melkein unohti olla nyökkäämättä. Hän oli itse asiassa turvautunut jo ensimmäiseen ja viimeiseen, mutta keskimmäinen oli hieman vaikeaa, sillä hänellä ei varsinaisesti ollut mitään, millä lahjoa. Ehkä korkeintaan toisten läksyjen tekeminen. Mutta se olisi ollut todella moraalitonta, eikä hänen aikansakaan riittäisi tekemään koko huispausjoukkueen läksyjä. Etenkin, kun hän yritti parhaansa mukaan saada edes Atlaksen läpäisemään omat VIP-kokeensa.

Anthony nyökytteli Darianin jatkaessa ohjeistustaan ja takertui tämän jokaiseen sanaan kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Hän yritti myös parhaansa mukaan olla näyttämättä liian vaivaantuneelta, kun tuli puhe uusista luudista ja peliasuista, joihin hänellä ei ikinä olisi varaa. Hän tiesi, että sekä Darianin, että O’Dwyerin perheet olivat todella rikkaat, ja vaikkei hänen omansakaan ollut varsinaisesti köyhä, niin ei siitä kuitenkaan olisi sponsoroimaan edes yhtä Tulisalamaa, saatikka sitten uusia luutia koko joukkueelle. Eikä hänen omilla tarjoilijan töissä kesäisin tehdyillä rahoillaankaan ostettu juuri peliasuja. Mutta sitä ei ehkä olisi sopivaa mainita Darianille. Ei hän varsinaisesti tietenkään esittänyt rikasta, mutta hän ei myöskään ikinä mainostanut, että ei ollut rikas. Tai, että ei ollut puhdasverinenkään.

”Mmmh… mmmh…” Anthony myötäili Darianin jatkaessa ohjeitaan, osoittaakseen, että kuunteli tarkasti. ”Toteutan aina uhkaukseni”, hän totesi miltei ylpeänä Darianin päätettyä puheensa. Hän oli tämän kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että tyhjien uhkausten suoltaminen oli vain omiaan vähentämään henkilön auktoriteettia. Uhkauksia piti ladella harkiten, ja ne kaikki piti olla valmiina laittamaan täytäntöönpanoon tarvittaessa. Usein muutama ensimmäinen pitikin, ennen kuin kaikki tajusivat, etteivät ne olleet vain sanahelinää.

”Minulla vain ei oikeastaan ole mitään kunnon törkyä kenestäkään”, Anthony lopulta lisäsi hiukan hiljaisemmin. Hän ei kyllä myöskään ollut aivan varma, tahtoiko lähteä sille tielle. Darianin harjoittamana se oli kyllä toiminut, mutta… hänestä itsestään oli varmasti liikkeellä törkyä enemmän kuin kenestäkään muusta joukkueen jäsenestä, joten sellainen taktiikka voisi kääntyä nopeasti häntä itseään vastaan. Mutta tätäkään hän ei tietenkään oikeastaan voinut sanoa Darianille.

((Stalkkeri-Ciaránin vastausta sai nyt vähän odotella, mutta haa, Ciarán on kuin onkin edelleen hereillä ja mukana pelissä!))

Anthonyn ontuva selitys siitä, miksi ihmeessä hän oli sattunut juttelemaan Darianin vaatesuunnitteluaikeista, ei näyttänyt tehoavan Darianiin. Eipä tietenkään. Ciarán peitti tyytymättömän ilmeensä ottamalla esiin viinilistan ja pohti toisen viinin tilaamista. Jos Anthony keksisi mainita hänen nimensä vielä toisessakin keskusteluaiheessa, hän voisi harkita sujauttavansa Anthonyn ruoka-annokseen jotain ikävää lopettaakseen keskustelun lyhyeen. Hän ei tiennyt, oliko Anthonyn ja Darianin seuraaminen enemmän tuskallinen vai viihdyttävä kokemus, joten uusi viinilasi voisi tehdä terää. Paitsi ettei hän voinut puhua tilaustaan ääneen, koska viereisen pöydän kaksikko tunnistaisi äänen välittömästi. Tai ainakin Darian tunnistaisi, ja Ciarán oletti, ettei se tuottaisi kovin paljon vaikeuksia Anthonyltakaan. Vaikka kieltämättä Anthonyn keskittymiskyky saattoi sillä hetkellä olla hiukan tavallista rajoittuneempi.

