Tylypahka AM

Spencer naurahti ja veti myös syvään henkeä keräten itsevarmuutensa takaisin. "Se, ettei tämän kirjan kirjoittaja viitsinyt antaa vastaloitsuja. Tämä on siis aika hyödytön ja meidän täytyy keksiä toinen ratkaisu, jos haluat irti siitä." Hän laski katseensa lattiaan. Olisi pitänyt lukea alkuselostus paremmin, mutta päinvastoin hän oli rynnännyt heti kokeilemaan vieraita loitsuja. Tosin mistä hän olisi voinut tietää, että joku oikeasti kävelisi ansaan.

Lyn päästi epämääräisen äännähdyksen, joka muistutti ehkä hieman yskäisyä. Sitten hän yskäisi tahallaan perään.

"Siis... Sinä... Siis..." Lyn yritti sanoa, pyöräytti vähän päätään, hengitti vähäsen, loi katseen kattoon ja iskosti lopulta silmänsä hyvin pistävästi toiseen tyttöön. "Sinä siis teit tällaisen loitsun, jonka vangiksi minä jouduin - VANGIKSI - ja sitten sinä toteat - siis ihan noin vain, toteat! - että tähän ei muuten löydy vastaloitsua! EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI!" Lyn kiljaisi hysteerisenä fraasilla, jonka muisti kuulleensa joskus, kun yksi au pair oli antanut hänen katsoa televisiota. "Sinä sanot, että MEIDÄN pitäisi keksiä ratkaisu! MEIDÄN! Oletko sinä täysin seonnut? Tämä on SINUN syytäsi!"

Spencerin katsekontakti hiipui hieman, sillä tottahan toinen puhui. "Joo no olen pahoillani, se ei todellakaan ollut tarkoitus", hän jatkoi toteavalla äänensävyllä. "Ja ajattelin vain, jos sinulla olisi tietoa ratkaisusta, mutta voinhan minä yksinkin lähteä miettimään. Tai etsimään..." hän mietti mistä tällaiseen taikaan edes löytyisi ratkaisu. Joka ei ollut opettaja, sillä omien kokemusten kautta se luultavasti olisi huono ratkaisu. "Mutta siinä tapauksessa tässä kestäisi hetki."

Lyn kiristeli hampaitaan. Hän halusi jatkaa kiljumista ja sanoa, että toinen oli väärässä, aivan ehdottoman väärässä. Totuus alkoi kuitenkin pikkuhiljaa valjeta Lynille. Oli asia kuinka epäreilu tahansa, totuus oli, että Lyn oli tässä tuon toisen armoilla, ja tuo toinen ei tiennyt, miten ratkaista tilanne. Jos Lyn aikoi päästä pois, ja nopeasti, hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin auttaa. Niinpä hän lopulta huokaisi alistuneesti.

"Selvä on sitten. Minä autan. Annatko taikasauvani?" hän kysyi ja osoitti päällään nytkäyttäen maahan, mihin taikasauva oli tippunut.

Spencer huokaisi helpotuksesta, kun Lyn ei enää riehunut, vaan suostui jopa auttamaan.
"Joo, tottakai.." hän harppoi verkon luo ja poimi sauvan maasta laittaen sen tytön käteen. "Öhm, tiedätkö yhtään loitsuja, jotka voisivat kumota tällaisen?" hän kysyi ja mietti itsekin, mutta pienestä järkyttymyksestä hänen päähänsä ei pälkähtänyt mitään hyödyllistä ja Spencer tunsi itsensä huonoksi noidaksi. No, ainakin hän esitti vakuuttavasti, että pohtisi vakavasti otettavia loitsuja.

Lyn otti taikasauvan käteensä ja rykäisi. "No, en tiedä, miten tällainen tehdään - sattuneista syistä en ole kokenut tarvetta moiseen - mutta katsotaan, mitä saisin aikaan."

Lyn sulki hetkeksi silmänsä. Loitsujen peruutus... Kyllä, hänhän tiesi useammankin loitsun. Hän rykäisi ja osoitti taikasauvallaan seittiviritelmää. "Lopeti loitsuimes!" Mitään ei tapahtunut, ei sitten yhtään mitään. Lyn huokaisi. "Okei, entäs... Stopjo!" Silloin taikasauvasta lennähti pari kultaista kipinää, mutta siinä se. "No voi Merlin... Mikä se kolmas nyt oli... Ähh... Ai niin! Kadotsus!" hän loitsi, ja tällä kertaa hän tunsi, kuinka hänen taikasauvansa värähti, kun jokin otti vastaan. Lisäksi sauvasta lennähti jonkinlainen valosuihkun omainen vana. "No, katso nyt, että tuliko jotain jälkeä!" Lyn yllytti Spenceriä. Ainakaan Lyn ei kyllä nähnyt, että mitään olisi kadonnut, mutta ehkä hän oli vain huonossa kulmassa...

Spencerin katse vaelsi käskystä ympäri verkkoa, mutta hänen silmänsä eivät erottaneet mitään muutosta.
"Ei kyllä näy mitään jälkiä. Ihan kuin loitsut olisivat vain kimmonneet takaisin", hän vastasi. "Outoa.. Muistatko vielä mitään muita?"
Kysyessään Spencer tähtäili omalla sauvallaan verkkoon ja kokeili uudestaan eri kohtiin samoja loitsuja ja niiden variaatioita. Toisin sanoen hän ei edes ollut varma olivatko kaikki päteviä loitsuja, mutta aina kannatti kokeilla. Hän jäi paikoilleen hämmentyneenä ja sauvaansa tuijotellen ihan kuin se olisi osannut kertoa vastauksen tähän ongelmaan.

Lyn huokaisi turhautuneena. Miten ihmeessä mistään ei ollut tullut edes jälkeä...

"Miten se on mahdollista", hän mutisi lähinnä itsekseen. "En muista mitään muita, mikä ainakaan suoraan lopettaisi tai purkaisi loitsuja. Ehkä joku muu voisi päteä..." Sitä Lyn ei kuitenkaan tiennyt, mikä se joku muu sitten olisi.

Spencer yritti sentään itsekin loitsia, mutta Lyn uskoi olevansa heistä se parempi - ei sillä, että hänellä mitään todisteita olisi ollut - joten hän ei suuremmin yllättynyt, kun mitään ei tapahtunut. Kun Spencer sitten luovutti, Lyn sanoi nihkeään sävyyn:

"Kuule, ehkä olisi parempi, jos vain luovutettaisiin. Sinun pitää mennä kertomaan jollekin opettajalle. Joo, saat jälki-istuntoa, mutta etköhän sinä sen ansaitse."

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine