Tylypahka AM

"Säikkyypäs, vaikka väittäisit muuta." Vivianna huomautti. Hän ei ottaisi di Angeloa joukkueeseen vaikka hän olisi viimeinen pelaaja. Tai sitten hänellä pitäisi olla jonkin sortin mielenhairahdus.

Vivi naurahti. "No ei tarvitse luopua, sun sohvahan se on... ja voisin sisustaa itsekin jotain" okei, Armis ei kuitenkaan tajuais muuta kuin suoraa puhetta. "Jos siis asuisin siellä"

Armstrong pudisti päätään. Voi Vivianna. Kumpa tietäisit kuinka hyvä di Angelo voisi olla. Vivianna luultavasti ei pitänyt di Angelosta koska Harriet ei pitänyt. Tosin Harriet ei ehkä pitänyt di Angelosta ihan syystä. Mutta di Angelo piti Travisista joka ilahdutti Armstrongia. Pitihän Travisilla olla muutakin seuraa kuin vain Harriet! Ei sillä, kyllähän Travis ilmeisesti suosittu oli... mutta di Angelon seura tuntui joskus aika... no, erilaiselta kuin monien muiden. Ja sellaisesta seurasta Travis varmasti piti. Harmi, ettei Harriet hyväksynyt näiden kahden ystävyyttä.

Armstrong hymyili aurinkoisesti.
"Kiitos! Mahtavaa, että pidät sohvastani! Ja tottakai saat sisustaa siellä, ihan niin paljon kuin haluat!" Armstrong sanoi iloisesti. Kun Vivi sanoi seuraavaksi, että voisi vaikka asua siellä, Armstrongin sydän jätti lyönnin välistä. Oliko Harriet sotkeutunut asiaan? Armstrong tiesi, ettei Vivianna halunnut edetä liian nopeasti.
"Vivianna, olisi ihan mahtavaa jos asuisit kanssani!" Armstrong sanoi hymyillen. "Olisi mahtavaa herätä joka aamu viereltäsi. Mutta.. olethan varma, että haluat asua kanssani? Ettei kukaan painosta sinua siihen? Tiedän, että haluat matkailla.." Armstrong sanoi. Olivathan he menossa matkailemaan kesällä, mutta Armstrong oletti, että Vivianna halusi matkailla vielä enemmän. Tosin rahallisesti se olisi varmasti järkevin, että Vivianna asuisi Armstrongin kanssa. Rahaa säästyisi matkailuun!

Vivianna katsoo Armista hymyillen. Okei, yhteenmuutto check. "Nokun... okei, mä tiedän olleeni vähän jyrkkä kaiken tuommoisen suhteen... mutts nyt se kuulostais hyvältä ajatukselta" Vivianna valaisi Armista. Mikä oli ihan tottakin, välillä Vivi mietti että miksi oikein jarrutteli tuon kanssa. Kerranhan tässä elettäisiin.

"Me voidaan matkustella yhdessä... tai ylipäätänsä olla yhdessä, loppuikä..." okei, miksi kukaan ei ollut kertonut että kosiminen oli näin vaikeaa? Kannattaisiko se? Mitä jos ei? Mitä jos Jones ei ollutkaan se oikea? Oliko sellaista edes? Vivi saisi ainakin perinnön, jos naisi Jonesin ja saisi vähän lisää rahaa kun pyöräyttäisi yhden tenavan. Ei ole niin vaikeaa, sitä paitsi Vivi voisi saada jonkun naistenhakkaajankin. Jones oli paljon turvallisempi.

"Armstrong Jones... menisitkö sä mun kanssa naimisiin?" Vivi kysyi varovasti ja katsoi toista, toivoen parasta.

Vivianna kertoi vähän enemmän ajatuksiaan ja kuulosti siltä, että tarkoittikin sitä. Armstrongin kasvoille levisi onnellinen hymy.
"Miten tulit tähän päätökseen? Tai siis... milloin? Miksi? Kerro lisää!" Armstrong pyysi. Häntä aidosti kiinnosti, miten Vivi oli kääntänyt kelkkansa muuton suhteen. Rahan takia? Helppouden takia? Olisihan se helppoa matkailla ja vain palata kotiin! Hyvällä tuurilla kotona olisi ruokakin valmiina. Noutoruoka, tässä tapauksessa. Ja tottakai rakastava kainalo. Ainakin Armstrongin unelma olisi päästä Vivin kainaloon pitkän matkan jälkeen.

"Tottakai! Meillä on paljon aikaa, eikä kiire mihinkään." Armstrong sanoi hymyillen. "Ja jos asummekin yhdessä rahaa säästyy! Jos vain asuntoni kelpaa sinulle." Armstrong ei halunnut muuttaa, ainakaan vielä. Asunto oli hyvällä alueella ja naapurit.. vaikka olivat vanhoja niin mukavia! Paikka tuntui kodilta. Ei samalla tavalla kun lapsuudenkoti, mutta enemmän kodilta kuin koulu.

Seuraava kysymys sai kurpitsamehut lentämään Armstrongin nenästä. Vivianna... KOSI HÄNTÄ?! Hetken Armstrong toljotti Viviannaa kuin mikäkin ääliö. Unta. Sitä tämän piti olla. Ihan vain unta. Armstrong laski kurpitsamehunsa maahan ja nipisti itseään. Au! Hereillä. Sitten Armstrong läimäisi itseään. AU! Hereillä edelleen.
"...oletko Henry? Vivianna ei halua naimisiin ennen kuin on vähintään 30!!"

Onneksi Viviannalla oli huispaajan refleksi ja hän sai väistettyä mehusuihkun. Oho, ilmeisemmin tämä oli noin järkyttävä asia. Mitä jos tuo ei halunnutkaan naimisiin?

Siinä vaiheessa kun Jones nipisti itseään, kurtisti Vivi kulmiaan. Oliko tuo itsetuhoinen? Ei, nyt se läimäs. "Mitä sä teet?" Vivi kysyi ohuella järkyttyneellä äänellä. "Ei kai se noin kamala kysymys ollut"

Ah, tämä oli ongelma. Vivianna katsoi Armista pitkään ja hymähti. "No en ole Henry... ja saan kai muuttaa mielipidettäni?" Vivianna sanoi vähän pettyneenä, sillä hän jotenkin ajatteli että kohta oli ero edessä. "Mut ymmärrän jos tämä tuli liian äkkiä tai jotain, mut en mä tiennyt miten mä sen muuten olisin ilmaissut" puna levisi Vivin poskille.

"Se ei ollut kamala kysymys. Se oli kysymys, jonka haluan kuulla, mutta joka ei voi olla mahdollinen!" Armstrong sanoi.

"Saat muttaa mutta.. oletko tosissasi? Ihan... 100%?" Armstrong varmisteli. Hänen sydämensä lepatti. Jos tämä olisi huono pila... ei hän Viviannalle voisi olla vihainen. Tai voisi, mutta ei hän haluaisi näyttää sitä. Nyt oli kuitenkin treffipäivä! Sitten Vivianna alkoi puhumaan kuinka ymmärsi, jos tämä tuli liian äkkiä ja jotain... ja kyllä, tulihan tämä todella äkkiä! Ja vielä ihan puskista. Armstrong ajatteli pitkään. Lopulta hän yritti ottaa Viviä käsistä kiinni.
"VIvianna West, rakastan sinua. Haluan olla aviomiehesi ja haluan sinusta vaimoni. Se jos mikä tekisi minut onnelliseksi. Mutta oletko varma, että olet tosissasi? Rakastan sinua niin paljon, että jos.. jos et ole varma ja perutkin tämän myöhemmin... se sattuu enemmän silloin." Armstong sanoi nieleskellen. Hän oli herkistynyt. Koskaan aiemmin hän ei ollut tuntenut tälläistä onnea - etenkään kun se sekoittui pelkoon. Pelkoon, että Vivianna sanoisi nyt, että tämä olikin vitsi.