Pohtiessaan edelleen viinitilaustaan Ciarán kuunteli Anthonyn ja Darianin keskustelua siitä, mitä kumpikin tilaisi. Totta kai Darian valitsi listalta yhden ravintolan kalleimmista annoksista, ja Anthony puolestaan..... tilasi samaa. Ciarán piti kasvonsa peruslukemilla ja tutki edelleen muka keskittyneesti viinilistaa. No, hän oli tiennyt Anthonyn arvostavan turvallisia valintoja, mutta saman tilaaminen oli sanalla sanoen tylsää. Toisaalta tylsät valinnat saattoivat olla Darianin seurassa parempia kuin pieleen menneet riskiarviot. Darian sen sijaan näytti kiusaavan Anthonya tarkoituksella. Ciarán kätki lievästi huvittuneen ilmeensä viinilistaan kuin olisi ollut ulkomaalainen, jolla oli vaikeuksia ymmärtää sitä.

Silmäillessään listaa Ciaránin mieleen juolahti toinenkin ajatus. Anthonyhan oli alaikäinen. Ciarán rypisti otsaansa ajatukselle. Hän oli aika varma, että Anthony täyttäisi 17 vasta seuraavana vuonna. Hän ei kuitenkaan ollut ihan sataprosenttisen varma, joten Anthonyn ikä täytyisi tarkistaa jostain. Oppilaslistoista varmaan, tai kysymällä muilta opettajilta. Mutta jos Anthony tosiaan oli alaikäinen, se oli Ciaránin kannalta suotuisa käänne. Tämän päivällisen ansiosta hänellä olisi vähän lisää epämieluisaa informaatiota Anthonysta. Ja vielpä jotain, mitä voisi oikeasti käyttää. Todellisuus oli nimittäin se, että Ciarán ei voinut käyttää valttikorttinaan Anthonyn (oletettua mutta melko varmaa) ihastusta Darianiin. Darian oli hänen parhaita ystäviään, eikä hänellä ollut varaa suututtaa tätä. Ei hän oikeastaan halunnutkaan. Sen sijaan alaikäinen Anthony lipittämässä viiniä oli erittäin käyttökelpoista kiristysmateriaalia. Siis jos kiristysmateriaalia koskaan tarvittaisiin. Ciarán hymähti hiukan itsekseen. Ehkä hän saisi Anthonysta uuden Luihulehden päätoimittajan, jos onnistuisi hankkimaan todisteita Anthonyn viininjuonnista. Hyviä vaihtoehtoja seuraavalle päätoimittajalle kun ei juuri ollut, vaan täytyi tyytyä niihin, mitä oli tarjolla.

Keskustelun kääntyessä päivällisen oikeaan aiheeseen – huispaukseen – Ciarán alkoi uudelleen pohtia viinitilaustaan. Häntä eivät varsinaisesti kiinnostaneet Anthonyn kurinpito-ongelmat joukkueessa, sillä tämä oli päättänyt kysyä neuvoa ennemminkin Darianilta kuin häneltä. Eikä Ciarán uskonut Anthonyn tarvitsevan Darianin neuvoja, sillä huispauskapteenin pestiä tehtiin ennen kaikkea omalla persoonalla. Darianin ja Anthonyn luonteet eivät olisi voineet olla kovin paljon kauempana toisistaan. Heillä siis oli todennäköisesti erilainen tapa johtaa joukkuetta. Ciarán olisi maininnut asiasta, jos olisi arvellut, että Anthonya olisi oikeasti kiinnostanut kuulla vinkkejä joukkueen johtamiseen. Tällä hetkellä Ciarán uskoi vahvasti, että Anthonya kiinnosti kuunnella vain Darianin vinkkejä ihan mihin hyvänsä. Ajatus sai pienen hymynkareen Ciaránin kasvoille. Hän tiesi arvaustensa olevan oikeassa ja nautti siitä. Ihmisten lukeminen oli niin helppoa.

