Kirotun vaikea joukkuenimi

[Atlas Ironwood]

((Pahoitteluni siitä, että tämän nimenkeksintäpelin aloittaminen lykkääntyi näin myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! (T: Atlas, joka on aina myöhässä.) Peliin odotan siis Atlaksen tiimitovereita Ravenia ja Anthonya.))

Luokkahuoneessa, jonne Atlaksen kolmihenkinen kesäleirijoukkue oli kokoontunut, oli hiljaista. Tai ainakin osittain hiljaista, sillä oviseinustalla tikitti kello. Tik tak. Atlas pyöritteli kynää kädessään kiusaantuneena. Tik tak. Oli mennyt varmaan minuutti hiljaisuudessa. Kohta pitäisi sanoa jotain.
Hiton tiiminimi, Atlas ajatteli ja laski kynän kädestään. Pelkkä vilkaisu hiljaisena pysytelleeseen Anthonyyn ja tiimin kolmanteen jäseneen Raveniin riitti kertomaan, että molemmat saisivat pian tarpeekseen joukkuenimen keksimisestä.

"Öö. Oliko meillä tässä jotain suosikkia, vai.... oliko teillä vielä muita ehdotuksia?" Atlas kysyi varovasti keskeyttääkseen kellon vaivaannuttavan yksinpuhelun. "Meillä on tähän mennessä täällä.... öh, no tämä etunimistä muodostettu RAA ja.... Voittamattomat valloittajat. Oliko muuta?"
Atlas hypisteli hupparinsa hihansuuta. Hän olisi sanonut Anthonylle jo aikaa sitten, että Voittamattomat valloittajat kuulosti liian itsevarmalta, mutta koska kyseessä taisi olla Ravenin ehdotus, niin.... ei sitä voinut tyrmätä tuosta vain. Anthony ei olisi ikinä keksinyt niin retostelevaa nimeä. Atlas huokaisi itsekseen. Raven vaikutti juuri sellaiselta tyypiltä, joka saattaisi ottaa nimikritiikin henkilökohtaisesti... tai sitten ehkä ei. Vaikeinta oli, ettei Atlas tiennyt, miten Raven suhtautuisi. Hän oli jutellut tytön kanssa pari kertaa, mutta ei tuntenut tätä riittävän hyvin sanoakseen mitään suoraan. Siksi Atlas pysyi vaiti, eikä sanonut mitään nimiehdotuksista. Kello säesti päätöstä. Tik tak.

"Anthony, et ole sanonut tästä mitään hetkeen", Atlas totesi lopulta. Hän olisi voinut heittää seinäkellon ikkunasta, koska pystyi sen ansiosta laskemaan hiljaisten minuuttien sekunnit. Atlas toivoi, että Anthony tavalliseen tapaansa hylkäisi koko ehdotuksen Voittamattomista valloittajista hänen puolestaan. Atlas ei halunnut joutua törmäyskurssille Ravenin kanssa heti leirin ensimmäisinä päivinä.

[Anthony Underwood]

Anthony istui ikkunapaikalla ja tuijotteli ulos ikkunasta leirikeskuksen pihalle. Leiriä oli takana hädin tuskin yhtä päivää ja hän alkoi olla siihen jo melko kypsä. Heti ensimmäisenä iltana heille oli jaettu vihot, jotka olivat täynnä typeriä kysymyksiä ja joihin oli pakko vastata, vaikka kukaan ei lukisi vastauksia. Hän oli rustannut oma vastauksensa lopulta pitkällisen marisemisen jälkeen parissa minuutissa puoliksi vitsillä. Ja päässyt siitä kuin koira veräjästä, koska kukaan ei tosiaan lukenut niitä. Paitsi ehkä Mac Fhionnlaigh, joka onnistui nappaamaan vihon häneltä, mutta nakkasi sen hetken päästä takaisin, koska vastaukset olivat selvästi sepitettyjä.

Joukkuenimikeskustelua Anthony oli kuunnellut vain puolella korvalla, sillä häntä ei todellakaan kauheasti kiinnostanut, mikä heidän typerän joukkueensa nimi oikein oli. Olipa nimi mikä tahansa, niin he varmasti häviäisivät, koska ainakaan Atlaksessa ei ollut kyllä tippaakaan motivaatiota. Itse asiassa hän oli melkein pitänyt Atlaksen ehdottamasta Kuoleman kartturista. Siinä oli jotakin, mikä selvästi iski hänen ja Atlaksen huumorintajuun, mutta mikä ei kuitenkaan ilmeisesti ihan valjennut Ravenille, joka ei ollut näyttänyt olevan ehdotuksesta erityisen innoissaan. Sen sijaan hänen mielestään Voittamattomat valloittajat kuulostivat joltakin, miksi Mac Fhionnlaigh nimeäisi joukkueensa eikä hän halunnut mitään sellaista nimeä. Tietenkään hän ei tosin ollut sanonut sitä ääneen.

Tuijotellessaan ikkunasta ulos Anthony ei ollut edes tajunnut, miten pitkään hiljaisuus huoneessa oli jo jatkunut ennen kuin Atlas lausui hänen nimensä ja totesi, ettei hän ollut sanonut hetkeen mitään. No eipä tietenkään ollut, koska hänellä ei ollut mitään sanottavaa eikä asia edes kauheasti kiinnostanut häntä. Hänellä oli tärkeämpääkin ajateltavaa kuin se olisivatko he RAAnat vati valloittajat vai mitä ihmettä. Hänen teki mieli luoda Atlakseen katse, joka kertoisi kaiken tämän, mutta vastusti halua. Nimen keksiminen oli kestänyt jo ihan tarpeeksi kauan eikä hän halunnut pitkittää sitä. Anthony irrotti katseensa ikkunasta ja risti käsivartensa rinnalleen kääntyessään katsomaan Atlasta ja Ravenia.

”Onko sillä niin kauheasti väliä? Laita sinne vaikka jotkut kirotut päivänkakkarat, en minä tiedä”, hän puuskahti ja näytti luultavasti tasan niin kyllästyneeltä kuin miltä hänestä tuntuikin. Tiiminimen kehittely luokkahuoneessa noin ikuisuuden verran ei ollut varsinaisesti kuulunut hänen päiväsuunnitelmaansa. Hän alkoi olla hommaan jo niin kypsä, että hänen puolestaan he olisivat voineet olla vaikka Voittamattomat valloittajat, vaikkei idea varmasti saisikaan ainakaan Atlaksen kannatusta.

[Raven Fortesque]

Raven pyöritteli hiuksiaan sormen ympärillä ja katseli huoneessa ympärilleen. Hän istui lattialla, joten perspektiivi oli hieman erilainen kuin normaalisti, mutta se ei häntä haitannut. Atlas ja Anthony olivat astetta ylemmällä tasolla, luultavasti odottaen lisää nimiehdotuksia. Hänen mielestään Voittamattomat valloittajat olisi ollut mahtava nimi, se toisi mahtipontisuutta ja jotakin sellaista voitonhalua, joka joukkueelta näytti nyt puuttuvan. Se ei kuitenkaan varmasti kahdelle muulle joukkueenjäsenelle kävisi, mitä hän nyt oli jonkin verran heidän kanssaan jutellut. Se oli varmasti liian huomiota herättävä ja niin epä-Woodmainen nimi. Raven oli vieläkin ylpeä itsestään kun oli vihdoinkin tajunnut, että näistä kahdesta pystyi käyttää yhteisnimitystä. Se oli niin kätevää, tekiväthän nuo kaksi todella monet asiat yhdessä. Hänen näkökulmastaan: he tekivät kaiken yhdessä.

Kellon tikitys herätti tytön taas todellisuuteen ja hän huokaisi, siirtäen katseensa ylös joukkuetovereihinsa. Mitään ei ollut vieläkään tapahtunut. Hiljaisuuden rikkoen Atlas yritti saada nimenkeksintään vähän vauhtia, mikä ilahdutti tyttöä ja hän nousi hamettaan suoristellen seisomaan. Hän oli jo hetken odotellut pääsevänsä ulos tekemään jotakin. Mitä tahansa muuta kuin tätä. Kuitenkaan hänelle itselleen ei tullut mitään nimiä päähän. Paitsi Palkintopalleille pilailijat, mutta se ei oikein kuvannut joukkuetta. Tai se ei itseasiassa kuvannut heitä yhtään, joten hän hylkäsi ehdotuksensa ennen kuin ehti sanomaan ajatuksensa ilmoille.

Seuraavaksi Anthony puhui, vaikuttaen ainakin Ravenin näkökulmasta erittäin ärsyyntyneeltä. Ehkä Anthony ei ollut nauttinut ajastaan leirillä. Raven itse oli pitänyt leirillä oleilusta yllättävän paljon, sillä hän luuli sen olevan pelkkää kidutusta, mutta se näytti menevän parempaan suuntaan. Eipä ainakaan tarvinnut kuunnella naapurien huutoa kotona. Tai isoisän typeriä tarinoita puhdasverisyydestä ja hänen nuoruudestaan. Ihan kuin sellaista olisi ikinä ollut. Isoisäänsä miettiessä häneltä meni nimiehdotus täysin ohi. Tärkeintä oli, että se oli ehdotus, jonka avulla pääsisi hiostavasta huoneesta ulos.

“Ei sitä nimeä varmaan kuitenkaan käytetä missään. Mennään nyt vaikka tuolla nimellä ja se on tehty, niin päästään täältä joskus uloskin”, Raven sanoi jo toiveikkaana katsoen ulos ikkunasta. Hän siirsi katseensa takaisin joukkuelaisiinsa ja suoristeli taas hamettaan. Hän pystyi vain toivomaan, ettei nimi ollut ollut mikään Pimeyden ja synkkyyden häviäjät. Se ei olisi ihan niin siistiä, mutta nimeä tuskin oikeasti käytettäisiin tai tarvittaisiin missään, joten mikäpä siinä sitten. Eipä voittamiseen hienoa nimeä tarvittaisikaan. Vähän vain hyvää henkeä – joka kyllä sekin oli sillä hetkellä hieman kateissa – mutta ehkä sekin löytyisi aikanaan.

[Atlas Ironwood]

Atlas nyökytteli, kun Anthony kysyi, oliko joukkuenimellä loppujen lopuksi lainkaan väliä. Eihän sillä ollut. Siis ainakaan muuta kuin se, että opettajat saivat kirjoittaa joukkueiden nimet hienoihin listoihinsa ja kuvitella, että kaikki tiimit ryhmäytyivät kivasti nimiä keksiessään. Atlaksen mielestä sellainen oli kuitenkin tällä kokoonpanolla lähinnä toiveajattelua, sillä hän tiesi, että Anthonya ei kiinnostanut ja Atlas itse olisi voinut hyvin hyväksyä tiimin nimeksi vaikka Lannistuneet luuserit (Anthonylle se ei todennäköisesti kelvannut, mutta kyseessä olikin vain esimerkki). Ravenia nimen keksiminen saattoi kiinnostaa, joten Atlaksen kävi tyttöä vähän sääliksi, mutta... hän ei silti uskonut, että Raven pahastuisi verisesti, jos ei saanut tahtoaan läpi. Varsinkaan nyt, kun Raven oli noussut ylös ja teki selvästi lähtöä. Ehkei tyttöä sittenkään kiinnostanut.

Anthonyn ehdotus Kirotuista päivänkakkaroista sai Atlaksen silti vähän kurtistamaan kulmiaan. Se kuulosti aika hämmentävältä nimiehdotukselta Anthonyn sanomaksi. Tai no, 'kirotut' kuulosti sopivan.... kyyniseltä. Mutta että päivänkakkarat? Siinä oli tavallaan jotain liian hilpeää Anthonylle. Ajatus sai Atlaksen virnistämään tuskin huomattavasti, kun hän tarttui kynään.

Kun Raven vielä totesi, että asiasta oli turha enää vääntää, Atlas kohautti olkapäitään ja laski kynän paperille. Hän raapusti vaikeaselkoisella käsialallaan Kirotut päivänkakkarat ja kirjoitti alle kaikkien kolmen nimet sukunimineen. Toivottavasti opettajat saisivat selvää, koska hän ei jaksanut tavata kaikkea ääneen.
"No.... joo. Se oli sitten varmaan tässä", Atlas totesi ja taitteli paperin. "Ei kai sitä nimeä mihinkään tarvitse, joten tämä on... ihan hyvä."

