Tylypahka AM

Hestia tiesi varsin hyvin, että Anthony aikoi kertoa jollekin opettajista hänen leluistaan. Hänen pitäisi vain muistaa pitää psykologin paperit aina mukanaan, jotta voisi selittää. Tosin ei pari jälki-istuntoakaan pahaa tekisi varsinkin nyt, kun suurin osa koululaisista on alkanut luulemaan, että hänestä on tullut hissukka. Kun Lucy alkoi keskustelemaan Anthonyn kanssa, Hestia vaipui muistoihinsa.

Hän hyppäsi luutansa selästä ja juoksi suoraan punatukkaisen kaksoisveljensä syliin. Hestia nauroi pitkästä aikaa ilosta. He voittivat huispauspokaalin! ”Cons, sinä tulit!” Hän sanoi pojan korvaan ja tipahti alas tämän sylistä. Hänen veljensäkin nauroi ja he siirtyivät syrjemmälle, jotta eivät jäisi huutavien Luihuisten ja kiroavien rohkelikkojen alle.

”Totta kai minä tulin, ei sitä usein näe, kun joku MEIDÄN perheestä voittaa huispauksessa. Ai niin, ristiäiset ovat kesälomalla. Porukat päätti vihdoin siitä nimestä, ei siihen mennyt, kuin kaks kuukautta”, hänen veljensä Connor kertoi nojaten huispauskatsomon rakenteisiin. ”Siitä tulee Iiris ja kaikista typerintä tässä on se, että Iiris oli niiden eka vaihtoehto, mutta niiden oli sitten pakko järjestää tällainen draama yhdestä nimestä”, hän sanoi. ”Joo, kuulostaa ihan niiltä. Mun pitää varmaan mennä tuonne juhlimaan muiden mukaan ennen kuin joku tajuaa, että mä katosin”, Hestia sanoi ja nosti luutansa maasta. ”Joo, mee vaan. Mutta muista älä rupea pehmeäksi, luihuisessa ne syö sut elävältä, jos teet niin”, poika sanoi ja tarttui vanhaan lusikkaan, joka oli luultavasti hänen porttiavaimensa. ”En rupea pehmeäksi, älä pelkää. Vie terveisiä kotiin!” Hestia huusi ja alkoi kävelemään toiseen suuntaan kohti linnaa.

Hestia hätkähti muistelmistaan, kun Anthony avasi suunsa. Hänen ei tehnyt mieli osallistua keskusteluun, mutta avasi silti suunsa. ”Oliko sinulta kukaan katsomassa peliä, Anthony? Perheenjäsen kenties tai joku muu tärkeä?” Hestia kysyi vihjailevalla äänensävyllä pojalta. Hän muisti entisen oppilaan Darianin, jonka luokse Anthony oli suunnannut heidän harjoituksissaan ja mietti olivatko pojat vähän lähemmissäkin väleissä toistensa kanssa. ”Tosin eihän se minulle kuulu. Unohda, että edes kysyin”, Hestia sanoi ja oli ottamassa hörppyä kermakaljastaan, kun huomasi sen olevan tyhjä. Hän otti toisen kermakaljan laukustaan ja avasi sen korkin. ”Luihuisille”, hän mutisi ja nosti pullon huulilleen.

Kesti hetken ennen kuin Anthony vastasi Lucrezian kysymykseen, joka ei Lucyn itsensä mielestä ollut mitenkään erityinen tai edes loukkaava. Hän oli jo aikeissa toistaa kysymyksensä, kun huispauskapteeni viimein vastasi.
"Ei... Taidan olla vain vähän väsynyt. Tiedäthän, ottelu ja juhlat ja..." Anthony selitti. Lucrezialle, joka nyökytteli rauhallisesti, ei tietenkään ollut tullut mieleen mitään näin yksinkertaista ja helppoa selitystä, kaikesta kun piti aina keksiä jotain erikoista ja jännittävää. Välillä Lucysta tuntui, että tällainen ajatustapa juontui vain siitä, että hänen viimeaikainen elämänsä oli ollut hankaluuksineen päivineen enemmän ensin mainittua, ja siksi jälkimmäiseksi mainittu kutkutti noidan mielikuvitusta ja uteliaisuutta. Toisaalta, Lucrezia ei edes ollut varma minkä oli ajatellut syyksi Anthonyn ilmeelle. Lucreziaa aivan huvitti ajatuksiensa johteet, jotka välillä tuntuivat lentävän lujempaa kuin Tulisalamalla olisi päässyt.

