Tuulahdus teetä ja tulevaisuutta

[Lazlo Silverstein]

Teepurkissa taisi kuitenkin lukea jotain tai olla jotain, sillä Elliotin vihreät silmät jäivät katselemaan sitä. Lazlo oli kuvitellut siinä olevan vaan jotain kuviota, mutta ehkä ne olikin sitten kirjaimia ja tekstejä.

”Joo, se on varmaan se”, Lazlo vastasi ennen kuin edes ehti tarkentaa katseensa tekstiin taikka edes etsiä sieltä sitä 100 astetta. Suurena yllätyksenä kuitenkin tuli se, että kirjaimet kuitenkin näyttivät ihan ymmärrettäviltä, vaikkeivat ne nyt mitään selviä sanoja muodostaneetkaan. Riimuteessä kuitenkin oli ollut jotain muuta, mutta… kai tuokin nyt oli Unkarista. Ainakin siinäkin oli ollut se lappu.

”Mistä oikein edes sait tämän?” Elliot kysyi. Tavallaan oli ehkä ihan hyväkin, että Elliot oli kaatamassa teevettä, sillä tämän poikaystävä oli jo ottamassa tiedostamatonta askelta taaksepäin, kunnes sitten naurahti. Ai, mistä hän oli saanut unkarilaista metsäteetä??

”Luulisi, että se sopii ennustamiseen”, Lazlo pelasi lopulta itsellensä lisää miettimisaikaa, ”tai ainakin luulen, että tuollaisetkin lehdet ja öööööö muut metsäkasvustot sopivat siihen.” Tosin hei, nyt pitikin tarkistaa, ettei siellä oikeasti olisi mitään juuria – siis tuossa teepurkissa! Elliot toivon mukaan olisi sanonut, jos niitä olisi nähnyt. Juuret eivät kuitenkaan taitaneet muuttaa muotoaan sen erityisemmin, kun ne tulivat kosketukseen kuuman veden kanssa.

”Tai ei tässä varmaan mitään juuria nyt ole”, Lazlo uskotteli itseään (ja Elliotia) ja otti teepurkin uudestaan käteensä ja vähän heilutteli sitä. Joo, ei näyttänyt olevan mitään. Yrittäen vasta sitten palata takaisin siihen mitä oli ollut aiemmin ennen tätä. Ennen tätä niin täydellistä hyvää tekosyytä tai siis ideaa ja epäilystä, jonka todellinen luonne piti selvittää. Koko touhuun ei kyllä uponnut kuitenkaan paljon aikaa, kun Lazlo juoksi yhdestä asiasta toiseen.
…joten poikaystävä tajusi ja muisti huomioida veden kuumuuden vasta sitten, kun koko kaatamisoperaatio oli ehkä jo ohi: ”Ja heeii varovasti sen kuuman veden kanssa, ettet polta itseäsi.”

[Elliot Mason]

Elliot kurtisti vähän kulmiaan, kun Lazlo alkoi teen alkuperän sijaan selittää metsäkasvustoista ja juurista. Eikö kyseessä ollutkaan edes tee? Hän oli melko varma, että unkarilaisissa metsissä ei juuri teepensaita kasvatettu. Pystyikö teenlehdistä ennustamista tekemään muista lehdistä kuin teenlehdistä? Se oli oikeastaan aika hyvä kysymys. Miksei hän ollut kysynyt sitä tunnilla?

Samalla Elliot kuitenkin myös huomasi, että Lazlo ei ollut vastannut hänen kysymykseensä. Eli mistä tee oli peräisin? Varastettu professori Zainilta? He olisivat niin pulassa, jos se oli varastettu professori Zainilta. Tämä suhtautui teehensä todella vakavasti.

Lazlon varoittaessa häntä kuumasta vedestä hän oli jo laskemassa vesipannua takaisin pöydälle ja kääntyi sen jälkeen Lazlon puoleen epäileväisen näköisenä.