Lopuksi Atlas vilkaisi vielä joukkuetovereihinsa ja sitten kelloon, joka alkoi uhkaavasti lähestyä nimenkeksintätehtävän päätösaikaa. Luojan kiitos tästä kiusallisesta tilanteesta päästäisin tekemään vihdoin jotain muuta.
"Käydäänkö sitten palauttamassa tämä paperi ja mennään vaikka.... syömään?" Atlas kysyi. Hän ei ollut varma, halusiko Raven vielä jatkaa joukkueensa kanssa ruokasaliin, mutta ainakin Anthony varmaan lähtisi päivälliselle.

[Anthony Underwood]

((Tulipas harvinaisen angstinen (ja pitkä) vuoro. :'D Pahoittelen. Mutta no... Se on kesäinen Angsti-Anthony. Hilpeine päivänkakkaroineen! xD))

Anthony vilkaisi, kun Raven nousi hamettaan suoristellen ylös lattialta. Ilmeisesti tämäkin tahtoi joukkuenimen pian päätetyksi ja ulos luokkahuoneesta. Hän ei ollut aivan varma, minne tytöllä oli kiire, sillä ei tuntenut tätä kovin hyvin, mutta toisaalta mikä tahansa varmasti voitti typerän nimien pyörittelyn. Eiväthän he luultavasti edes ikinä löytäisi sellaista nimeä, joka kävisi heille kaikille. Hetken Anthony mietti, että miksei Raven olisi voinut mennä johonkin toiseen tiimiin, niin hän ja Atlas olisivat voineet päättää oman, pienen joukkueensa nimen keskenään. Samalla hän kuitenkin tunsi ikävän piston sydämessään muistaessaan, että vielä vuosi sitten oli itse ollut se, jolla ei ikinä ollut mitään joukkuetta, ryhmää ryhmätöitä varten tai paria paritöitä varten. Miten kiusallista oli ollut olla aina joka tiimissä se, jota kukaan ei sinne halunnut. Ja tietää se itse tuskallisen hyvin.

Niinpä hän yritti pyyhkiä edes hiukan nyrpeää ilmettä kasvoiltaan ja keskittyä joukkuenimen valintaan, vaikka hänen oli viime aikoina ollut todella vaikea olla oikeasti läsnä missään tilanteessa. Hänestä tuntui, että hän oli nykyään usein jossakin hyvin kaukana ja itsensä repiminen takaisin nykyhetkeen aiheutti miltei fyysistä kipua. Mutta ehkä hän voisi vaikka sanoa, että se Voittamattomat valloittajat kävi. Atlas ei pitäisi siitä, mutta tämä tuskin kuitenkaan sentään suuttuisi siitä. Eikä ainakaan pistäisi vastaan, jos hän ja Raven kannattivat sitä. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti sanoa mitään, oli Raven todennut, että mennään sitten vaikka tuolla nimellä. Anthony ei ollut aivan varma siitä, mikä tuo nimi oikein mahtoi kaikista ilmoille heitetyistä ehdotuksista olla, mutta oikeastaan hänelle oli jo aivan samantekevää. Hän siis nyökytteli päätään hyväksyvästi, muttei vaivautunut edes kysymään, mikä joukkuenimeksi nyt oli valikoitunut, kun Atlas kirjoitti sitä ylös paperiin. Tämäkään ei kuitenkaan vaikuttanut olevan siitä erityisen paljon eri mieltä, sillä totesi sen olevan ihan hyvä, joten ehkäpä se sitten oli sitä. Ihan hyvä.