Lucrezian mielensisäinen ajatuksilleen naureskelu keskeytyi Anthonyn kysyessä Lucyn juhlista. Noita pohti hetken ennen kuin vastasi.
"Jaa-a, on minulla hauskempaakin ollut", Lucrezia totesi jälleen tyytyväisenä siitä, että joku kysyi häneltä jotakin. Oleellista ei ollut se, oliko joku kiinnostunut hänen asioistaan. "Mutta onhan se erilaista huispauksesta ymmärtämätön kuin joukkueen jäsen, joka oli osana--, tiedättehän, la partita..." Lucy mietti hetken ja punastui, sillä sana oli vasta hetkeä aikaisemmin mainittu. "...ottelussa, ottelua?" Tyttö puristi kätensä, joilla oli hetkeä aikaisemmin melkein huitonut puhuessaan (tapa, josta oli vaikea päästä irti), tiukasti syliinsä. Onneksi hänen ei tarvinnut sanoa sen enempää, sillä Hestia kysyi jo jotain Anthonylta, johon Lucrezia ei nähnyt tärkeäksi kiinnittää huomiota. Hän tutki hetken lyhyitä, hampain kynittyjä kynsiään (toinen, pahempi tapa), silitteli jälleen hamettaan, risti nilkkansa toisinpäin ja pyöritteli palmikosta karannutta hiussuortuvaa sormissaan. Jotta keskustelu ei jälleen tyrehtyisi siihen, sillä toisen kermakaljansa avannut Hestia oli sanonut tuon ärsyttävän "Unohda, että edes kysyin."-virkkeen, päätti Lucy rohkaistua uudelleen.
"Entä sinun juhlasi, Hestia?" Lucrezia kysyi katsoen mainittua noitaa petroolinsinisillä silmillään, vaikka sisimmässään Lucy oli melko varma, ettei niissä ollut mitään sellaista, mitä hän ei olisi jo voinut arvata Hestian viimeisimmän käytöksen perusteella.

Anthonyn otsa painui aavistuksen verran ryttyyn, kun Lucrezia vastasi hänen kysymykseensä, että on hänellä hauskeempaakin ollut. Mikä ihmeen vastaus se oli? Etenkään hänelle, koska kyseessä sentään olivat hänen ja hänen joukkueensa kunniaksi järjestetyt juhlat! Eihänhän hän - tai hänen tietääkseen kukaan joukkueen muukaan jäsen - ollut ollut mitenkään vastuussa juhlien järjestelystä, mutta silti... Lucrezia kuitenkin ilmeisesti yritti hieman jälkeenpäin korjata sanomisiaan selittämällä jotakin siitä, ettei ymmärtänyt oikein huispausta eikä ollut osa joukkuettakaan. Mutta silti...

Valitettavasti Anthony ei ehtinyt kuitenkaan vastata mitään kärkevää Lucrezialle, kun Hestia yllättäen kysyi häneltä, oliko kukaan hänen perheestään ollut katsomassa ottelua. Mikä näitä kahta ja näiden kysymyksi oikein vaivasi? Mistä lähtien Hestia oli ollut pätkääkään kiinnostunut hänen perheestään? Sitä paitsi, melko harvojen perheet tulivat muutenkaan katsomaan otteluitaan.

"Miksi olisi?" hän kysyi Hestialta lievästi ärtyneenä, vaikka tyttö olikin pian lisännyt, ettei tarvinnut vastata, "Isäni on töissä ministeriössä, hän on kiireinen." Hän jätti tietenkin mainitsematta sen, että isä tuskin olisi tullut katsomaan ottelua, vaikka olisi ollut vapaalla. Hän ei varsinaisesti ollut perheen veljessarjan kirkkain tähti. Joskin itse asiassa hän elätteli toivoa siitä, että isä pitäisi huispausmestaruutta edes jonkinlaisena saavutuksena. Tai edes niitä korkeaita V.I.P. -arvosanoja, jotka hän uskoi saavansa.

Pian Lucrezia kysyi Hestialta tämän juhlista ja Anthony oli helpottunut, ettei kysymystä oltu esitetty hänelle. Joskin hän olisi kyllä osannut asianmukaisesti valehdella, että hänellä oli ollut oikein hauskaa.

Hestia huomasi kuinka Lucyn vastaus Anthonyn kysymykseen selvästi loukkasi poikaa, mutta hän ei välittänyt. Oli hassua kuinka hän tyttö pystyi kääntämään tunteensa pois päältä koulun ajaksi.