“Minä kysyin, että mistä sait tuon teen? Ethän vienyt sitä professori Zainilta? Ethän?” hän yritti varmistaa poikaystävältään. Tämä oli valvojaoppilas, joten olisi voinut olettaa tämän ymmärtävän, ettei varastaminen ollut hyvä juttu, mutta toisaalta… Lazlo oli myös riisuutunut käytävällä. Ja imutellut puun takana Amoksen kanssa tutustumisleikkitapahtumassa. Ja hänen kanssaan moppikomerossa. Komeroissa. Miten Lazlo oli edes valittu valvojaoppilaaksi?

[Lazlo Silverstein]

Elliot kuitenkin oli näemmä jo saanut veden kaadetuksi, joten… myöhässä olit, ja Elliot sitten käänsi koko keskustelun takaisin teen alkuperään tai siis siltä, että keneltä Lazlo oli ne saanut.

”Öööh.” Lazlo kuitenkin vaikeni säätäessään jotain hiuksillaan, ja sitten Elliot jo niin halusi varmistaa, ettei kyseessä ollut opettaja Zainin teet. Mitä ihmettä, Elliot? Lazlo ei tosiaankaan tiennyt, että mitä tekisi jonkun opettajan teellä. Luultavasti ei mitään, joten hän naurahti kysymykselle. Elliotilla oli kyllä ehkä vähän huvittavat huolenaiheet. Ja ehkei teepurkin ulkonäkö oikeasti kiljunut sen antajan identiteettiä, vaikka toisinaan siltä vähän tuntuikin.

”Heei, en minä nyt opettajalta teetä vie”, Lazlo totesi leveästi hymyillen ja ojensi vasenta kättään Elliotia kohti. Hän yritti sivellä tämän mustelmatonta poskea hennosti. Tavallaan oli aika söpöä, miten huolissaan toinen oli nyt ollut hänestä vain jonkun oudon teen takia. Osaisipa itsekin huolehtia poikaystävästä tällaisissa asioissa, eikä missään… paljon vakavammassa.
”Olet söpö, kun huolehdit”, hän vielä kuiskasi ja otti muka ihan muina miehinä askeleen lähemmäksi tuota liiankin söpöä poikaystäväänsä, vaikka tekikin sen tositosi tietoisesti.

[Elliot Mason]

Lazlo naurahti Elliotin kysymykselle kuin se olisi ollut jotenkin kaukaa haettua, mutta se ei edes ollut kaukaa haettua. Jos kyseessä olisi ollut Jay, vastaus olisi luultavasti ollut myöntävä! Elliot oli Jayn kanssa jo melko tottunut odottamaan aina pahinta. ‘Ai tahdot räjäyttää tuvanjohtajamme? Okei… En siis kuullut väärin’. ‘Tahdot minun tarkistavan koulun sääntökirjasta, onko mikä kiellettyä? Onko tämä hypoteettinen tilanne vai oletko jo- Mmmm. Aivan.’ Se, että Lazlo olisi ‘lainannut’ professori Zainin mitälie turkkilaista viidakkoteetä ei ollut hänestä yhtään kaukaa haettua!

Lazlo kuitenkin vakuutti onneksi, ettei veisi opettajalta teetä. Hyvä. Loistavaa. Samalla tämä ojensi kättään silittääkseen hänen toista poskeaan ja kuiski hänen olevan söpö, kun hän huolehti. Elliotin kasvoille nousi hento puna. Hän ei huolehtinut! Hän vain tahtoi välttää jälki-istunnot! Ja ennen kaikkea professori Zainin vihan. Tämän vihan kohteeksi joutuminen oli taatusti jälki-istutoakin kurjempi kohtalo. Hän oli kuullut juttuja. Underwood poikaystävineen oli kuulemma joskus suututtanut ennustuksen professorin ja tarinan mukaan se oli syynä siihen, että Underwoodin päättötodistuksesta oli löytynyt yksi arvosana, joka ei ollut Upea. Sitä paitsi, Lazlolla ei ollut mitään saumaa puhua hänelle huolehtimisesta.

