Teekutsut Professori Westin työhuoneessa

[Tristan Grimes]

[[Imogen siis tänne, kiitos :D ]]


Tristan seisoi nyrpeän näköisenä professori Imogen Westin työhuoneen edessä. Aiemmin päivällä hän oli törmännyt professoriin, joka oli pyytänyt - suorastaan vaatinut - häntä tulemaan työhuoneeseensa. Teelle, tai niin hän oli ainakin väittänyt. Tristanilla oli vahvat epäilykset siitä, millaisesta teehetkestä oli kyse. Koska hänellä oli kuitenkin ollut oppitunteja, hän oli onnistunut välttämään teehetken väliaikaisesti, mutta West oli vannottanut häntä tulemaan tuntien jälkeen. Tunnit olivat kuluneet tuskastuttavassa, kauhunsekaisessa pohdinnassa siitä, mitä tuleman piti. Viimeisen tunnin jälkeen hän oli vielä heittänyt Eliahille epämääräiset jäähyväiset, ihan vain kaiken varalta, ennen kuin oli suunnannut Westin ovelle.

Vielä olisi mahdollisuus paeta, ja jättää professorin kutsu huomiotta. Ehkäpä hän voisi väittää, että oli unohtanut? Toisaalta professori West vaikutti siltä, että hän söisi elävältä kenet tahansa oppilaan, joka ei totellut hänen käskyjään, joten se ei ollut ehkä riskin arvoista. Suurin osa muista Trisin tietämistä opettajista oli joko tarpeeksi lepsuja, että heitä uskalsi uhmata, tai sitten tarpeeksi hitaita, että heiltä pääsi juoksemaan karkuun. West varmasti kiroaisi hänet siihen paikkaan ennen kuin hän ehtisi paeta.

Tristan vitkasteli vielä hetken, ennen kuin lopulta nosti kätensä koputtaakseen huoneen ovelle. Hidasteleminen ei välttämättä auttanut mitään, mutta ainakin se antoi hänelle pari ylimääräistä sekuntia, ennen kuin hän astelisi suoraan lohikäärmeen suuhun. Ehkä West ei olisikaan paikalla. Sitten ei olisi Tristanin syy, että hän ei ollutkaan tullut teelle! Tris risti sormensa selkänsä takana, toivoen hartaasti, että hänen koputukseensa ei vastattaisi.

[Imogen West]

Imogenin teki mieli kahvia. Oli Jasonin syytä, että hänen työhuoneessaan oli porisemassa vain typerä teepannu, eikä kahvia lainkaan. Jason oli henkilökohtaisesti pitänyt huolen, että Imogenin raskausaikana missään ei ollut mitään, mikä olisi vähänkin viitannut kahviin. Niinpä Imogenin työhuoneessa ei ollut puruakaan tuota jumalaista ainetta, ei edes nyt, kun äitiyslomakin oli jo loppunut, raskaudesta puhumattakaan. Imogen oli unohtanut tuoda kahvia työhuoneeseensa ja katui sitä syvästi.

Jos Imogenilla olisi ollut kahvia, hän ei olisi räjähtänyt edellisen luokan kikattaville tytöille. Kaiken kukkuraksi Imogenilla oli edessään jutteluhetki nuoren Tristan Grimesin kanssa. Pojan mörköongelmat piti selvittää hetimmiten, koska ne vaarantaisivat pojan koesuoriutumisen ja pahimmillaan osoittautuisivat ongelmaksi pidemmällä tulevaisuudessa. Imogen hieroi ohimoitaan. Hän ei nyt jaksaisi vääntää asiasta kiukuttelevan ekaluokkalaisen kanssa. Lisäksi Imogenin piti tehdä Tristanille selväksi, että erityisesti pimeyden voimilta suojautumisen tunneilla ei saanut lähteä yksin vaeltamaan koulun käytäville. Mörkötunnilla karkaaminen ei ollut ongelma, mutta tulevaisuudessa Imogen ei voisi mitenkään tietää, olisiko luokasta poistumisen syy vaikkapa kanssaoppilaan piloillaan langettama kirous. Kiroukset, joita Imogen opettaisi myöhemmin Tristanin kaltaisille tyhmänrohkeille mutta henkisesti heikoille oppilaille, olisivat väärin käytettyinä jopa vaarallisia.

