Vastuiden välttelyä

[Aurelia Carrow]

//Klausia odotellaa välttelemään vastuuta : D//

Aurelia oli löytänyt sopivan piilopaikan. Täältä häntä ei kukaan löytäisi, tai ei ainakaan Caine. Caine oli taas keksinyt jotain järkevää tekemistä opettajille jossa kaikkien piti EHDOTTOMASTI olla paikalla. Ja pyh. Piilopaikka oli mukavan suojassa, metsässä pienen kävelymatkan päässä ja kahden ison puskan takana. Plussana oli että edessä löytyi metsämansikoita. Bileet.

Tyttö oli asettunut makoilemaan maahan, edessään lehtiö ja kynät piirrellen kaikessa rauhassa. Nauttii lähinnä hiljaisuudesta, leirin äänet kantautuvat vaimeasti, mutta se nyt ei haittaa. Pienempi paha olla metsässä piilossa hyttysten syöttinä kun jossain... vastuullisessa tehtävässä. Itikoita siellä kyllä oli, nytkin jokin pieni puraisi Aureliaa pohkeesta. Auts. Vaatetus olisi kannattanut ehkä valita paremmin, vaikka onkin viisastunut leirin aikana hieman ja laittoi mekon kanssa jopa sukkahousut.

Kuitenkin, Aurelia keskittyi piirtämään jotain edessä olevaa kukkaa todella keskittyneesti, näkemättä tai kuulematta ympärillään yhtään mitään. Nauttii vain rauhasta.

[Klaus Schneider]

Klaus asteli määrätietoisin askelin metsässä riippumatto kainalossaan. Hän oli kuullut huhua, että Cainella oli ollut jokin "pikku askare" hänelle. Häntä ei kiinnostanut edes kuulla, millainen se olisi ollut, sillä mitään hyvää se ei kuitenkaan voinut olla. Hän ei uskonut, että Caine ikinä antaisi hänelle askareeksi maistella koulun kellareissa varmasti jossakin lymyileviä vuosikertaviskejä. Ei, oli paljon parempi lähteä kokonaan paikalta vähin äänin ennen kuin kukaan ehtisi edes huomata hänen häipymistään. Hän oli löytänyt jo aiemmin jonkin matkan päästä leiristä oikein loistavan töidenpakoilupaikan ja katsellut jo viimeksi, että siinä oli juuri sopivat puut riippumaton ripustamista varten. Niinpä hän tuli tällä kertaa varustautuneena.

Päästyän kuitenkin vihdoin puskien läpi hyvälle paikopaikalleen joutui hän toteamaan, että joku oli ehtinyt jo ennen häntä. Uusi, nuori opettajaharjoittelija makasi nimittäin maassa hääräten piirrustuslehtiön parissa. Tämä ei vaikuttanut huomaavan hänen tuloaan, joten hän laski toisessa kädessään kantamansa eväskassin (tuliviskihän käy eväästä?) maahan hieman äänekkäämmin kuin ehkä muuten olisi ja rykäisi.

"Mitäs sinä täällä teet? Luulin, että professori Cainella oli kaikille opettajille jokin tehtävä leirissä", hän sanoi syyttävään sävyyn, mikä ehkä kuulosti hieman hullunkuriselta ottaen huomioon, että hän itse oli myös opettaja eikä myöskään leirissä.

[Aurelia Carrow]

Aurelia säpsähti Klausin rykäistessä, ei ollut olettanut että joku ilmestyy paikalle. Olisihan se pitänyt arvata, Klausia nyt ei ollut paljoa näkynyt muutenkaan missään. Ja kaiken huipuksi, säikähdyksen ansiosta piirroksessa oli viiva, jota ei todellakaan pitänyt olla. Hemmetti.

"Mitä itse teet?" Aurelia kysyi hivenen happamana ja katsoi piirrostaan, joka oli nyt melkein pilalla. Äh. Tyttö nousi istumaan ja katsoi Klausia päästä varpaisiin ja Klausin eväitä. Ja kappas, sillä oli riippumatto. Paljon mukavampi kuin tämä kova maa, olisi pitänyt keksiä itsekin. "Caine varmaan kaipaa sinua, opettajillehan se tehtävä oli" Vallaton virne tytön kasvoilla paljasti söpöt hymykuopat. Ehkä se seura ei olisi niin paha, ainakaan Klaus ei valita ja kitise koko aikaa.

[Klaus Schneider]

Klaus ei edes huomannut pilanneensa Aurelian piirroksen, kun alkoi jo mittailla aiemmin katsomiaan riippumattopuita katseellaan. "Minä testaan uutta riippumattoani", hän vastasi naiselle, "tärkeä tehtävä. Ties vaikka koulu haluaisi hankkia näitä, mutta täytyyhän ne sitä ennen testata. Turvallisuus ennen kaikkea, tiedäthän."

Hän alkoi kiinnittää riippumaton toista päätä ensimmäiseen puuhun ja virnisti Aurelian sanoille siitä, että Caine kaipasi häntä opettajien tehtävään. "Hyvä sitten, että minä olenkin sijainen enkä opettaja", hän ilmoitti viimeistellen ensimmäisen solmun, "mutta SINÄ olet opettajaharjoittelija, ainakin kun viimeksi tarkistin."

Klaus ei yleensä ollut kovin kiinnostunut työtovereistaan, sillä suurin osa näistä oli vanhoja kuin Egyptin pyramidit tai vaihtoehtoisesti kuivia kuin Saharan autiomaa, mutta nuori naisihminen palkkalistoilla oli herättänyt hänen huomionsa. Hän ei kuitenkaan ollut juuri päässyt tämän kanssa juttuihin vielä. Jos siis ei laskettu sitä kertaa pari päivää sitten, kun hän oli joutunut pelastamaan tätä ja Abigailia metsästä näiden syötyä ilmeisesti jotain hemmetin hallusinogeenisiä sieniä. Olisivat pyytäneet häneltä apua, jos halusivat tripata. Olisivat edes ottaneet hänet mukaan.

"Meinasitko taas tulla sieniä syömään?" hän tiedusteli naiselta alkaessaan sitoa riippumaton toista päätä toiseen puuhun.

[Aurelia Carrow]

Aurelia naurahti ja sulki luonnoslehtiönsä. "Luuletko, että koululla on varaa hankkia yhtään mitään?" Aure oli myös oppinut sen, että koulu on rutiköyhä. "Eikä riippumatot taitaisi muutenkaan olla ensimmäisenä ostoslistalla..." Tyttö totesi puolihuolettomasti, katsellen kun Klaus mittaili puita katseellaan.

Aurelia oli kuullut Klausista paljon. Vähän liikaakin. Abigail yritti parhaansa mukaan naittaa Aureliaa jollekulle, joista Klaus oli päässyt listalle. Ciarán oli heittänyt vitsiä myös Klausista, joten mielenkiintoista nähdä mies vihdoin ja viimein livenä. Vähän niinkuin näkisi Loch Nessin hirviön tai jotain. Isojalan. "Nimenomaan harjoittelija..." tyttö totesi, "Ja mulla on vielä paljon harjoiteltavaa" Muun muassa se, kuinka väistellään ovelasti töitä.

Klausin mainitessa sienet, Aure pyöräytti silmiään. Tästä siis tulee kuulemaan koko työssäoloaikansa. Klaus ja Ciarán eivät taatusti unohda tätä. "En mä ajatellut syödä tällä kertaa, mutta ajattelin poimia muutaman Abigailille, jos hän sattuisi vaikka haluamaan" Aurelia kallisti päätään ja katsoi Klausia, ilmeestä ei voinut päätellä oliko tosissaan vai ei.