“Sanoo hän, joka juoksi koululle uimasandaalit jalassa keskellä joululoman jonkun typerän pikku… käsikähmän takia”, Elliot huomautti ja käänsi vasemmalla kädellään selkänsä takana olevan teetiimalasin (kyllä, heillä oli teetiimalasi, koska Theresa oli tarkka tällaisista jutuista) ympäri irroittamatta katsettaan Lazlosta. Samalla toinen käsi pyrki hänen sanoistaan huolimatta kiertymään lähemmäs astuneen pojan vyötärön ympäri.

[Lazlo Silverstein]

Täyskäännös olisi ollut mahdollinen, jollei Lazlo olisi juuri ottanut askeleen lähemmäksi. Ihan selkeästi se kouluun paluu ja tämä teehuolehdinta oli kaksi täysin AIVAN erilaista asiaa. Jotain rajaa hei, ei kukaan kuollut missään teejutussa, vaikka se olisikin…
”Hei, se oli oikeasti ihan oi--”, Lazlo aloitti puolustuksensa, koska oikeasti… pitikö tästäkin vielä inttää, ettei se ollut mikään lasten käsien huitomiskilpailu, vaan oikeasti vakava tilanne, joka olisi voinut päätyä paljon paljon huonommin. Hän kuitenkin joutui vaikenemaan aika nopeasti, vaikka oli vasta pääsemässä vauhtiin, kun tunsi miten jokin koski hänen vyötäröään ja kietoutui sen ympäri.

…Elliot?

Oikeasti se ei ollut lainkaan epämukavaa, vaan päinvastoin. Lazlo kohotti katseensa takaisin poikaystävänsä silmiin autuaan tietämätön, milloin olikaan oikein siirtänyt katseensa pois noista silmistä. Ei kukaan täysjärkinen kääntäisi katsettaan pois. Ikään kuin se ei riittäisi, että Elliot piti vyötäröstä kiinni, yritti Lazlo nojautua vielä lähemmäs Elliotiaan. Tämän kauniita silmiä, tämän söpöä nenää, tämän suudeltavia huulia, tämän ihanaa kaulaa…

Ja oma käsi päättikin yrittää kivuta sen toisen villapaitaa ylös. Varovasti siitä rintamuksen kohdalta ylöspäin, pikkuhiljaa tavoitteena ehkä olka tai niska.

Tee ja teelehdet ja ennustaminen olivat jo siirtyneet syrjään niin fyysisesti kuin omassa mielessä, koska poikaystävällä oikeasti oli ihan mahdottoman hyvältä tuntuva villapaita ja olemus. Attribuutteja, joiden vuoksi kannattikin olla tästä huolissaan aina ja ikuisesti. Ääneen sitä ei vaan yksinkertaisesti voinut sanoa, sillä hän ei yksinkertaisesti halunnut rikkoa tätä tilaisuutta ja… mahdollisuutta?

[Elliot Mason]

Lazlo aloitti väittämään jotain vastaan, mutta hiljeni sitten kesken lauseen, kun Elliotin käsi kietoutui tämän ympärille. Oho. Olipa tehokasta. Täytyisi pitää tämä mielessä vastaisuudessa. Hän osasi hiljentää valvojaoppilaan. Se oli tavallaan hauskaa. Ja tavallaan ei, koska se sai hänet myös miettimään, mitä Lazlon päässä oikein pyöri. Mutta ehkä tämä ei ainakaan vihannut sitä, koska tämä nojautui lähemmäs. Ärtynyt olisi ottanut askeleen taaksepäin. Ellei Lazlo sitten sekoittanut vahingossa suuntia.

Poikaystävän nostaessa katseensa Elliot katsoi takaisin. Lazlolla oli todella vihreät silmät. Hän oli toki huomannut sen jo aikaisemminkin, mutta oli niitä silti kiva tuijotella vähän lisää. Mutta ei liian kauan, koska se voisi alkaa tuntua kiusalliselta. Lazlon käsi vaelsi hänen rintakehäänsä pitkin jonnekin olkapäälle ja hänen oma vapaa kätensä sipaisi Lazlon ponnarista karanneen hiussuortuvan tämän korvan taakse ennen kuin jatkoi matkaansa alemmas toiselle puolelle tämän vyötäröä.