Anthony luuli, että Hestia on tyhmä. Kyllä Hestia oli huomannut jo huispausharjoituksissa, että Anthonylla oli pieni tai ehkä vähän suurempikin ihastus siihen poikaan katsomossa lennonopettaja O’Dwyerin kanssa. Hestia ei kuitenkaan viitsinyt sanoa mitään eiväthän he olleet edes kavereita.

Hän vaihtoi asentoaan sohvalla, joka tuntui yllättävän kivuliaalle. Hän ojensi oikean jalkansa ja huomasi nilkassaan olevan haavan vuotavan vieläkin vähän. Hestia oli käynyt pelin jälkeen tarvehuoneessa heittämässä tikkaa pari kertaa. Pitää heittokäden kunnossa. Hän oli vahingossa rikkonut peilin huoneesta, jonka palanen oli raapaissut hänen nilkkaansa.

Kun Lucy kysyi häneltä miten hänen juhlansa olivat sujuneet hän ei tiennyt mitä vastata. Hestia oli saanut kirjeen aiemmin illalla, joka oli ollut syynä tytön yllättävään tylyahon retkeen. Hänen ärsyttävä serkkunsa oli tulossa opiskelemaan Tylypahkaan. Hänen oli pakko päästä pois ihmisvilinästä, jotta voisi hengittää kunnolla. Muuten juhlat olivat olleet oikein miellyttävät, Hestia ajatteli katkerasti.
”Ihan kivat juhlathan ne olivat”, Hestia sanoi ja heilautti hiuksiaan syrjemmälle. Hän oli juonut itsensä jo pikkuriikkiseen humalaan, mikä tarkoitti sitä ettei hän enää kontrolloinut ajatuksiaan. Ei sillä, että hän niitä kontrolloisi muutenkaan. Viime päivinä Hestia on saanut itsensä kiinni useammankin kerran ajattelemasta erästä rohkelikkopoikaa, joka ei ole suvaittavaa. Ei ainakaan luihuisessa.

//Sori tästä laadun puutteesta, mutta oon kuumeessa eikä ajatus kulje selvästi enää :(//

Jos kaikki vähempiälyiset velhot ja noidat olisi lajiteltu Puuskupuhiin, tupa olisi ollut aika täynnä. Niinpä Lucrezia oli päätynyt muiden ominaisuuksiensa, ei älykkyysosamääränsä, perusteella Luihuiseen. Tyttö istui sohvalla kahden luokkatoverinsa seurassa autuaan tietämättömänä tapahtuneesta väärinymmärryksestä, jollaiset tosin eivät olleet harvinaisia Lucyn kielellisen taitamattomuuden takia. Tälläkin kertaa sillä saattoi olla tekemistä asian kanssa, mutta Lucrezia ei huomannut mitään poikkeavaa kummankaan, Anthonyn tai Hestian ilmeissä. Huonon ihmistuntemuksen, empaattisuuden puutteen ja herkkäuskoisuuden summa oli aikaisemminkin tuottanut Lucrezialle vaikeuksia ystävystyä ihmisten kanssa. Viviana Robustellilla ja Lucrezialla oli sattunut olemaan varsin paljon yhteistä tyypillisten saman tuvan ja iän lisäksi, joten opiskellessaan koulussa Etelä-Italiassa kaksikko oli pysynyt lähinnä omissa oloissaan. Siitä huolimatta Vivianalla oli ollut muitakin ystäviä, Lucrezialla vain hänet. Tylypahka AM:issa Lucy oli yksin.

Kun Hestia vaikutti vastauksensa perusteella varsin haluttomalta puhumaan juhlista, päätti Lucy, ettei ollut hänen asiansa yrittää virittää keskustelua, varsinkin kun oli viimeisenä liittynyt tupatovereidensa seuraan. Hän oli aikeissa lysähtää vasten sohvan selkänojaa ja ryhtyä murjottamaan, mutta pysähtyi kesken liikkeen muistaessaan, että olisi antanut itsestään vieläkin huonomman kuvan. Laiskoja ja huonotapaisia oppilaita löytyi kyllä Luihuisestakin sen verran, ettei Lucyn tarvinnut liittyä heihin edes hetkellisellä suuttumuksella. Lucrezia nousi ylös, venytteli hiukan ja löysäsi solmiotaan. Jos näitä kahta yhtään kiinnosti olla Lucyn seurassa, he kertoisivat sen kyllä. Noita alkoi epäillä olevansa kolmas pyörä, ja sen ajatuksen varjolla hän päätti toteuttaa sen alkuperäisen syyn, joka oli hänet oleskeluhuoneeseen johdattanut. Lucrezia lähti kiertämään tupaa rauhallisella käynnillä, väistellen milloin mitäkin lattialla lojuvia tavaroita. Luontainen uteliaisuus piti kuitenkin Lucyn korvat tarkkaavaisesti auki Anthonyn ja Hestian suuntaan.