"Olen olen, enkai mä muuten olisi kysynyt" Vivi ei ollut varma oliko tämä idea hyvä nyt vai ei, hänen päässään risteili liikaa ajatuksia.

Siinä vaiheessa kun Jones nappasi hänen käsistään kiinni, Vivi nosti katseensa hänen silmiinsä. Kyllä, hänen valintansa olisi tuttu ja turvallinen ja vakaa. "Kyllä mä olen varma" Vivi hymyili Armikselle. "Enkä mä peru tätä" hän jatkoi täysin varmana asiasta. Ja miksi peruisi? Jonesin kanssa kaikki sujuisi järkevästi, Jonesin kanssa oli ihanaa silloin kun kukaan muu ei ollut säheltämässä vieressä.

"Jos me ollaan kuitenkin yhdessä pitkään, miksi me ei mentäis naimisiin? Eikä me edes voida mennä heti mut... kuitenkin"

Vivianna kuulosti varmasta. Siltä, ettei peruisi. Tämä koko juttu oli Armstrongista hämmentävää. Hyvällä tavalla hämmentävää. Se, miten Vivianna oli ajatukseen päätynyt.. Sillä ei ollut väliä. Väliä oli vain sillä, että Vivianna oli varma tästä asiasta ja halusi tätä. Tosin jos Armstrongin pitäisi kiittää jotakuta tästä ajatuksenmuutoksesta, hän tavallaan halusi tehdä sen.

Ajatuksen risteilivät Armstrongin päässä samalla kun hän hymyili hölmösti.
"Ei, ei tietenkään mennä heti! Tai siis, meidän täytyy suunnitella päivä, joka on sinulle täydellinen." Armstrong sanoi Viviannalle hymyillen. Hän tiesi, kuinka isot juhlat häät olivat naisille. Armstrongille tärkeintä oli se, että häissä hän pääsisi naimisiin. Toivottavaa oli, että hääkakussa olisi valkosulkaata. Ja se riitti. Ensimmäinen toteutuisi varmasti. Toinen taas... no, Vivianna varmasti suostuisi keskustelemaan kakusta hänen kanssaan.
"Sano vain mitä haluat ja koetetaan saada kaikki mahtumaan hääbudjettiin. Tarkistanko heti, mitä minulle on säästetty?" Armstrong kyseli. "VAIKKA kiire ei ole!" hän vielä jatkoi, ettei Vivianna säikähtäisi tätä intoa.

"En tiennyt että tämä tapahtuisi näin äkkiä..." Armstrong pohti. Sormus, minkä hän oli varannut Viviannaa varten, oli kotona. Jo silloin, kun hän oli alkanut seurustelemaan Viviannan kanssa, Armstrong oli varannut yhden sukunsa sormuksista Viviannaa varten. Samaisella sormuksella oli kihlattu aikanaan Armstrongin isoisoisoisoäiti isän puolelta. Se oli valkokultainen ja siinä oli sininen, kyyneleenmuotoinen timantti. Se sopisi täydellisesti Viviannan silmiin. Kyseisellä sormuksella ei oltu hetkeen kihlattu ketään sen arvokkuuden takia - siniset timantit kun sattuivat olemaan aika harvinaisia. Etenkin näin isot! Mutta Armstrong oli Viviannasta varma. Hän halusi olla Viviannan kanssa. Ja jos Vivianna halusi kihloihin hänen kanssaan, se olisi varma merkki siitä, että he tosiaan olisivat ikuisesti yhdessä!
"Minulla olisi sinulle sormus. Mutta ei täällä. Tai siis... oletin, että menisimme kihloihin vasta kymmenen vuoden päästä... tai viidentoista... Sitä ei oikein voi myöskään lähettää pöllöllä, se on sukusormus ja todella, todella arvokas... Kerrommeko perheelleni? Jos vaikka isä toisi sen? Ja voisin polvistua eteesi ja kihlata sinut?" Armstrong selitteli Viville ja koetti saada ajatuksistaan kiinni.