Kaikki muut koululehden toimituksen jäsenet viettivät lomaansa perheidensä kanssa, joten kellään muulla ei pitäisi olla asiaa toimitukseen loman aikana. Niinpä Elliot uskaltautui sulkemaan silmänsä ja liikauttamaan päätään sen verran, että sai painettua huulensa poikaystävänsä huulille. Salaisen poikaystävänsä.

Elliot oli miettinyt jo moneen kertaan kaapista ulos tulemista, vaikka oli seurustellut Lazlon kanssa vasta hädin tuskin kuukauden päivät. Ei ehkä ihan tosissaan miettinyt, mutta… leikitellyt ajatuksella. Plussapuolella komeili suurimpana plussana se, että salaisen poikaystävän ei tarvitsisi olla enää salainen. Ei enempää luutakomeroissa ja tyhjissä luokkahuoneissa hengailua. Ei enää sen miettimistä, mikä oli tarpeeksi kaverillista kanssakäymistä ja mikä taas ei.

Elliot veti Lazloa vielä vähemmän lähemmäs itseään suudellessaan tätä. Tämä ei ainakaan ollut kaverillista käyttäytymistä. Plussapuolella olisi myös se, ettei hänen tarvitsisi enää tehdä Lazloa kohtaan väärin. Hän tiesi, että poika ei ollut oikeasti ihan okei kaiken sen salailun kanssa. Tämä sanoi olevansa, mutta ei ollut. Hän huomasi sen. Eikä ihmekään. Lazlo oli kärsinyt oman ulostulonsa aiheuttaman huhumyllyn seuraukset jo aikaisin syksyllä. Kukapa tahtoisi sen jälkeen edelleen joutua salaamaan kaiken. Tosin salaa hän myös ajatteli, että Lazlolla oli ollut helpompaa. Tämän homous ei varsinaisesti ollut ollut mikään hirveän shokeeraava yllätys. Hänen sijaan… No, ainakin hän ajatteli mielellään, että se olisi yllätys kaikille.

Ehkä oli parempi olla ajattelematta näitä silloin, kun oli tarjolla jotain parempaakin tekemistä. Kuten sellaista, jota hänellä juuri sillä hetkellä oli. Lazlo sopi jotenkin täydellisesti hänen käsivarsilleen ja tällä oli pehmeät, lämpimät huulet ja ne vihreät silmät… Ne, joita hän ei juuri nyt nähnyt, mutta jotka hän pystyi silti näkemään mielessään niin selkeästi. Kuin satumetsä. Metsä… Tee. Metsätee. Aivan. Se pitäisi juoda ennen kuin siitä tulisi kitkerää. Olisi ikävää juoda kitkerää teetä.

Ikävää oli kuitenkin myös keskeyttää loistava suudelma, joten Elliot antoi sen jatkua vielä hetken ajan ennen kuin lopulta vetäytyi varovasti vähän kauemmas, kädet edelleen Lazlon vyötäröllä. Hänen huulensa kaartuivat hymyyn, kun hän avasi taas silmänsä. Melindan pussailussa ei varsinaisesti ollut ollut mitään vikaa, mutta… vau. Lazlon suutelu tuntui hyvältä kaikkialla. Päästä varpaisiin. Vähän kuin… kuin haluaisi lukea jotain ja vaihtoehtona olisi shampoopullo tai hyvä kirja. Melinda oli shampoopullo. Molemmissa oli tekstiä, mutta ei samalla tavalla.

“Kiitos, että tulit tänne”, hän kuiskasi katsellen Lazloa jälleen silmiin, “ja anteeksi.” Häntä hävetti vieläkin, miten Lazlo oli keskeyttänyt joululomansa hänen takiaan, mutta… plussapuolissa… he olisivat missanneet juuri hyvän suudelman, jos Lazlo olisi ollut kotonaan.