"Tuossa on myös mansikoita, älä astu niiden päälle" Aurelia sanoi hätäisesti, huomatessaan kuinka lähellä Klaus oli HÄNEN mansikoitaan. Niitä ei viedä.

[Klaus Schneider]

“Epäiletkö koulun maksukykyä?” Klaus kysyi muka-järkyttyneeseen sävyyn, “sinun suhtautuisin suuremmalla luottamuksella laitokseen, joka maksaa myös sinun palkkasi.” Hän oli vihdoin saanut kiinnitettyä riippumattonsa paikalleen ja nyki vielä solmuja varmistaakseen, että matto oli varmasti hyvin paikallaan eikä putoaisi. Se vasta noloa olisikin. Naisihmisen nähden vielä.

“Olisit voinut harjoitella velvollisuuksiesi hoitamista. Varmasti Cainella oli joku oikein tärkeä ja opettavainen tehtävä”, Klaus huomautti nojaten nyt vielä käsillään riippumattoon mahdollisimman paljon koko painollaan. Se tuntui kestävän. Loistavaa. Hän tosin ei ollutkaan mitään eilisen teeren poikia mitä riippumattojen ripusteluun tuli. Kyllä hänellä oli omat osaamisalueensa, toisin kuin koulun rehtori luuli.

Klaus naurahti Aurelian sanoessa vievänsä sieniä Abigailille. Hän oli melko varma, että hallusinogeeniset sienet eivät olleet olleet tämän idea tai muuten hänellä oli täysin väärä käsitys naisesta. Hän oli aina ajatellut, että Abigail oli niin pieni ja viaton.

Mansikkakommentille Klaus tuhahti. Kai mansikoita riittäisi muuallakin kuin hänen kenkänsä alla. Hän istuutui varovasti riippumatolle vetäisi sitten pitkäkseen todetessaan maton kestävän. Ah, tämä se vasta oli elämää. Tai tietysti kaikki olisi ollut parempaa vaikkapa jonkin trooppisen saaren vitivalkoisella hiekkarannalla palmujen katveessa. Ilman hyttysiä. Mutta kaikkea ei voinut saada.

“Älä huoli, aion pysyä juuuuuuri tässä”, hän totesi yrittäen kurottaa kättään kohti maahan jäänyttä eväskassia, mutta valitettavasti hän oli sitonut riippumaton aavistuksen verran liian ylös. Tai hänen kätensä oli aavistuksen verran liian lyhyt.

“Viitsisitkö antaa siitä kassista yhden tölkin?” hän pyysi nätisti Aurelialta. Olisi ollut ikävää joutua nousemaan sellaista varten. Tai kaivamaan taikasauvaa esiin. Kauhea vaiva.

[Aurelia Carrow]

"En epäile, totesin vain yksinkertaisen faktan" Aurelia tuhahti ja avasi taas lehtiönsä, kääntäen uuden sivun. Irtoaispa tuo riippumatto, _se_ vasta olisi viihdyttävää. Aurelia alkoi piirtään uudestaan sitä kukkaa mitä oli ollut piirtämässä kun tuo tuli, harmi vain että joutui aloittamaan sen alusta.

"Harjottelin velvollisuuksia jo aiemmin, olen tehnyt enemmän töitä kun sinä koko viime lukuvuonna mitä on muiden puheisiin uskominen, joten hyss nyt" Aurelia totesi yksinkertaisesti ja alotteli piirtämään kukkaa, napaten maasta pari mansikkaa. Nälkäkin olisi, mitähän Klausin eväspussissa olisi? Tai juomakassissa...

Tyttö nosti katseensa Klausiin ja mietti hetken, että olisiko kiva, vai ei. Jos olisi, voisi ehkä itsekin saada yhden. Sitä todellakin tarvisi. "Ehkä, saanko ottaa myös yhden?" Kaunis hymy Klausille, jos nyt vaikka saisi yhden pummittua. Janokin on. Aurelia kaivoi kassista yhden tuolle ja yhden itselleen, ojentaen tuolle sitä juomaansa.