Atlaksen taitellessa paperin ja vilkaistessa kelloa Anthony tunsi hetken helpotusta siitä, että nimen keksimisestä oli nyt päästy eroon. Ei enää tunkkaisessa luokkahuoneessa istumista vaivaannuttavan hiljaisuuden ja erimielisyyden vallitessa. Atlaksen kysyessä päivällisestä hän ei ollut aivan varma, oliko hänellä nälkä, mutta oikeastaan hänellä ei ollut ruokahalua nykyään enää juuri koskaan, joten hän nyökkäsi. Häntä kuitenkin väsytti jo valmiiksi ajatuskin siitä, että pitäisi yrittää keskittyä Atlaksen kesäkuulumisiin, vaikka samalla hän toivoi, että tällä olisi tarjota jotakin, mihin tarttua. Kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Hän nousi myös ylös tuoliltaan ja venytti hieman puutuneen tuntuiset kätensä korkealle päänsä yläpuolelle yrittäen samalla koota itsensä.

”Tuletko sinäkin?” hän kysyi laskiessaan kätensä nykäisemään koulupuvun hameensa helmaa hieman alemmas ja katsoen Ravenia odottavasti. Hän tajusi, ettei edes tiennyt, oliko tällä leirillä muita kavereita kuin joukkueensa. Paitsi, että sisko tällä ilmeisesti ainakin oli. Nimi oli pistänyt silmään sekä joukkuejaon että mökkijaon listoissa, sillä se ei ollut järin yleinen. Ainakaan Englannissa.

”Kuulin, että tänään olisi jotain grilliruokaa”, hän vielä lisäsi osoittaen sanansa enemmän Atlakselle, jota aihe varmaan enemmän kiinnostikin, ”en tosin usko ennen kuin näen.” Koulun surkea rahatilanne ei ollut kovin suuri salaisuus eikä hän uskonut, että leirimaksu juuri parantaisi ruokien laatua. Ei se kuitenkaan niin suuri ollut ollut. Leirintäalueen vuokraanhan siitä varmaan meni suurin osa. Tai johtokunnan taskuihin, jos huhuihin oli uskomista. Hänen tosin täytyi myöntää, etteivät rehtori Chino tai professori Caine ja Coates sitkeistä huhuista huolimatta ainakaan näyttäneet ihan kierivän rahassa. Hän vilkaisi syrjäsilmällä Atlasta. Kiinnostaisikohan tätä selvittää joskus koulun budjettiin liittyviä hämäräperäisyyksiä…? Tai ehkä Ravenia...? Hän siirsi katseensa Raveniin punniten tämän taitoja matematiikassa ja salapoliisityössä. Jutun voisi myydä varmaan melko hyvällä tuotolla Rohkureportaasille.

[Raven Fortesque]

((Tulipa mietiskelyä nyt XD ja anteeksi kun kesti niin kauan! Ehkäpä nyt saataisiin tämä peli joskus päätökseenkin :D))

Raven katseli tyytyväisenä kun Atlas taitteli paperin ja palasi takaisin miettimään, josko hän ehtisi toteuttamaan mahtavan jekkusuunnitelmansa jo tänään. Hän oli jo jonkun aikaa halunnut tehdä jonkinlaisen kepposen – jollekin muulle kuin veljelleen – ja leirin alettua sille saattaisi löytyä aikaa ja mahdollisuuksia. Hän vilkaisi nopeasti kelloa ja kirosi mielessään. Ruokailu oli jo niin lähellä, ettei nyt ollut aikaa enemmälle suunnittelulle, olettaen että tyttö muisti oikein ja että ruokailu nyt edes oli ihan vielä. Luonnolliseen tapaansa, ei Raven ollut ihan varma oliko se nyt, kahden tunnin päästä vai puolen tunnin päästä. No, joka tapauksessa aikaa suunnittelulle oli liian vähän. Ehkä hän yrittäisi toteuttaa ideansa huomenna. Koska ruokailun jälkeen varmaankin olisi taas jotain tekemistä. Ei tyttö ollut kyllä siitäkään ihan varma. Voi olla että silloin olikin vapaa-aikaa, jota Raven tavallaan odotti, mutta samalla hieman.. pelkäsi? Ei vapaa-aikaa itsenään, vaan sitä, että mitä oikeastaan voisi tehdä vapaa-ajalla. Tytölle tuli heti mieleen Lara ja ikävä sai tämän kulmat kurtistumaan yhteen pieneksi hetkeksi.

Raven kuitenkin korjasi ilmeensä ja kääntyi takaisin katsomaan joukkuettaan. Hän pysähtyi hetkeksi miettimään, että ei varmaan ollut ikinä kiittänyt – eikä varmaan ikinä tule kiittämään – sen hetkisiä joukkuetovereitaan siitä, että oli ylipäätään päässyt jotenkin mukaan, tai että he olivat ylipäätään suostuneet puhua hänelle silloin ensimmäisen kerran kun he kunnolla tapasivat sillä oudolla metsäretkellä. Olihan hän kai kiitollinen, ei vain oikein osannut ilmaista sitä. Eikä tyttö myöskään voinut olla varma pitivätkö Anthony ja Atlas hänen mukana oloaan niin isona asiana, että siitä pitäisi heitä kiitellä, ei hän nyt niin paljon heidän kanssaan ollut. Mutta leirin aikana varmasti enemmän, nyt kun he olivat vielä jokin joukkue. Samalla kun Raven vilkuili joukkuettaan, puhuivat hekin ruokailusta. Anthony kysyi että liittyisikö hänkin mukaan. Tyttö otti hiuksiaan taas sormien väliin olettaen, että Anthony puhui jollekin muulle, mutta tajusi sitten ettei siellä ollut muita kuin hän, Atlas ja Anthony. Ja Anthony ainakin katseli häntä melko mietteliään näköisenä, joten kysymys oli mitä luultavimmin suunnattu hänelle.

“Joo, voin tulla”, tummahiuksinen sanoi ja yritti hymyillä pienesti. Hymy leveni hieman kun Anthony lisäsi loppuun kommentin grilliruuasta. Hän tajusi tämän viittaavan koulun rahatilanteeseen, josta Raven oli kuullut omassa makuusalissaankin juttua jossain vaiheessa. Koululla ei ilmeisesti mennyt järin hyvin rahojensa kanssa. Ehkä Beauxbatons voisi jakaa hieman omistaan. Ainakin hänen siellä ollessaan koululla oli mennyt melko hyvin. Ja sen kyllä huomasi jo kaukaa. Hän havahtui taas mietteistään ja otti askeleen ovea päin.

“Mennäänkö sitten?” hän kysyi, viitaten ovea päin ja toivoen että ruokailu tosiaan olisi nyt, eikä vähän myöhemmin, sillä olisi ollut noloa vain lähteä ja sitten tajuta, ettei ruokailu alkanut vielä kolmeen varttiin.

[Atlas Ironwood]

Grilliruokaa.

Atlas nyrpisti nenäänsä. Tylypahka AM:n ja grilliruuan yhtälö oli aika helppo laskea, vaikka ei ollutkaan erityisen matemaattinen. Tiedossa oli tuskin mitään suuren luokan grillipitoja, kun otettiin huomioon, millaisessa taloustilanteessa koulu huhujen mukaan rypi vuodesta toiseen. Ja jos luvassa ei ollut mitään kunnollista ruokaa, tiedossa oli luultavasti....
"Jos grilliruokaa on, niin se on varmaan.... makkaraa tai jotain muuta halpaa lihaa", Atlas totesi vähän nyrpeällä äänensävyllä. Hän itse oli kasvissyöjä, ainakin silloin, jos se ei käynyt liian hankalaksi. Tällä kertaa hän voisi olla syömättä koulun grilliruokia, koska makkarasta hän voisi aina kieltäytyä ilomielin. Siitä huolimatta olisi kiva syödä edes jotain.
"Toivottavasti ne ovat tajunneet ostaa maissia tai kasvisnyyttejä", Atlas jatkoi Anthonylle ja vilkaisi sitten Ravenia. Grilliruokien ja Ravenin yhdistäminen samaan ajatukseen muistutti Atlasta siitä, että hän oli itse asiassa ensimmäistä kertaa jutellut Ravenin kanssa Everettien eräretkellä.

Juuri, kun Atlas pääsi muistelmissaan siihen kohtaan, kun hän oli polttanut sormensa ensitapaamisellaan Ravenin kanssa, Raven totesi, että hän voisi tulla joukkueen kanssa syömään. Mahtavaa. Atlas huokaisi hiukan. Toivottavasti hän ei aiheuttaisi samanlaista kohtausta nuotiolla kuin edellisellä kerralla.