“Se tee”, Elliot totesi vielä hetken päästä hymyillen vähän pahoittelevasti. Hän oli kuitenkin keskeyttänyt hyvän hetken. Mutta tee oli hyvää vain pienen hetken ja heillä olisi - ainakin toivottavasti - hyvää aikaa jäljellä vielä useita vuosia.

“Se kitkeröityy”, hän lisäsi vielä selvennykseksi samalla, kun höllensi otettaan Lazlon vyötäröstä kääntyäkseen vilkaisemaan teekuppeja. Tee oli ilmeisesti nimensä veroista, sillä mukeissa oleva neste oli väriltään kiitettävän vihreää. Metsänvihreää. Kuin Lazlon silmät.

[Lazlo Silverstein]

Hiljaa pysymisessä oli etunsa, kuten Lazlo sai huomata. Luvan kysyminen olisi ollut järjetöntä, vaikka poikaystävän kielletyt alueet kiinnostivatkin, mutta Elliot onneksi… tai ehkäpä iloksi? otti ohjat omiin käsiinsä.

Kuuliaisesti Lazlo tuli vielä lähemmäksi, kun oma poikaystävänsä häntä kerran niiin paljon kaipaisi, ja voi luoja kuinka hyvältä tuo maistuikaan. Joten tietenkin hän itse yritti vastata poikaystävänsä kaipuuseen ja vaatimuksiin ja pyyntöihin parhaalla mahdollisella tavalla. Osaamisensa rajoissa tietenkin! Mutta jokainen kertahan laajensi tätä taitojen kenttää ja kuten nytkin sai huomata, niin tuo toinen oli aika… sanattomaksi vetää.

”Kiitos, että tulit tänne”, kuului Elliotin kuiskaus, ja Lazlolta meni vielä hetki paikantaa itsensä takaisin tänne… lehden toimitukseen? Kunnes toisen anteeksipyyntö muistutti siitä ehkä mistä he olivat aiemmin – tuntui kuin siitä olisi jo kulunut ikuisuus – puhuneet. Se Elliotin loukkaantuminen.

Lazlo puisti hieman päätään ja säteili hyvää mieltä poikaystävälleen: ”Kaikki on hyvin.”
Tai ainakin nyt. Elliot oli hengittävä, elävä, elinvoimainen, söpö, ihana, komeakin… villapaidan olalla oleva käsi yritti uskaliaasti siirtyä kohti hyväiltävää niskaa, mutta pahoitteleva hymy ja Elliotin sanat saivat sen hiljentämään vauhtia.

Mikä tee? Lazlo tapitti kysyvillä silmillään poikaystäväänsä. Kitkeröityvä tee, okei? Vyötärön kahlinneet kädet irrottivat otettaan, mutta Lazlon ei silti tehnyt mieli liihottaa tiehensä… tai okei, korkeavyötäröiset housut olivat olleet se nappivalinta, mutta ei ehkä niitä nyt tarvinnut lähteä peilailemaan, kun on poikaystävän ihanat silmät, jotka varmasti jo peilailivat tätä… öööö, ihanaa olemusta. (Toivottavasti?)

Elliot kuitenkin kääntyi ympäri ja katseli, Lazlo kallistui vähän sivummalle nähdäkseen, pöytään ja - ai niin hups, SE tee. Miten Lazlo olikaan voinut unohtaa sen, tai vastaus olikin jo ilmi selvä. Kuka nyt ei olisi unohtanut sitä?!!

”Onko se jo valmis?” hän kysyi hennosti poikaystävältään ja yritti vielä tämän leukalinjaa ja huulia katseellaan hyväillen viestiä omista suunnitelmistaan, jos tee ei sittenkään olisi vielä hautunut tarpeeksi. Ihan vain sen varalta, että kommunikaatiossa esiintyisi ongelmia, yritti Lazlo silitellä vielä poikaystävänsä villapaitaista olkaa… vaikka oikeastihan hän olisi halunnut silitellä jotain aivan muuta kohtaa omassa salaisessa poikaystävässään.