Vivianna katsoo Jonesin puhetulvaa hyvin hyvin hämmentyneenä. Hetkinen, suostuiko toinen? Taisi suostua. Hymy levisi Vivin kasvoille. "Mä en ole vielä edes ehtinyt miettiin häitä kun mietin että suostutko edes, kun olen ollut aiemmin niin jyrkkä" Vivi sanoi ja katsoi poik- eikun kihlattuaan. Sulhastaan.

"Mutta jos meillä... tai sulla... on kerran rahaa, niin aletaan vaan suunnitteleen. Talvihäät olis ihanat, tumma iltataivas ja lunta" okei, tämä osa oli sellainen että Viviannakin alkoi innostuun. "Toisaalta kesähäät olisi kivat, kun pimenevät kesäillat ja olis lämmin..."

Siinä vaiheessa kun Jones alkoi puhuun sormuksesta, Vivin silmät laajeni. Olihan hän sormusta ajatellut, mutta ei hän ollut odottanut jotain vanhaa sukusormusta. "Ooh, millainen sormus?" Vivi katsoi Armista ja haukkasi vihdoin skonssistaan, kun ilmeisemmin oli hautonut sitä käsissään jo pidemmän tovin. Marjahilloa jäi vähän tytön suupieleen.

"Mut siis... kerrotaan vain sun vanhemmille. En tiedä kerronko omilleni, välimme eivät ole järin hyvät. Jos isäsi pääsee tuomaan sen sormuksen niin no, hän todennäköisesti arvaa siitä, eikö?" Vivianna pohdiskeli ja söi skonssiaan.

"Miksen suostuisi?" Armstrong kysyi hymyilevänä. "Tottakai suostun!" Armstrong olisi kuvitellut, että Vivianna olisi arvannut, että tottakai Armstrong suostuu kihlaukseen! Selkeästi Armstrong ei vain ollut tarpeeksi selkeä. Pitäisi harjoitella kommunikaatiota.

"Millaisen hääpuhun haluat? Se varmaan vaikuttaa vuodenaikaan koska kannattaa järjestää häät?" Armstrong pohti ääneen. Onneksi budjetti oli suuri ja Vivianna saisi varmasti ainakin lähes mitä halusi! Tottakai budjetti puolittui nyt Harrietin kanssa - sitä oltiin kerätty kuitenkin heidän yhteisiä häitä varten. Se tulisi olemaan kuitenkin iso.

Sormuksesta Vivianna innostui. Armstrong hymyili. Hetken hän puntaroi, kannattaisiko Viviannalle kertoa sen tarkemmin sormuksesta vai ei, mutta ehkä se kannattaisi.
"Se on valkokultaa ja siinä on harvinainen, sininen timantti - sellainen kyyneleen muotoinen. Eikä se timantti ole kirottu, kuten se yksi kuuluisa sininen timantti!" Armstrong selitti heti. Olisi varsin hienoa jos Vivianna ajatteli, että hän saa kirotun sormuksen. "Sen kiven väri sopii silmiisi."

Kun lupa vanhemmille kertomisesta oli annettu, Armstrong ilahtui! Olisi mahtavaa, ettei tätä tarvitsisi pitää salaisuutena.
"Ei sinun tarvitse. Kerrot sitten kun olet valmis. Jos siis siltä tuntuu." Armstrong sanoi ja hymyili Viviannalle. Omilleen hän kirjoittaisi heti kirjeen. Harmi, ettei hän ollut näkemässä äitinsä ja Harretin äidin ilmeitä. He olisivat varmaan todella innoissaan! Ja tottakai toivoivat, että pääsevät auttamaan valmisteluissa.