Toisaalta Ciaránin täytyi jatkuvasti toivoa, ettei kumpikaan viereisen pöydän ruokailijoista ei tajuaisi vilkaista vieressä istuvaan, omituisesti virnuilevaan ulkomaalaiseen. Ciarán pyyhki suupieltään lautasliinalla peittääkseen jälleen yhden virneen ja keskittyi paremmin kaksikon keskusteluun. Kiristys, lahjonta ja uhkailu. Ne olivat kieltämättä olleet Ciaráninkin suosikkikeinoja saada tahtonsa läpi, muissakin asioissa kuin huispauksessa. Yleensä niitä ei kuitenkaan tarvinnut käyttää joukkueeseen muuten kuin hätätilanteessa. Ciarán luotti huispauksessa puhujan ja suostuttelijan lahjoihinsa sekä pelaajien omaan motivaatioon. Puhe oli ilmaista ja tavallinen keittiöpsykologia toimi yllättävän hyvin. Darianin ja Anthonyn yhteinen ongelma tosin taisi olla se, ettei kumpikaan rakastanut puhumista yhtä intohimoisesti kuin Ciarán. Anthonyn olisi lisäksi keksittävä jotakin muuta, koska uhkailulta, kiristykseltä ja lahjonnalta meni terä, jos niitä käytti liian tiuhaan. Ja siitä Ciarán oli ehdottoman samaa mieltä, että toteutumattomat uhkaukset söivät kapteenin auktoriteettia.

Loputtomalta tuntuneen viinilistan tuijottelun jälkeen Ciarán vinkkasi tarjoilijan vähäeleisesti luokseen. Hän pyrki saamaan huomion juuri siltä tarjoilijalta, joka oli juuri tullut vuoroon. Uusi tarjoilija ei tietäisi mitään syrjäisessä pöydässä istuvasta ulkomaalaiselta, joten hän voisi hyvin teeskennellä, ettei osannut kieltä. Kun tarjoilija tuli paikalle, Ciarán osoitti tälle listasta eteläafrikkalaisen Chardonnay-valkoviinin ja hymyili pahoittelevaa hymyään, jonka oli määrä tarkoittaa: anteeksi, en osaa kieltä. Tarjoilija toisti tilauksen ääneen ja kun Ciarán nyökkäsi, mies häipyi matkoihinsa.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

Anthony vaikuttanut nauttivan tilanteesta lainkaan Darianin kyseenalaistaessa tämän taitoa johtaa huispausjoukkuetta. Darian tunsi itsensä hivenen syylliseksi, eihän hänen tarkoituksensa kuitenkaan ollut kiusata toista - ainakaan kovin paljoa. Siitä huolimatta Anthony tuntui jaksavan mielistellä Dariania, joka sai Darianin tuntemaan olonsa ristiiitaisksi. Toisaalta hänen itsekeskeinen ja suuri egonsa janosi kuulla kehuja ja kohteliaisuuksia, jotka saivat hänet tuntemaan kuin hän olisi kaikkien muiden yläpuolella. Toisaalta toisen jatkuva alistuva suhtautuminen piikittelyyn sai Darianin tuntemaan olonsa vähän liiankin ilkeäksi. Niin paljon kuin hän halusikaan olla kuuluisa vaatesuunnittelija, jonka pettämätöntä tyylitajua kaikki ihalisivat, hän todellisuudessa kaipasi myös ystäviä, joita hänellä ei Ciaránia lukuunottamatta juurikaan ollut. Ehkä hänen ei pitäisi olla aina niin äkkipikainen, varsinkin kun Anthony vaikutti ihan siedettävältä seuralta.

"Et tietenkään osaa", Darian vastasi Anthonylle. "Eikä se ole tarkoituskaan. En usko, että kukaan ottaisi sinua tosissaan jos edes yrittäisit matkia minua."

Anthony vaikutti kuuntelevan hartaasti jokaisen sanan jonka Darian huispausjoukkueen johtamisesta sanoi. Tosin hänestä alkoi tuntua, että puheenaiheena olisi voinut olla vaikka poolopaitojen trendikkäin kauluksen leveys ja Anthony olisi silti kuunnellut herkeämättä. Se saikin Darianin pohtimaan, että keskustelun voisi hyvinkin kääntää muotiin, mikäli huspausaihe olisi saatu päätökseen jo ennen jälkiruokaa. Olihan Anthony sentään saapunut paikalle Luánot jalassaan, luultavasti hän tiesi edes jotain muodista.