[Elliot Mason]

“Öh… joo”, Elliot totesi vastauksena Lazlon kysymykseen silmäillen samalla teetä kuin olisi voinut sen ulkonäöstä päätellä, oliko se valmis vai ei. Eihän hän edes tiennyt, miltä kyseisen teen piti valmiina näyttää. Se oli… vihreää. Mitä varmaan sopi odottaa metsäteeltä, mutta se ei tarkoittanut, se oli silti oikein. Poikaystävän käsi olkapäällä vähän myös häiritsi keskittymistä tähän teeasiaan eikä hän ollut ihan vielä palannut kunnolla maanpinnalle äskeisestä.

“Ainakin tiimalasin mukaan”, hän vielä lisäsi varmemmaksi vakuudeksi katseen vaeltaessa tiimalasiin. Hiekka tosiaan oli valunut loppuun, mutta hänellä ei ollut kyllä minkäänlaista aavistustakaan siitä, että miten kauan sitten. Miten kauan he olivat suudelleet? Ei mitään käsitystä siitäkään. Se oli tuntunut pitkältä. Ja silti liian lyhyeltä. Elliot haroi toisella kädellään vähän hiuksiaan. Se oli ollut hyvä suudelma. Sellainen, joista hän oli kirjoittanut vuosikaudet. Hyvä tietää, ettei hän ollut mennyt niiden kanssa ihan metsään.

Metsään. Metsätee. Aivan. Se pitäisi juoda.

Elliot irrotti hieman vastenhakoisesti kätensä Lazlosta ja kääntyi pöydän ääreen. Hän nosti mukit käsiinsä ja kääntyi sitten taas ojentaakseen niistä toista Lazlolle. Teenlehdet mukien pohjalla liikahtelivat nesteen mukana. Siinä meni hänen tulevaisuutensa. Jos professori Zainiin oli uskominen. Hänestä tietenkään ei ollut. Miten kasa teenlehtiä muka voisi määrätä hänen tulevaisuutensa? Hän määräsi itse tulevaisuudestaan.

“Varovasti”, hän sanoi Lazlolle ojentaessaan tälle mukia, “sinä olet kuuma. Ei! Tarkoitan. Tee on kuumaa. Kannattaa… kannattaa olla varovainen.” Elliotin poskille nousi hento puna. Voi luoja. Niin kuin hän ei olisi jo muutenkin ollut tarpeeksi nolo. Pitikö vielä sekoilla sanoissankin. Hän haroi nolostuneena vielä hieman lisää hiuksiaan kädellään, joka vapautui teemukista, kun Lazlo otti sen vastaan.

“Tai siis… Sinäkin olet kuuma”, hän kuitenkin hetken päästä lisäsi virnistäen pahoittelevasti. Pahoittelevasti siitä, että oli niin nolo. Pahoittelevasti siitä, että oli sanonut ajatuksensa ääneen. Ja vielä toistamiseen. Sitten hän veti syvään henkeä yrittäen rauhoittua ja koota ajatuksensa.

“Mutta… öööö… halusitko ennustaa?”

[Lazlo Silverstein]

Kohteliaasti ja huomaavaisesti Elliot sitten antoi poikaystävällensä kupin teetä. Mutta ei se tapa, jolla Elliot antoi ne saaneet tätä kihertämään, vaan ne sanat. Voi ei, Elliot oli vaan niiin söpö! Lazlo hymyili leveästi kaksin käsin pitelemänsä kupin reunan yli Elliotille.

”Muista sinäkin olla varovainen”, hän liversi hiljaa poikaystävälleen ja piteli varoen kupista kiinni. Teen kuumuden sijasta poika kyllä tarkoitti sitä ensimmäistä, vaikka… ei hän ainakaan tarkoituksella varmaan ikinä polttaisikaan Elliotia! Eikä varmaan kovinkaan helposti vahingossa, mutta… kannattaa olla varovainen, niin kuin Elliot itse sanoi!

