Elokuu 2017

Valvojat: Sebastian Madison, Tylypahkamafia

Avatar
Jesse Caine
Ylläpitäjä
Viestit: 3550
Liittynyt: 10. Lokakuuta 2013, 14:58
Ammatti: Professori
Oppiaine: Taikaliemet & tähtitieto
Viesti:

Elokuu 2017

Viesti Kirjoittaja Jesse Caine »

Elokuu 2017


Tervehdys jäsenille

Niin se kesäkin vain tuntuu ennen pitkää lähestyvän loppuaan ja syksy kolkuttelee jo ovella. Vielä kuitenkin sentään melkein kuukausi aikaa nauttai kesästä ja esimerkiksi kesäleirille sijoittuvista peleistä! Tämän kuun lopussa kuitenkin lähtee käyntiin jo uusi lukuvuosi uusine kommelluksineen, joten lukekaa tämä tiedote tarkkaan.

Kesäloma
Kesälomaa vietetään vielä sunnuntaihin 27. elokuuta 2017 saakka. Tällä välillä ei pidetä normaaleja oppitunteja, mutta halukkaat voivat osallistua kesäleirille.

Kesäleiri 2017
Kesäleiri on virallisesti vielä käynnissä reilun viikon ajan, mutta senkin jälkeen voi vielä pelata keskeneräisiä kesäleiripelejä tai jopa aloittaa vielä uusiakin, jos siltä tuntuu. Pidämme kesäleirialueen luultavasti avoinna vielä ainakin vuodenvaihteeseen saakka. Tämän vuoden kesäleiri sijaitsee Ranskan Polynesian alueella sijaitsevalle velhojen asuttamalla paratiisisaarelle, joten puitteet ovat varsin komeat! Lisätietoa leiristä sekä ilmoittautuminen löytyvä kesäleirin alueelta.

Lukuvuoden 2017-2018 alkaminen
Uusi lukuvuosi alkaa maanantaina 28. elokuuta 2017. Tästä eteenpäin opettajat voivat aloittaa jälleen opetuksen, mutta tarkemmat kurssien alkamispäivämäärät riippuvat opettajista ja tarkentuvat myöhemmin. Pyrimme päivittämään lukujärjestykseen sekä kurssisivulle tulevia kursseja sitä mukaa, kun opettajat niitä meille ilmoittavat. Pyrimme järjestämään myös perinteisen alkajaisjuhlapelin chatissa vielä elo-syyskuun vaihteessa, mutta siitä tiedotetaan myöhemmin lisää. Chatin alkajaisjuhlaan osallistuminen ei ole pakollista, mutta siellä voidaan pelata esimerkiksi ensimmäisen vuoden oppilaiden lajittelu.

Opettajien kurssi-ilmoitukset
Opettajien lukuvuodelle ilmoittautuminen tuli ja meni jo ja ilmoittautumatta jättäneet opettajat on nyt erotettu. Ilmoittautuneiden tulee kuitenkin vielä viimeistään sunnuntaina 27. elokuuta 2017 postata foorumin opettajainhuonealueelle kurssitiedot sekä opetussuunnitelma vähintään yhdestä tulevan lukuvuoden kurssistaan - tai vaihtoehtoisesti ilmoittaa ylläpidolle ilmoituksensa myöhästymisestä sähköpostitse ennen tätä määräaikaa. Opettajat, jotka eivät ilmoita kurssitietojaan eivätkä muulla tavoin ota yhteyttä myöhästymisestä ilmoittaakseen, erotetaan ilmoittautumisajan päätyttyä ilman erillistä ilmoitusta. Tarkemmat ohjeet kurssi-ilmoituksen ja opetussuunnitelman tekemiseen löytyvät täältä. Lisäksi opettajat voivat nyt myös varata chatoppituntiaikoja tulevalle lukuvuodelle tässä topiikissa

Oppilaiden ja muun henkilökunnan ilmoittautuminen
Oppilaiden sekä muun henkilökunnan uudelle lukuvuodelle ilmoittautuminen alkoi hieman ilmoitettua myöhemmin torstaina 10. elokuuta 2017. Ilmoittautumisaikaa on vastaavasti hieman pidennetty toisesta päästä eli oppilailla ja muun henkilökunnan jäsenillä on ilmoittautumisaikaa torstaihin 31. elokuuta 2017. Ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät täältä, ja itse ilmoittautumisen voi hoitaa kätevästi samassa topiikissa. Hahmot, joita ei ilmoiteta seuraavalle lukuvuodelle, erotetaan ilman erillistä ilmoitusta 1. syyskuuta 2017 alkaen.