"Uhkausten toteuttaminen aina on minusta hieman työlästä, eikä välttämättä tarpeellistakaan", Darian tokaisi. Hänen lasinsa oli tyhjentynyt viinistä ja hän vilkuili hieman tyytymättömänä ympärilleen. Eivätkö tarjoilijat täällä tulleet automaattisesti kaatamaan viiniä tyhjenevään lasiin? Se oli ehdottomasti suuri miinus.
"Riittää, että uhkaukset toteuttaa niin usein, ettei kukaan ole halukas ottamaan riskiä siitä, toteutuuko uhkaus sillä kertaa. Ja muista, että uhkauksen on oltava tarpeeksi painava ja epämiellyttävä, sitä voi varovasti jopa venyttää hieman koulun sääntöjen yli", Darian virnisti. Hänen mielestään pienillä ja mitättömillä seurauksilla uhkailu oli täysin turhaa ajanhukkaa, mieluummin hän laittoi joukkueen kuriin kerralla ja tehokkaasti.

"Simpukat ovat onnistuneet hyvin, vai mitä mieltä olet, Anthony?" Darian kysyi kääntäen katseensa Anthonyyn. Darian toivoi toisen antavan asiantuntevan ja mielenkiintoisen lausunnon ateriansa laadusta, mutta ei odottanut liikoja, sillä Anthony ei vaikuttanut kovinkaan perehtyneeltä hienoihin ruokalajeihin viineistä puhumattakaan. Poika taisi muutenkin olla kokematon viininjuoja ja Darianin mielessä pyöri jo suunnitelma juottaa Anthonylle myös muutama lasi tuliviskiä.

Anthony tunsi ikävän muljahduksen vatsassaan Darianin todetessa, että tietenkään hän ei osannut johtaa huispausjoukkuetta kuin Darian, mutta seuraava lause sen sijaan herätti hänessä taas toivon. Yrittikö Darian sittenkin olla oikeastaan ystävällinen? Hetkeksi hänen sydämensä taas keveni, mutta kolmas lause palautti hänet taas takaisin maan pinnalle. Hän ei ollut aivan varma, oliko se tarkoitettu pilkalliseksi vai oliko se vain kylmä fakta. Totuushan kuitenkin oli, että hän ei voisi edes itse ottaa itseään tosissaan, jos alkaisi yrittää matkia Dariania. Anthony vilkaisi simpukkalautastaan ja viinilasia. Siis, matkimaan Dariania liian paljon. Hän nosti katseensa takaisin Darianiin ja nyökytteli hyväksyvästi ja ymmärtävästi. Darian oli aivan oikeassa. Tietenkin.

Vielä enemmän hän nyökytteli miehen sanoille uhkausten toteuttamisesta. Hän oli toki sitä mieltä, että uhkauksia oli turha tehdä, ellei niitä ollut valmis tarvittaessa myös toteuttamaan, mutta… Darianin taktiikka oli erittäin Dariania. Maksimaalinen tehokkuus minimaalisella työpanoksella. Siinä oli tavallaan jotakin mistä hän piti, vaikkei uskonut, että pystyisi itse toteuttamaan taktiikkaa uskottavasti. Hän kyllä muisti Darianin kapteenikaudesta, että tämän ollessa poissa pukuhuoneessa oli kerran jos toisenkin arvuuteltu, kuinka suuri mahdollisuus oli, että sillä kertaa annettu uhkaus todella toteutettaisiin. Ja hän muisti sen, että Darianin uhkaukset olivat aina melko… uhkaavia.

”Aivan… Tuo on… itse asiassa parempi”, hän joutui toteamaan. Se oli hieman vaikeaa, sillä hän harvoin joutui myöntämään olleensa itse väärässä. Tai ehkäpä väärässä oli hieman vahva sana, sillä hän ei mielestään ollut kuitenkaan väärässä, mutta jos aika ja energia olivat rahaa, Darian oli täysin oikeassa. Parempi toteuttaa vain niin moni uhkaus, että kaikki jäisivät arvailemaan.

Darianin kysymys simpukoiden onnistumisesta yllätti Anthonyn. Tai ei ehkä niinkään kysymys vaan se, että Darian katsoi häneen ja käytti hänen nimeään. Hän ei erityisemmin ollut ikinä pitänyt nimestään, koska se oli jatkuva muistutus siitä, mitä hän oli ja mitä ei ollut, mutta… Darianin lausumana se oli hetken ehkä maailman kaunein nimi. Ja kaiken lisäksi Darian oli kysynyt hänen mielipidettään! Vaati kaiken Anthonyn energian olla vain hymyilemättä typerästi vastaamisen sijaan.