Elliotin seuraavat sanat kuitenkin tuntuivat jättipotilta! Ehkä se johtui siitä, että huivi peitti hyvin kaulan tai sitten siitä, että Lazlo vielä kuuliaisesti käytti sitä ponnaria, josta Elliot piti. Taitaitai, ei vaan se johtui varmasti näistä housuista! Voih, hän ei vaan voinut olla muuta kuin tosi otettu noista sanoista. Oikeasti Elliotin kanssa yhdessä oleminen oli jo tosi voitokas tilanne, mutta nyt vielä yhteisen pusun ja teehetken ja kaksin olon lisäksi, hän oli vielä Elliotin makuun siinä mielessä. Voi luoja, kuinka hyvältä se tuntui.

Harmi vain, kun Lazlo ei tiennyt tehdä muuta kuin kiittää ja kihertää vähän lisää. Paitsi että kyllä hän yritti vielä mukiaan hieman alemmas laskien päästä Elliotin kanssa takaisin pusuetäisyylle, jotta voisi yrittää suikata suudelman tämän ihanille huulille. Kuitenkin vain lyhyen. Teemukista kaksin käsin kiinni pitäen ei voi antaa mitään kovinkaan erityistä, ellei sitten halunnut läikyttää kuumaksi tiedostamaansa teetä varmaan tosi kuumasti poikaystävänsä rinnuksille. Lazlo ei ainakaan halunnut tehdä niin.


”Mutta… öööö… halusitko ennustaa?” Elliot sitten kysyi ja muistutti taas ennustamisesta. Hyvä sinällään, koska Lazlo olisi jo muuten ollut siemaillessa teetä ennustukset taas kutakuinkin unohtuneina.

”Jooh, käyn vaan sulkemassa ne ikkunat”, Lazlo kuitenkin vastasi, vaikka mieli olisi tehnyt ehkä jotain muuta. Huomaavaisesti Elliotin silmiin katsoen Lazlo siirtyi ohi poikaystävästään, jotta voisi laskea oman sinertävän mukinsa pöydälle, ja kääntyi sitten ympäri astelemaan kohti ensimmäistä ikkunaa.

Ikkunan edessä oli jonkun työpöytä, mutta ei auttanut muu kuin varvustaa ja yrittää nojautua pöydän yli sen verran omalla kehollaan, että sormet tarttuisivat kankaaseen ja saisivat siitä otteen. Ei Lazlo oikeasti ikkunoita halunnut sulkea, vaan vain vetäistä verhot kiinni. Vähän pimeämpää ja mystisempää ja varmasti myös otollisempaa ennustuksille. Lyhyeksi jääneen säätämisen päätteeksi poika saikin omin avuin ensimmäisen verhon vedettyä ja vilkaisi sitten salaa silmäkulmasta Elliotiin.

Okei, hän oli itse jo alkanut pitämään Elliotin villapaidoista. Ne näyttivät hyviltä tai sitten se johtui vain Elliotista, koska ööö Elliotkin näytti hyvältä… ja vähän asiallisemmalta, vähän vanhemmalta - villapaidoissa siis. Siinä mielessä ei tullut paineita siitä, että pitäisi itse yrittää olla edes vähän miellyttävämpi poikaystävä, koska hei Elliot oli fiksu ja siis… tämä oli just sanonut poikaystäväänsä kuumaksi!

”Ja siis… mäkin haluan sua”, Lazlo myönsi kääntyessään ympäri takaisin Elliotin puoleen. Mutta vaikka haluaminen olisikin kuinka vahvaa, sitä ei vain noin vain voinut aiemmin heti sanoa. Koska öö? Lazlo ei kyllä halunnut painostaa Elliotia ja siis jos sen olisi aiemmin heti sanonut, se olisi vielä vaikuttanut teennäiseltä! Ehkä. Toivottavasti ei ainakaan nyt.

[Elliot Mason]

Apua, Lazlo oli niin söpö, kun tämä hymyili teekupin takaa. Niin söpö, että Elliot oli vähällä unohtaa pitää kiinni omasta teemukistaan, mutta onneksi poikaystävä kehotti häntäkin varovaisuuteen ja muki pysyi kädessä. Sen pudottaminen olisikin ollut vähän noloa. Elliotin siinä tarkastellessa poikaystävänsä hymyileviä kasvoja tämä yllättäen laskikin teemukiaan ja painoi vielä nopean suukon hänen huulilleen. Elliot ei pistänyt sitä ollenkaan pahaksi ja oikeastaan hänelle olisi tavallaan käynyt suunnitelmian muutoskin, mutta… ne V.I.P.:it.