Anthony kuunteli Hestian vastausta Lucrezian kysymykseen vain puolella korvalla. Tytön vastaus oli varsin lyhytsanainen ottaen huomioon, miten mielellään tämä tuntui ainakin aina huispausharjoituksissa olevan äänessä. Tai ehkä tämä vain rakasti hänen ärsyttämistään. Anthony ei ollut aivan varma, kumpi oli lähempänä totuutta. Hän elätteli kuitenkin toivoa, että onnistuisi seuraavan lukuvuoden aikana löytämään jonkun taitotasoltaan vähintään Hestiaa vastaavan lyöjän joukkueeseen, jotta voisi potkia tytön ulos, jos tämän suunsoitto vielä jatkuisi. Tilanne ei kuitenkaan vaikuttanut kovin hyvältä, kun sellaista ei tämänkään lukuvuoden aikana ollut löytynyt. Olisi kuitenkin hyvä, että hänellä olisi edes joku varalla, sillä uhkaukset joukkueesta erottamisesta eivät olleet kovin vakuuttavia, kun kaikki tiesivät, ettei hänellä ollut ketään korvaavaa pelaajaa.

Anthony käänsi katseensa takaisin vastapäätä istuvia tyttöjä, kun Lucrezia nousi ylös sohvalta, venytteli ja lähti sen jälkeen sanaakaan sanomatta kiertämään oleskeluhuonetta verkkaiseen tahtiin, astellen lattialla lojuvien tavaroiden ylitse. Nyt vasta antaessaan katseensa kiertää oleskeluhuonetta Anthonykin huomasi sen olevan varsin sekaisin. Kyseessä oli varmaan koko lukuvuoden pahin sotku. Tosin toisaalta, kyseessä olivat olleet myös varmasti lukuvuoden suurimmat bileet. Ei sitä huispausmestaruutta joka vuosi voitettu ja kun tupamestaruus alkoi olla jo liian kaukana Luihuisten ulottumattomissa, piti tätä saavutusta juhlia sitäkin kovemmin. Pian Anthony kuitenkin käänsi katseensa takaisin Hestiaan.

"Mitä sinä oikein sanoit hänelle?" poika sanoi hiljaa, mutta syyttävästi Hestialle olettaen, että tämä oli onnistunut varmaan jotenkin suututtamaan Lucrezian sillä aikaa, kun hän ei ollut kuunnellut kovin tarkasti. Hestialla tuntui olevan sellainen vaikutus ihmisiin. Ei Anthonylla tietenkään yleensä ollut varsinaisesti tapana puuttua muiden riitoihin eikä Lucrezian puolustelukaan ollut kovin ylhäällä hänen tehtävälistallaan, mutta tilaisuutta valittaa Hestialle jostakin ei voinut jättää väliin. Etenkään sen jälkeen, kun tämän vihjaileva kommentti oli saanut hänet vain ärtymään entisestään.

Hestia oli juonut itsensä sellaiseen tilaan, jossa hän yleensä alkaa puolustella itseään hyvin herkästi. Mikä saattaisi olla ongelma hänen tupatovereilleen, jotka olivat samassa huoneessa hänen kanssaan. Varsinkin, kun hänellä oli mukavan suuri asevarasto pelkästään käsilaukussa. Joten silloin kun Anthony alkoi syyttelemään häntä syyksi Lucyn yllättävään huoneen kiertelemiseen, tytön käsi hakeutui hänen laukkunsa puoleen. Hetken hänen teki mieli aloittaa kunnon käsirysy, mutta hän kuitenkin nieli kiukkunsa ja sanoi katkerasti: ”Mitä sinä minua rupeat syyttelemään, jos olisit kuunnellut tietäisit etten sanonut mitään loukkaavaa.”