Sääntöuudistukset
Teemme syksyn kunniaksi joitakin uudistuksia aktiivisuussääntöihimme, erikoishahmoja koskeviin sääntöihin sekä Potter-kirjoista löytymättömiin oppiaineisiin. Uudet aktiivisuussäännöt on jo julkaistua ja suosittelemme lämpimästi kaikille niihin tutustumista, sillä jatkossa pitääkseen hahmon AM:in jäsenlistoilla, tulee siitä postata hahmoesittely 2 kk sisällä jäseneksi hyväksymisestä, sekä sen lisäksi hahmolla tulee pelata vähintään kerran lukuvuoden aikana. Nämä eivät vaikuttane juurikaan suurimpaan osaan pelaajiamme, mutta jos sinulla on paljon hahmoja, niin koeta huomioida jatkossa, että pelaat niistä jokaisella vähintään kerran lukuvuoden aikana! Varmista myös, että yhdeltäkään ei puutu hahmoesittelyä! Erikoishahmoja koskevat säännöt muuttuvat siten, että pyrimme rajoittamaan hieman enemmän harvinaisten erikoisominaisuuksien (esim. animaagius, metamorfimaagius, ihmissusius, veelat jne.) määrää Tylypahka AM:issa. Jatkossa tällaista erikoishahmoa toivoessaan tulee kirjoittaa erilliset perustelut siitä, miksi ominaisuuden haluaa ja miten se tuo jotakin lisäarvoa hahmolle. Ohjeistukset on jo kirjoitettu valmiiksi ja ne ovat nyt tarkastettavana, eli ne julkaistaan toivon mukaan lähipäivinä. Oppiaineita koskevat säännöt muuttuvat tulevalla lukuvuodella siten, että olemme jatkossa hieman tiukempia sen suhteen, mitä oppiaineita Tylypahka AM:issa voidaan ja ei voida opettaa. Pääasiallisesti Tylypahka AM:issa opetetaan vain Potter-kirjoista löytyviä oppiaineita. Muita oppiaineita voi halutessaan hakea, mutta ne tulee olla selkeästi sidottu taikuuteen ja taikamaailmaan ja sopia muuten Tylypahkaan. Lisäksi opettajalla tulee olla valmiina melko selvä käsitys siitä, mitä oppiaineen tunneilla opetetaan. Muita oppiaineita voi jatkossa pitää kerhomuotoisina, jolloin niitä koskevat hieman eri säännöt kuin tavallisia kursseja. Lisätietoa tästä seuraa syksyn kuluessa, kunhan saamme kaikki infot viimeisteltyä ja ajan tasalle.

Elokuun chatpeli-ilta
Elokuun chatpeli-ilta pidettiin tiistaina 8. elokuuta 2017 klo 19 alkaen ja siinä kesäleiriläiset vietiin paikalliselle ruoanlaittokurssille perehtymään polynesialaisen ruoanlaiton saloihin. Syyskuun peli-illan päivämäärä tulee luultavasti äänestykseen lähiaikoina.

Heinä-elokuun roolipelihaaste
Heinäkuussa alkoi uusi roolipelihaaste, jonka voi suorittaa vielä tässä kuussa! Tällä kertaa tarkoituksena on kirjoittaa hahmostasi/hahmoistasi jotakin, joka liityy matkamuistoihin. Teksti voi käsitellä jotakin fyysistä matkamuistoesinettä tai sitten jotakin tärkeää muistoa hahmon matkoilta. Tarkemmat ohjeet haasteeseen löytyvät roolipelihaastetopiikista. Osallistumisaikaa roolipelihaasteessa on torstaihin 31. elokuuta 2017. Kesäloman aikana ei kerätä tupapisteitä, joten osallistumisesta myönnetään vain roolipelipisteitä.

Elokuun erikoiskirjahaaste
Elokuun kirjahaasteen teemana ovat YA- eli young adult -kirjat eli toisin sanoen nuortenkirjallisuus. Nuortenkirjallisuutta löytyy melko laidasta laitaan ja niitä yhdistääkin lähinnä vain se, että kirjojen kohderyhmänä ovat nuoret. Vaihtoehtoja löytyy siis melko paljon, mutta jos ei tule heti mitään erityistä mieleen, niin erikoishaasteen topiikista löytyy ehdotuksia! Voit siellä myös itse antaa omat lukuvinkkisi kuukauden teemaan liittyen sekä tietysti ilmoittaa, kun olet lukenut valitsemasi nuortenkirjan! Haasteen suorittamiseen on aikaa vuoden loppuun saakka, ja mikäli olet jo sattunut tänä vuonna aikaisemmin lukemaan jonkin erikoihaasteeseen sopivan kirjan, voit lukea sen hyväksi tähän haasteeseen vaikka samantien. Kirjahaasteeseen itsessään voi hyvin myös vielä liittyä mukaan! Tarkoituksena ei niinkään ole kisata toisia vastaan vaan haastaa itsensä! Info kirjahaasteesta löytyy täältä ja tarkemmat osallistumisohjeet puolestaan täältä. Tervetuloa mukaan!