Ja ikkunat. Lazlo mainitsi ne taas ja laskikin sitten mukinsa pöydälle suunnaten kohti toimituksen ikkunaseinustaa. Elliot ei vieläkään ollut ihan varma, miten ikkunat liittyivät ennustamiseen. Paitsi, jos Lazlon “ennustaminen” ei ollutkaan oikeasti ennustamista. Entä jos…? Ei. Ei nyt kannattanut ajatella sellaisia. He ennustaisivat ja- Elliotin katse osui poikaystäväänsä, joka oli jo ehtinyt ensimmäisen ikkunan luokse ja kurkotteli pöydän yli vetämään verhoja ikkunalasien eteen. Tai siis tarkemmin sanoen poikaystävänsä erään selkäpuolen ruumiinosaan, jonka katsomisesta Lazlo itse ei saisi koskaan tietää. Jota Amos oli diskossa koskettanut. Miltäköhän tuntuisi jos-

Elliotin ajatukset katkesivat, kun Lazlo kääntyi hiukan ja vilkaisi häntä. Hänen poskensa alkoivat automaattisesti punoittaa vähän hänen pohtiessaan, oliko Lazlo huomannut, mitä hän katsoi. Tai vielä pahempaa, tiesi, mitä hän ajatteli! Mutta eihän sellainen ollut mahdollista? Eihän?

Teemuki putosi miltei taas lattialle Lazlon seuraavista sanoista. Halusi? Lazlo halusi häntä? Oliko tämä oikeasti kuullut hänen ajatuksensa? Ja miten ylipäätään edes… Lazlo oli kuin suoraan jostain muotilehdestä tai taide-elokuvasta täydellisine vartaloineen ja hymyineen ja hiuksineen ja hän taas… No, hän oli kirjallisuusnörtti villapaidassa ja silmälaseissa. Sellaiset saivat Lazlon kaltaisia poikia vain elokuvissa. Tai siis… olisivat saaneet, jos elokuvissa pojat ikinä olisivat saaneet poikia ylipäätään.

Puna Elliotin poskilla syveni entisestään. Olihan hän toki ajatellut Lazloa siinä mielessä. Tietysti hän oli. Ja millaista se olisi, jos he… Mutta… Nyt heti tässä? Elliot vilkuili ympärilleen toimituksessa. Tämä ei varsinaisesti ihan ollut se ympäristö tai tilanne, jonka hän oli kuvitellut siihen. Eikä hän todellakaan halunnut nyt mennä siihen, mikä se ympäristö ja tilanne oli ollut.

“Ai… ai nyt heti vai…?” hän lopulta sai pakotettua sanat ulos suustaan yrittäen samalla vaikuttaa mahdollisimman chilliltä ja coolilta nojaamalla toisella kädellään vieressään olevaan pöytään. Kuin kuulisi tällaisia tuota… ehdotuksia harva se päivä. Harmi vain, että hänen kätensä lipsahti ohi pöydästä ja hän melkein lensi nurin teemukeineen lattialle. Mutta vain melkein, sillä hän sai pienellä sähläämisellä ja kompuroinnilla pidettyä lopulta tasapainonsa eikä teestäkään läikkynyt yli kuin ihan vähän villapaidalle. Hyvä, huono villapaita. Ainakin se oli tarpeeksi paksu estääkseen häntä polttamasta itseään.

“Ei hätää! Ei sattunut!” Elliot kiirehti ilmoittamaan heti tasapainonsa korjattuaan ja hieman kostunutta villapaidanrintamustaan hinkatessaan. Voi luoja, miten noloa. Eikö hän voinut pysyä pystyssä edes tasaisella maalla viittä minuuttia.