[Klaus Schneider]

Klaus avasi silmänsä ja vilkaisi hiukan Aureliaa tämän kysyessä, saisiko ottaa yhden. Hänellä oli kyllä tarpeeksi juotavaa, jotta voisi luopua yhdestä tölkistä, mutta olihan se hieman huolestuttavaa, jos opettaja alkaisi juomaan koulun leirillä.

“Ota pois”, hän kuitenkin lopulta totesi, vaikka ei voinutkaan olla lisäämättä pilke hieman silmäkulmassa: “mutta riittääköhän sinulla ikä?” Nuoren harjoittelijan kiusaaminen oli kieltämättä hiukan hauskaa. Se sai hänet tuntemaan itsensä hieman vähemmän vanhaksi itse. Koko ajatus hänen omasta iästään sai hänet tuntemaan olonsa hieman ikäväksi. Aika ajatella jotakin muuta.

“Mitä teet? Muuta kuin välttelet töitä”, hän kysyi ottaessaan naiselta vastaan juomatölkkinsä. Hän nosti tölkin nipsun ylös. Sihahdus oli sillä hetkellä ehkä maailman kaunein ääni ja ensimmäinen kulaus juomasta nestemäistä onnea.

((Disclaimer: En oikeasti tue tai suosittele työaikana juopottelua. xDD))

[Aurelia Carrow]

Aurelia ilahtui kun sai juoda yhden, yhä enemmän ja enemmän alkoi tuntuun siltä ettei tätä leiriä kestä selvinpäin. Sitä paitsi, hermot on muutenkin hivenen kireällä lähestyvän täydenkuun takia.

Aukaisee tölkin tottuneesti ja naurahtaa Klausin ikäkysymykselle. "Siinä se on rajalla, kävisin varmaan paremmin oppilaasta kuin yrityksestä olla opettaja" Okei, ei se Klaus ihan nyt niiin vastenmielinen ole. Ainakaan ei ole takakireä. Aurelia joi hieman, katsahtaen Klausia, miettien nyt minkäs ikänen tuo sattuu olemaan. Toisaalta, iäthän ei merkitse Aurelialle yhtään mitään.

"Ai niin kuin nyt, vai yleensä?" Aurelia jatkoi piirtämistä siinä samalla, laskien tölkkinsä maahan. "Tällä hetkellä piirrän, yleensä ottaen piirrän ja yritän keksiä miten pääsen täältä hengissä pois" Tyttö totesi virnistäen Klausille. "Entä sinä? Olen vain kuullut susta tarinoita, voisi luulla että olet joku lampunhenki tai muu vastaava..." Nopea hiustensiirto pois kasvoilta. "Paljon kuulee tarinoita mutta harvemmin tulee törmättyä..."

[Klaus Schneider]

Klaus repesi nauramaan Aurelian kuvaillessa häntä lampunhengeksi. Kieltämättä sanavalinta oli varmasti sopiva. Paitsi, että hän ei toteuttanut kyllä kenenkään toivomuksia, etenkään rehtori Chinon tai Cainen.

“Joo, yritän pysytellä poissa silmistä. Tiedäthän, poissa silmistä, poissa mielestä, poissa työvuorolistalta”, hän virnisti ja otti taas kulauksen juomastaan. Se oli riippumatossa makuuasennossa hieman hankalaa, mutta hän oli onneksi harjoitellut tätä jo vuosia ja hionut siitä suorastaan taidemuodon.

“Mitä boheemi taiteilija tekee opettajana? Eikö piirrustukset elätä?” Klaus yritti kääntää keskustelun takaisin Aureliaan. Hänen oma elämänsä ei ollut järin mielenkiintoista. Eikä tietenkään ollut sopivaa kertoa uudelle naisseuralaiselle, miten hän itse ylenesä vietti aikaansa. Ja missä. Ja missä seurassa.