”Ovat! Loistavasti kypsennetty ja… timjami sopii tähän hyvin”, Anthony yritti kuulostaa siltä kuin olisi tiennyt, mistä puhui. Hänen kunniakseen oli kyllä sanottava, että hän oli varsin tottunut esittämään olevansa asiantuntija asioissa, joista ei tiennyt yhtään mitään, sillä tietenkään hän ei koskaan myöntänyt, ettei tiedä mitään. Hetken hän mietti, pitäisikö simpukoista sanoa jotain negatiivistakin – ehkäpä vaikka valkosipulin määrästä, jossa ei kyllä hänestä ollut mitään vikaa – sillä Darianilla varmasti olisi jotakin valittamista, mutta lopulta hän päätti kuitenkin olla tällä kertaa kokeilematta onneaan. Olisi noloa, jos Darian olisi asiasta aivan eri mieltä. Sen sijaan hän katsahti ympärilleen ravintolassa ja hymyili hiukan itsekseen. Viereisen pöydän intialaismies osoitteli pöydän vieressä seisovalle tarjoilijalle jotakin ruokalistasta. Raukka ei varmaan tiennyt edes mitä tilasi. …tosin hän itse oli miltei samassa tilanteessa.

”Oletko käynyt täällä koskaan ennen?” hän kysyi Darianilta kääntyessään takaisin katsomaan tätä. Hän yritti välttää pitkiä hiljaisuuksia. Hän itse ei tietenkään ollut käynyt ravintolassa koskaan ennen, mutta Darianista hän ei ollut aivan varma. Kultainen Yksisarvinen oli hienointa, mitä Tylyaholla oli tarjota ja Darian piti hienosta. Mutta hän ei silti tiennyt, oliko tämäkään ravintola ihan Darianin tasoinen hieno ravintola.

Darian nyökkäsi hyväksyvästi Athonyn vastaukselle, vaikka olisikin mieluusti kuullut hieman syväluotaavamman analyysin annoksesta vertailtuna aiempiin kokemuksiin. Ehkä Anthony ei ollut syönyt simpukoita kovin montaa kertaa. Darian seurasi Anthonyn katsetta, joka kiersi muissa ruokailijoissa. Hänen huomionsa kiinnitti ulkomaalainen, viereisessä pöydässä istuva mies, joka oli pukeutunut hyvin tyypilliseen intialaiseen asuun. Miten kummassa Darian ei ollut huomannut miestä aikaisemmin, sillä jo tämän asu oli Darianin silmissä kovin huomiotaherättävä. Se sai vaaleaverikön haaveilemaan matkasta Etelä-Aasiaan, sieltä voisi saada inspiraatiota seuraavaan vaatemallistoonkin.

”Oletko käynyt täällä koskaan ennen?” hän kuuli Anthonyn kysyvän. Darian käänsi katseensa intialaismiehen kaavusta takaisin illallisseuraansa pudistaen vähäeleisesti päätään.
"Käyn yleensä tasokkaammissa paikoissa, vaikka toisaalta, onhan tämä Tylyahon tarjontaan nähden sellainen", Darian pohti siemaisten viiniään.
"Ainakin alkuruoka täällä oli melko vakuuttava. Kerran Pariisissa simpukat olivat niin sitkeitä, että saimme koko seurue ilmaisen illallisen vielä seuraavallakin kerralla."

Lautaset tyhjenivät samaa vauhtia viinilasien kanssa ja Darian viittoili tarjoilijan heidän luokseen viemaan alkuruokalautaset pois ja täyttämään viinilaseja. Pian sen jälkeen saapui kaksikon tilaama pääruoka, inkivääri-chili glaseerattu ankka. Darian tutkaili annostaan mahdollisimman kriittisesti, mutta ei löytänyt ainakaan sen ulkonäöstä juuri mitään valitettavaa. Ehkäpä maussa olisi jotain pielessä. Darian toivoi siinä olevn edes jotain kritisoitavaa, sillä eihän keskinkertainen ruokapaikka Tylyahossa voinut tarjoilla samantasoisia annoksia, kuin Lontoon tasokkaammat ravintolat.