Pojan asenne häntä kohtaan oli kyllä ihan ansaittua, ja hän tiesi sen. Hän tiesi myös sen, että Anthony etsiskelee koko ajan sopivaa mahdollisuutta potkaista hänet ulos tiimistä, jonka takia Hestia mietti jopa kaksi sekuntia, sitä mahdollisuutta että olisi vähän mukavampi pojalle. Hän tuli siihen tulokseen, että hänen täytyisi vain pitää huolta ettei kukaan häntä parempi lyöjä hakisi joukkueeseen. Tyttö ei kuitenkaan pelännyt kovinkaan paljon, sillä hän tiesi omistavansa loistavan sihdin. Olihan hän murtanut sen omahyväisen (mutta komean, eikun mitä) rohkelikon etsijän ranteenkin heti ensimmäisellä yrityksellä.
Hänen katseensa kiersi sotkuisessa huoneessa ja vasta silloin hän tajusi kuinka väsynyt hän jo oli. Ehkä hänen oli aika painua pehkuihin. Tyttö nosti kätensä hiustensa tasolle ja alkoi nyppimään partaterän teriä hiuksistaan, jotka olivat sotkuisella letillä. Koskaan ei voinut olla liian varovainen. Hän laski terät varovasti laukussaan sijaitsevaan sivutaskuun, hänen ei tehnyt enää yhtään mieli saada lisää vammoja jalkansa lisäksi. Hän aukaisi hieman suutaan ja naksautti huulikorujensa lukot auki ja pyöritti pallot pois huulestaan. Hän laski korut suoraan laukun pohjalle, vaikka tiedosti, että hän etsisi niitä aamulla kiroten. Hän kumartui ja laittoi korkokengät takaisin jalkaansa nousten samalla ylös. Tytön minihame kiiri samalla ylös, joten hän kiirehti oikaisemaan sitä, kunnes lähti marssimaan kohti tyttöjen makuusalia. Hän kuitenkin pysähtyi portaiden juurella ja kääntyi ympäri.
”Mä lähden nyt nukkumaan, öitä Lucy”, hän sanoi ja heilautti kättään epämääräisesti tytön suuntaan.
”Öitä sullekkin kapteeni McNotSoStraight”, hän sanoi, mutta sanoi lopun niin hiljaa ettei hänen kapteeninsa varmasti kuulisi sitä. Sen jälkeen hän marssi korot kopisten tyttöjen makuusaliin heitti laukkunsa johonkin nurkkaan, otti kenkänsä pois ja heittäytyi sängylleen. Hän nukahti melkein heti.

//Roolipelipisteet myönnetty tähän saakka. -Caine

Anthony risti kädet rinnalleen mielenosoituksellisesti, kun Hestia kiisti sanoneensa mitään loukkaava. Eipä hän toisaalta kyllä ollut uskonutkaan, että tyttö sitä myöntäisi. Jotain tämä kuitenkin oli varmaan sanonut, kun Lucrezia oli niin äkkiä ja sanaakaan sanomatta lähtenyt. Hän ei kuitenkaan viitsinyt jatkaa inttämistä – etenkään, kun näki, että Hestia alkoi nyppiä hiuksistaan pois partateriä. Partateriä! Kuka hullu tunki hiuksiinsa partateriä?! Tytön asearsenaalihan päihitti varmaan monet ammattisotilaatkin! Mikä ihme koulussa saattoi olla niin vaarallista? Sitä paitsi, kuka tarvitsi edes teräaseita, jos mukana oli taikasauva?

Huulikorunsakin poistettuaan Hestia nousi ylös ja lähti kohti tyttöjen makuusalia sanomatta mitään. Anthonyn teki mieli valittaa, että mikä kaikkia oikein vaivasi, mutta portaiden juurella tyttö kuitenkin kääntyi ja toivotti sekä hänelle että Lucrezialle hyvät yöt ennen kuin korkojen kopina kertoi, että tämä oli kadonnut portaisiin.

”Öitä…” Anthony vastasi, mutta melko hiljaa. Vielä hetken huispauspokaalia tuijotettuaan hänkin kuitenkin lopulta huokaisi ja nousi ylös, ”ja öitä sinullekin, Lucrezia. Minä taidan viedä tämän pokaalin nyt takaisin palkintohuoneeseen.” Hän nosti pokaalin ylös pöydältä ja jotenkin se tuntui raskaammalta kuin oleskeluhuoneeseen kannettaessa. Tai sitten hän oli vain väsynyt. Hän ei olisi millään jaksanut lähteä vaeltamaan palkintohuoneeseen, mutta pakko se kai oli, joten syvään huokaisten hän poistui oleskeluhuoneesta käytävälle ja suuntasi kohti palkintohuonetta.

//The end minunkin puolestani. :D//

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine