Flirttivinkkejä Tylyahossa

[Michelangelo Lakes]

// Anteeksi, että vastaan taas ihan liian myöhässä. Jotenkin iski aivan ylitsepääsemätön saamattomuus tenttiviikon jälkeen... Olen koko viikon meinannut vastata tähän, mutta aina se on jäänyt.. Pahoittelen myös, että tämä on näin lyhyt ja tylsä, mutta parempi vastata huonosti kuin olla vastaamatta. :D
Ja Annie, tervetuloa peliin mukaan! :)


"Niin, no.. Enhän minä ketään odota", Nick vastasi Anastasialle, joka luihuispojan kanssa vakuutteli, että hänelle löydettäisiin pikaisesti seuraa kahvilasta. Nick hieman epäili, mistä luihuiset ajattelivat hänelle seuraa löytää, ja poika kieltämättä tunsi itsensä kolmanneksi pyöräksi. Kaksikkoa se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan. Joka tapauksessa tilanne teki pojan hermostuneeksi, olihan hän vain ajatellut käyskennellä Tylyahon kujilla, ehkä käväistä jossain mielenkiintoisessa kaupassa, kunnes hänen äitinsä olisi valmis lähtemään. Nyt kaksi täysin tuntematonta ihmistä olivat kutsuneet hänet seuraksi tupaten täynnä olevaan kahvilaan, eikä Nick keksinyt yhtäkään tekosyytä, jolla olisi voinut paeta paikalta. Tosin oli alkanut sataa jo varsin rankasti ja kahvila näytti hyvin lämpimältä ja kutsuvalta, eikä hänellä nyt oikeasti ollut mitään muuta tekemistä.. Ja tässä hänen empiessään isän pergamentit kastuivat!

Niinpä rohkelikkopoika seurasi kaksikkoa sisälle kahvilaan, jossa makea leivosten tuoksu otti hänet vastaan. Vaikka kahvilassa olikin paljon asiakkaita, muutamia vapaita pöytiä oli onneksi vielä jäljellä. Poika istuutui alas ja siveli kosteat etuhiuksensa korvan taakse. Ei hänen kannattanut jännittää tätä niin paljon, tämä saattaisi olla hyvä tilaisuus saada uusia ystäviä, poika mietti. Ehkä täällä olisi kaikista pariskunnista huolimatta joku yksinäinen tyttö, joka voisi liittyä seuraan.. Niin kuin vaikka tuo juuri yksinään sisään kävellyt neiti.

[Luca Whistler]

[Anteeksi se että annoin teidän odottaa monta viikkoa tätä vastausta! Olisin kyllä vastannut aiemmin jos ei kiire ja seliseli, koska tämä tilannehan on Lucan kannalta suorastaan mehukas! Ei siis haittaa lainkaan, että Annie liittyy myös mukaan tähän sekalaiseen seurueeseen. :) ]

Luca astahti seurueen viimeisenä sisään kahvilaan, jonka viihtyisä puheensorina ja kahvin tuoksu toivottivat hänet tervetulleeksi. Pöydissä istuvat velhot ja noidat nojuivat pöytiin, sekoittelivat kahvejaan, tekivät läksyjä ja jotkut rohkeat pariskunnat jopa hipelöivät toisiaan kaikkien nähdessä. Lucaa nauratti. Jos hän seurustelisi jonkun kanssa, hän tuskin osoittaisi kiintymystään tällaisessä paikassa. Koko näytöksellisyydessä oli jotain teennäistä, viihdyttävää, eikä siten paljoakaan romantiikkaa. Kahvilassa istuminen oli teatteria, ja sellaisenaan siitä oli Lucalle paljon hupia. Varsinkin nyt, kun hän sai itse liittyä teatteriin Anastasian ja Nickin kanssa.

Kahvila näytti olevan melkein täynnä, mutta kauempana oli yksi pöytä vapaana - juuri sopivasti neljälle. Vielä piti tosin löytää joku seuralainen Nickille, koska asetelma "kaksi poikaa ja yksi tyttö" teki tilanteesta liian kolmiodraamamaisen.
"Tuolla on vielä yksi vapaa pöytä, mennään sinne", Luca totesi ja johdatti seuralaisensa pöydän ääreen. Vielä odottaessaan muita istumaan, vaalea luihuinen yritti haravoida kahvilan asiakkaita katseellaan. Pakkohan jossain oli olla joku yksinäinen sielu pelastamaan pienen rohkelikon pyörimästä kolmantena pyöränä.