Vuosikirja 2016-2017
Lukuvuoden 2016-2017 vuosikirjan kokoaminen jatkuu yhä! Vuosikirjaan tarvittavaan sisältöön voi tutustua täällä. Erityisesti toivomme mahdollisimman monen kirjoittavan hahmostaan/hahmoistaan lyhyen hahmoesittelyn vuosikirjaa varten. Tupapisteitä vuosikirjan kokoamiseen osallistumisesta ei valitettavasti enää palkita, koska se juna meni jo viime kuussa, mutta esittelyjen ja muun vuosikirjasisällön tekemisestä annetaan kesäleirille roolipelipisteitä. Deadlinea vuosikirjaan tulevalle materiaalille on pidennetty jo kerran ja pidennetään nyt uudestaan johtuen siitä, että ylläpito tulee todennäköisesti elokuun ja mahdollisesti vielä syyskuunkin oleman melko kiireinen lukuvuoden alkuun liittyvien, kiireellisempian asioiden hoitamisessa. Miksipä siis ei annettaisi tähän lisäaikaa! Uusi deadline on siis niinkin pitkällä kuin lauantai 30. syyskuuta 2017. Tämän jälkeen ei toivottavasti pidennyksiä enää tarvita, ja vuosikirja saadaan julkaistua lokakuun aikana. Lisäksi, koska esittelyjä on tullut varsin huonosti, teemme erikoistarjouksen: jos teet lyhyen hahmoesittelyn, saat siitä tupapisteet ensi lukuvuoden pistesaldoon, vaikka lähettäisitkin sen jo ennen lukuvuoden alkua. Vastaavasti kaikki jo kesäloman aikana esittelynsä lähettäneet saavat niistä myös tupapisteet. :)


Uudet oppilaat

Ada Grant (Rohkelikko, 1. luokka)
Hinata Martell (Puuskupuh, 1. luokka)
Alice Catnip (Korpinkynsi, 1. luokka)
Chase Reid (Puuskupuh, 5. luokka)
Katy Moon (Rohkelikko, 1. luokka)
Spencer Hale (Korpinkynsi, 3. luokka)
Mona Bellow (Luihuinen, 1. luokka)
Sage Hayes (Puuskupuh, 5. luokka)


Uudet henkilökunnan jäsenet

Ei vielä uusia henkilökunnan jäseniä


Tapahtumat

02.08.2017 - Ace Keurongin syntymäpäivä (15 vuotta)
07.08.2017 - Täysikuu
08.08.2017 - Opettajien kurssien ilmoittaminen ja chatoppituntiaikojen varaus avautuivat sekä elokuun peli-ilta klo 19
09.08.2017 - Prunella Weaverin syntymäpäivä (12 vuotta)
10.08.2017 - Oppilaiden ja muun henkilökunnan jäsenten ilmoittautuminen avautui
11.08.2017 - Aimee Russellin (19 vuotta) ja Marcus Everettin (28 vuotta) syntymäpäivä
20.08.2017 - Kesäleiri päättyy
21.08.2017 - Uusikuu ja Jesse Cainen (30 vuotta) syntymäpäivä
22.08.2017 - Raven Fortesquen syntymäpäivä (15 vuotta)
27.08.2017 - Viimeinen päivä opettajille ilmoittaa kurssinsa ja kesäloma päättyy
28.08.2017 - Lukuvuosi 2017-2018 alkaa (in-game ja off-game)
31.08.2017 - Rachel Crowmoorin (14 vuotta) syntymäpäivä ja Roolipelihaasteen 4 deadline ja oppilaiden ja muun henkilökunnan ilmoittautumisen deadline


Elokuussa tapahtunutta

Ei vielä tapahtumia

Tapahtumia poimitaan foorumin roolipeleistä, kuukausittaisista peli-illoista sekä ilmoitetuista chatpeleistä. Lisäksi tapahtumia voi ilmoittaa yksityisviestillä allekirjoittaneelle!
Jesse Caine | Taikaliemet & tähtitieto | Luihuisen tuvanjohtaja
"We don’t own our heavens now, we only own our hell." (Avatar)
Pelaajaesittely ja hahmolista