Tylypahka AM

Aurelia kysyi vaakunoista. Jälleen. Johnny katseli lumotun ikkunan suuntaan miettiessään mitä vastaisi.
“Ei mikään iso suku”, Johnny toteaa lopulta. Ja tosiaan, ei heidän suvustaan kovinkaan montaa tainnut enää olla jäljellä. Ainakaan sellaisia sukuhaaroja, jotka hyväksytään sukupuuhun.
“Ei mitenkään kauhean merkittävä”, hän lisäsi, vaikka tämä oli vähän lähempänä valhetta. Mutta olisihan se mahdollista, ettei suku olisi enää kauaa merkittävä.
“Eikä oikeastaan brittiläinen”, hän paljastaa vielä lopuksi, vaikka pohtikin hetken uskaltaisiko sellaista kertoa. Enempää hän ei oikein voi kertoa, vaikka se unhoituttaja paikalla varmuuden vuoksi olikin.

Kun Aureliakin sai keittonsa syötyä tuli keittiöstä henkilö hakemaan käytetyt astiat pois. Ja heti perään toi seuraavan ruokalajin - ahvenfilettä mätikastikkeella sekä (tällä kertaa keltaisia) perunoita.

//Ja jälleen, jos suuntaa-antavaa jotain haluaa, niin tästä löytyy

Aureliasta tuntui vahvasti siltä, että Johnny kiertää totuutta. Samoja piirteitä kuin itsessään, osa totuutta kerrotaan mutta tärkein jätetään kertomatta. Ja sen tärkeimmän Aurelia haluaa tietää. Aurelia nyökkäsi ja kurtistaa kulmiaan. Ei brittiläinen? Mutta äitihän on opettanut pääasiassa brittiläisiä sukuja ja niiden vaakunoita, muutaman tärkeimmän ulkomailta. Eli... onko Johnnyn suku ulkomailta?

Aurelia katsoi kala-annosta lumoutuneena. Tuoksu on jälleen hyvä ja Aure maistaa ruokaa. "Mmh... Tämä on todella hyvää, voisin melkein lainata sun kokkia" Aurelia hymyili Johnnylle. "Niin ja... mistä päin sun suku sitten on jos ei ole brittiläinen?" Aurelia katsoi Johnnyä puhtaan uteliaasti. Käsissä tuntui hassulta, samoin huulissa, mutta ei antanut sen välittää.

“Hän ei ole... Hän on minun kokkini vain tämän leirin ajan”, Johnny totesi, kun Aurelia sanoi voivansa lainata tuota. Leiriä ei ollut enää pitkälti jäljellä ja tuon jälkeen kokki palaisi... minne ikinä sitten palasikaan, ei Johnny oikeastaan tiennyt...

Ja sitten kysyttiin suvun kotimaata. Johnny pudisti päätään, kohautti olkiaan ja näytti pahoittelevalta, keskittyen sitten jälleen kalaan, jota oli syömässä. Tuo oli kysymys, johon Johnny ei voinut vastata, vaarallinen kysymys.

Aurelia kurtisti kulmiaan ja jatkoi syömistä hiljaisena. Miksei poika vastannut tähän kysymykseen? Eihän siinä pitäisi olla mitään salattavaa? Mutta ilmeisemmin on, Aureliaa häiritsi asia aivan liikaa. Pitää ehkä kysyä Ciaránilta apua, sen tietopankista voisi olla hyötyä. Tosin, se kuitenkin haluaa jotain vastapalvelukseksi. Ihan sama. Aurelia halusi tietää totuuden.

Aurella oli outo olo, tai käsissä tuntui hassulta, samoin huulista. Ihan kuin huulet olisivat tunnottomat tai jotenkin turvonneet. Kädet taas kutisivat. Rasittavaa, eihän tämmöistä ole ennen ollut. Tyttö jatkoi syömistä kuitenkin hiljaisena, miettien että onko nykyään allerginen kalalle. "Miksi sinulla on oma kokki mukana?" Aurelia sitten kysyi kiinnostuneena, alkaen miettiin että onkohan kokki laittanut ruokaan myrkkyä. Selittäis hassun olon.

Miksi hänellä oli oma kokki mukana? Siihen kysymykseen Johnny pystyi vastaamaan. “Hän huolehtii, ettei minulle tapahdu täällä mitään... ikävää. Ja laittaa herkullista ruokaa”, Johnny vastasikin tuohon hymyillen jälleen iloisesti. “Oli koulullakin viime vuonna joku tekemässä samaa, mutta ei sama henkilö”, hän kertoi tytölle hymyille. “Ja ensi vuonna en tarvitse ketään, kun minulla on Janie”, hän lisäsi vielä. Toki... Janie olisi parempi, kuin yksikään toinen.

Johnny laski aterimet lautaselle saatuaan kalan syötyä. Hän katsoi Aureliaa pää hieman kallellaan. Hänen teki hieman mieli kysyä erästä asiaa, muttei uskaltanut. Hän tiesi kyllä, millaista oli omata asioita joista ei voi muille puhua.

"Herkullista ruokaa todellakin" Aurelia vastasi Johnnylle hymyillen. "Ja voittaa koulun ruuat... ja siis onko sulla kokki mukana koulullakin?" hän oli yllättynyt. Omaa henkilökohtaista kokkia ei taida ihan jokaisella olla. Aurelia söi siinä samalla hyvällä ruokahalulla, nälkä oli kova.

"Kuka on Janie?" Aurelia kysyi uteliaana, miettien että onko Janie joku vanhempi sisko tai jotain. Aurelia söi kalansa loppuun, huulet tuntuu edelleen oudolta, ihan kuin ne olisi turrat. Aurelia vilkaisi sormiaan, nähden punaista ihottumaa. Mistä ihmeestä tämä on tullut...?

Johnny nyökkäsi hymyillen toisen kehuessa ruokaa. “Ei minulla ensi vuonna ole kokkia mukana koululla”, Johnny vastasi esitettyyn kysymykseen. Janien ruoka on paljon parempaa kuin yhdenkään huippukokin (tosin joku olisi voinut olla asiasta erimieltäkin).

“Janie on minun... pikkusiskoni”, Johnny vastasi seuraavaan kysymykseen hymyillen jopa entistä iloisemmin. “Hän aloittaa opinnot nyt syksyllä”, hän kertoi katsellen samalla pää hieman kallellaan toisen käsiä.

“Onko teillä ongelma hopean kanssa?” Johnny kysyi sitten. “Tarvitsetteko toiset aterimet?” hän jatkoi, pää yhä hieman kallellaan.

Ai Johnnyllä on pikkusisko. No, ainakin sillä on vakituinen teeseura päivisin. Onkohan yhtä salaileva tapaus kuin veljensä? Aurelia mietiskeli siinä samalla ja nyökkäsi Johnnylle. "Oletko läheinen siskosi kanssa?" Tyttö hymyili Johnnylle ja söi siinä samalla.

Ongelmia hopean kanssa? Ei, paitsi että olen ihmissusi ja hopea ja minä ei olla oikein kavereita. Aurelia pyöräytti silmiään mielessään, yrittäen keksiä nopeasti jonkun asiallisen vastauksen asiasta. Sitä paitsi, tuo napero on ihan liian terävä, nyt ei saa paljastaa yhtään mitään.

"Ei ole, saan aina kesäisin ihottumaa, sitä tulee ja menee" Aurelia sanoi hymyillen Johnnylle. "Välillä inhottava, kun sitä kutittaa, mutta kyllä mä pärjään" Tyttö totesi ja jatkoi syömistä.

Johnny nyökäytti päätään, kun Aurelia kysyi, onko hän ja sisko läheisiä. Hän laittoi etusormensa toisiaan vasten. “Näin läheisiä!” hän lausahti hymyillen.

Aurelia väitti saavansa kesäisin ihottumaa, ei Johnny sitä uskonut, muttei sanonut mitään ennen kuin kalalautaset vietiin pois ja seuraava ruokalaji tuotiin pöytään - ankkasalaattia.
“Okei”, Johnny lausahti, kun uudet annokset olivat pöydässä ja ne tuonut jälleen keittiön puolella. “Ymmärrän”, hän jatkoi sävyyn, joka ilmaisi melko selvästi, ettei Johnny ostanut kesäihottuma-selitystä.

Söpöä. Aurelia odotti mielenkiinnolla, että millainen sisko sieltä tulisi Johnnylle seuraksi. Ihan kuin poika tarvisi enemmän ikäistensä seuraa.

Aurelia kalpeni hieman kun Johnny sanoi ymmärtävänsä. Eihän tuo voi ymmärtää yhtään mitään, ei se ole ihmissusi. Vai hoksasko se? Onko mun salaisuus nyt paljastunut ja saanko sanoa heipat kaikelle? Aurelian kasvot olivat peruslukemilla ja tyttö katsoi salaattia. Aurelia maistoi hieman, mutta ruokahalu tuntui kadonneen tyystin. Sitä paitsi huulia kihelmöi kanssa.

"Ei, et ymmärrä..." Aurelia totesi sitten ja katsoi Johnnyä. "Ankkaako tämä on?" Puhe ruuasta voisi olla tarpeeksi helppo, turvallinen aihe.