Etsiessään kahvilassa sopivaa uhria paritusoperaatioon Luca huomasi oven käyvän. Sisään astunut asiakas oli tyttö, jolla oli vaaleat hiukset ja hyvin hyvin tutut kasvot. Lucan kasvoille levisi virne, joka oli sekoitus ilkikurisuutta ja riemastusta. Ja kun Luca virnisti, virne levisi hänen sinisiin silmiinsä, joilla oli tapana tuikkia innostuksesta tällaisissa tilanteissa. Tylsä kesäloma oli saanut kiinnostavan käänteen.

Ann näytti huomanneen tutun seurueen kahvilan nurkassa, mutta tavoilleen tyypillisenä tyttö epäröi ovensuussa. Epäröinti oli jo puoli voittoa, koska siitä Luca tiesi, että tyttö harkitsi heidän seuraansa liittymistä, eikä tarvinnut enää muuta kuin pienen sysäyksen.
"Annie!" Luca huikkasi pöydän viereltä tytölle ja heilautti kättään. Hän tiesi kiinnittävänsä koko kahvilan huomion itseensä huutamalla, mutta se ei haitannut häntä. "Meillä on yksi tuoli vapaana!"

Loppu olikin sitten vain yksinkertaista psykologiaa. Lucan aiheuttama huomio ja ihmisten tuijotus tekivät kieltäytymisen pöytätarjouksesta erittäin vaikeaksi. Ympäristön paine oli asia, jonka kanssa Luca oli yhtä tuttu kuin päivittäin polttamansa tupakan. Ja tupakoinnin hän oli aloittanut ympäristön paineen vuoksi, joten hän jos kuka tiesi, kuinka ihmisten katseet vaikuttivat ihmismieleen.

Tyytyväisenä Luca istuutui pöytään ja otti ruoka- ja juomalistan telineestä. "No niin, nyt kun meillä on sopiva tuplatreffiseurue, mitä te haluatte tilata?"
Poika selasi ilkikurisesti virnistellen listaa ja käänsi sivun, jolle oli listattu kaikki pariskuntadrinkit. "Miten olisi vaikka tämä Lemmenjuomaksi nimetty imelä drinkki tai joku näistä missä on kaksi sydämen muotoon taivuteltuja pillejä tai..." Luca antoi katseensa kiertää pöytäseurueessa, "...ihan vaan pelkkä musta kahvi?"

[Anastasia Deminov]

"Tuolla on vielä yksi vapaa pöytä, mennään sinne", Anastasia kuuli Lucan sanovan, kahvilan taustahälyn seasta. Nuori noita nyökkäsi, ja haravoi katseellaan kavilaa. Hänestä tunnelma oli ehkä vähän turhan tiivis. Paljon ihmisiä, melua ja vieri viereen ahdettuja pöytiä. Sekä totta kai imelästi käyttäytyviä pariskuntia. Anastasialla oli paikasta hyvin ristiriitaiset tuntemukset. Toisaalta häntä inhotti tälläinen ahtaus ja tungos, jossa olisi pakko tunkea pöytien ja tuolien välistä, päästäkseen takanurkassa olevaan tyhjään pöytään. Lisäksi muutamat lähipyödissä istuvat olivat kiinnittäneet heihin tuhan paljon huomiota, ja vilkausseet heidän suuntaansa useammin kuin oli kohteliasta, sillä he olivat seisoneet oven vieressä jo tovin. Toisaalta huomio ei juurikaan haitannut Anaa, sillä hän tiesi ettei saanut juurikaan ilkeitä katseita osakseen, ainakaan kovin usein. Ja toisaalta, olisiko silläkään väliä.

Seurue lähti onneksi kohta puikkelehtimaan tyhjää pöytää kohti, ja Anastasia seurasi kahta poikaa nopein askelin. Pöytä oli hyvällä paikalla, vaikka viereiset pöydät olivatkin vähän turhan lähellä. Lucan jäädessä seisomaan, Anastasia istuutui ja katsoi vaivihkaa ympärilleen. Nick ei näyttänyt vieläkään rentoutuneelta, ja Lucalla oli ehkä vähän pahaenteinen virnistys kasvoillaan. Olikohan toinen luihunen keksinyt jo jotain rohkelikkopojan päänmenoksi? Vastaus selvisi pian, sillä ovensuussa seisoi tyttö, - jota Anastasia ei tuntenut, eikä hän tiennyt oliko nähnyt tuota ennen - jonka Luca oli myös huomannut. Luca kutusi noidan, jonka nimi oli ilmeisesti Annie, heidän pöytäänsä vähän turhan kovaan ääneen. Suurin osa kahvilan asiakkaista kääntyi katsomaan heidän suuntaansa, eikä suurin osa peittänyt uteliaisuuttaan lainkan. Anastasia piti kasvoillaan välinpitämättömän ilmeen, ja antoi katseensa siirtyä seuralaisistaan Annieen, joka seisoi yksin ovensuusa. Vaalea noita heilautti hiuksensa olkapään yli, ja yritti näyttää yhtä innokkaalta kuin Luca.

Ehkä täydessä kahvilassa olisi jopa omat hyvät puolensa, kukaan ei kuulisi heidän keskusteluaan muun puheensorinan joukosta, ja he voisivat keskittyä Nickin parittamiseen. Idea alkoi kuullostaa Anastasian mielestä ihan hyvältä, ja mahdollisesti hauskalta, joten hänen hänen suupielensä nousivat hieman, ehkä juuri ja juuri havaittavaan hymyyn. Lucan ehdotukset erikoisista, pareille tarkoitetuista juomista saivat noidan lopultakin naurahtmaan, tosin sarkastisesti. Nimet kuullostivat kamalan imeliltä, eivätkä herättäneet noidassa juurikaan innostusta.
"Taidan kyllä pitäytyä teessä, mutta ehkä sitä on mahdollista saada vaaleanpunaisessa sydänkupissa", Anastasia pyöräytti silmiään.

[Annie Moore]

Hetken kahvilan ovella vitkasteltuaan ja tarkkailtuaan tilannetta Ann oli jo valmis lähtemään. Mutta sepä ei käynytkään niin helposti: Luca Whistler oli huomannut hänet ja huutanut hänen nimensä kahvilan yli aivan liian kovaan ääneen niin, että kaikki muut äänet tuntuivat hiljenevän ja jäävän katsomaan pientä, märkää Annie-parkaa, jota oli jännittänyt jo aivan tarpeeksi ilman ylimääräistä huomiota.

Kieltäytyminen kutsusta taisi olla jo myöhäistä jopa Annielle, jonka posket suorastaan paloivat punaisina kun hän otti ensimmäisen askeleensa varovasti, kuin heikoille jäille. Sydän jyskytti ja hengitys tuntui salpaantuneen. Toinen askel. Ann vilkuili vaivihkaa ympärilleen, mutta ei pelkonsa takaa nähnyt, millainen kahvila oli kyseessä. Hän puraisi huultaan ja yritti epätoivoisesti olla näyttämättä jännitystään, jonka oli jo niin selkeästi äsken paljastanut kaikille kahvilassa istuville pareille.

Lopulta askeleita oli viimein tarpeeksi ja Ann oli saapunut päämääränään olevan pöydän luokse. Matka sinne oli tuntunut vähintäänkin yhtä pitkältä kuin pyhiinvaellus. "Hei", Ann sanoi niin hiljaa, että ei ollut varma, olivatko muut edes kuulleet, ääni kun ei tuntunut oikein kantavan. Hän vetäisi syvään henkeä jatkaakseen hieman rohkeammin. Osoittaen neljän istuttavan pöydän tyhjää istuinta hän kysyi yhä vielä harmillisen vaivalloisesti ja tökerösti: "Tämä on kai se vapaa paikka?". Korjatakseen tilanteen Ann veti kasvoilleen suloisimman hymyn, minkä taisi.

//Roolipelipisteet myönnetty tähän saakka. -Caine