Raven hoputti kaksikkoa ulos luokasta, ja Atlas otti pari askelta ovea kohti. Hän tulisi varmaan hulluksi, jos joutuisi kuuntelemaan luokan kelloa vielä sekunninkin kauemmin. Ja ainakin hän voisi tällä kertaa yrittää olla nolaamatta itseään. Oli tragikoomista, että hän oli varmaan koko ryhmän erätaitoisin jäsen, mutta onnistui silti polttamaan itsensä nuotiolla, jos joku häiritsi. Ehkä hän voisi tällä kertaa varmuudeksi antaa Anthonyun polt.... paistaa grilliruokansa.

"Mennään vaan", Atlas vastasi Ravenille ja astui ulos luokasta.

((Anteeksi viivästys! Tällä viestillä Atlas on ulos pelistä :D))

[Anthony Underwood]

Anthonylla meni hetki tajuta, miksi Atlas nyrpisti nenäänsä grilliruoalle – Atlas ei nyt muutenkaan tuntunut olevan niitä ihmisiä, jotka ensimmäisenä nyrpistivät nenäänsä yhtään millekään ruoalle – ennen kuin hän muisti, että tämä oli kasvissyöjä. Hänestä tuntui välillä, ettei Atlas perheineen ikinä lakannut hämmästyttämästä häntä. Hänen isänsä ei hyväksyisi edes kasvissyöntiä, koska se oli erikoisuuden tavoittelua ja vaikeaksi heittäytymistä ja ties mitä muuta. Ja tietysti myös ennen kaikkea naisten hömpötyksiä.

Anthonyn kulmat vetäytyivät hieman tahattomasti ryttyyn hänen miettiessään katkerana, että hänen isänsä varmaan löytäisi jotain tyttömäistä siitäkin, jos hän painisi paljain käsin karhun kanssa. Mutta toisaalta… Eikö se olisi vain todiste siitä, että hän oli oikeasti tyttö? Tottakai kaikki, mitä hän teki, oli tyttömäistä, koska hän oli tyttö. Hänen tosin ei ehkä kannattaisi sanoa sitä isälleen. Anthony huokaisi taas ja yritti keskittyä nykyhetkeen.

”Kai siellä jotain kasvisvaihtoehtojakin on”, Anthony vastasi Atlakselle ja itse asiassa nyt, kun Atlas oli maininnut maissin ja kasvisnyytit, hänen alkoi todella tehdä mieli sekä maisseja että kasvisnyyttejä. Kiitos vain, Atlas. Koulun oli parempi olla todella varannut niitä ruokailuun.

Anthony hymyili hiukan takaisin Ravenille tämän vastatessa, että voisi tulla hänen ja Atlaksen kanssa syömään. Hymy oli ehkä enemmänkin mallia peruskohtelias kuin ystävällinen, mutta hän ei ollut aivan varma, hymyilikö Ravenkaan tosissaan vai eikö tämä vain kehdannut kieltäytyä kutsusta – vai oliko tällä ehkä jokin salainen ja vähemmän mukava motiivi liittyä mukaan. Asian ajattelu aiheutti melkein päänsärkyä eikä hän voisi ikinä edes mainita siitä Atlakselle, koska se saisi hänet kuulostamaan vainoharhaiselta. Eikö kukaan muu muka oikeasti miettinyt tällaista?

Raven viittasi jo ovea kohti – tällä taisi olla jo nälkä – ja kysyi, mennäänkö. Atlas otti muutaman askeleen kohti ovea ja Anthony seurasi. Tai ennemminkin siirtyi kävelemään tämän rinnalle, sillä Atlas oli yleensä se, joka seurasi.

”Joo, mennään”, hän vahvisti suunnatessaan kohti ruokalaa.

((Ja näin on Anthonynkin ulkona pelistä. Kiitokset hienosta joukkuenimestä ja tärkeästä ruoka-aiheisesta keskustelusta! Vaikka suuri osa siitä jäikin vain jokaisen päänsisäiseksi. xD))