Oveen koputettiin, ja Imogen veti syvään henkeä. Ole asiallinen, unohda päänsärky, nainen muistutti itselleen vielä, kun heilautti taikasauvallaan teen pois tulelta ja käveli avaamaan ovea.
"Käy peremmälle", Imogen totesi oven takana seisovalle Tristanille. Hän pinnisti kasvoilleen harvinaisen ystävällisen hymyn ja viittasi poikaa istumaan työpöytänsä sijaan takan edessä oleville nojatuoleille. Tilanne tuskin vaatisi pöytää hänen ja rohkelikkopojan väliin, koska Imogen odotti kommunikaatiovaikeuksia jo ilman konkreettisia esteitäkin.

"Otatko teetä?" Imogen kysyi, edelleen mielestään varsin ystävällisesti. Hän käveli nurkan kaapille ja otti sieltä kaksi suurta mukia, joista toiseen kaatoi itselleen jo valmiiksi teetä. Nainen asetti oman teemukinsa nojatuolin viereiselle pienelle pöytätasolle ja kääntyi pannu kädessä odottamaan Tristanin vastausta.

[Tristan Grimes]

Professori West käyttäytyi yllättävän ystävällisesti, mutta Tristan arveli hänen yrittävän vain olla kiltti, ennen kuin iskisi oikean asiansa pöytään. Poika nyökkäsi Imogenin tarjotessa teetä, ja istuutui toiselle takan ääressä olevalle nojatuolille. Hänen ei erityisesti tehnyt mieli mitään, mutta vaikutti siltä, ettei Westin tarjouksesta kannattanut kieltäytyä. Ja ehkä tee lohduttaisi edes vähän sitten, kun itse asia nostettaisiin keskusteltavaksi.

Saatuaan Westiltä mukin täynnä höyryävän kuumaa teetä Tris mutisi hiljaa kiitoksen, ja tuijotti tummaa nestettä. Tuomion odottaminen hiljaa oli tuskallista, joten ehkä oli parempi repäistä laastari irti kerralla, ja tuoda asia itse esiin, että siitä pääsisi nopeammin eroon. Poika nielaisi ennen kuin alkoi puhua. Hänestä tuntui kuin hänen kurkkuunsa olisi ilmestynyt vähintään siepin kokoinen pala, joka esti hänen ääntään kulkemasta normaalilla tavalla.

"...Erotetaanko minut nyt Rohkelikosta?" hän kysyi, uskaltamatta katsoa professoriin. "Kun en ollut... rohkea, ja..." Loppu lauseesta hukkui jonnekin, ennen kuin se pääsi Tristanin huulille asti. Oli tarpeeksi vaikea myöntää hänen rohkeutensa puute mörkötunnin aikana, mutta olisi ollut mahdotonta sanoa ääneen, että hän ei ollut onnistunut päihittämään mörköä huolimatta rehentelevästä esseestään aiheesta. Saati sitten, että hän oli... sillä eiväthän miehet itkeneet, eivät ainakaan kunnon miehet! Sellainen rohkeuden puute oli varmasti täysin kiellettyä Rohkelikoilta. Ja hän kun oli ollut niin onnellinen, kun hänet oli lajiteltu Rohkelikkoon! Nyt hän oli mennyt pilaamaan kaiken, vain jonkun typerän mörön takia.

Ainoa ihmetyksen aihe oli se, että häntä ei erottanut Rohkelikon tuvanjohtaja, mutta ehkä professori West sai silminnäkijänä tämän kunnian. Tristan ei ollut myöskään aivan varma, mitä hänelle kävisi Rohkelikosta erottamisen jälkeen, eikä hän oikeastaan halunnut edes ajatella asiaa. Koulusta erottaminenkin olisi melkein parempi vaihtoehto kuin johonkin toiseen tupaan karkoittaminen.

[Imogen West]

Imogen sai sopivasti teemukin huulilleen, kun Tristan esitti huolensa Rohkelikosta erottamisesta. Naisen oli vaikeaa estää hymyä nousemasta kasvoilleen. Hymy jäi onneksi mukin reunan alle piiloon, sillä Imogen ei tiennyt, oliko vakavasti esitetylle pelolle sopivaa hymähdellä. Vaikka Imogenin päätä särkikin edelleen, äskeinen kommentti oli saanut hänet vähän paremmalle päälle. Oli varhaisteineissä jotain suloisiakin puolia. Imogen tuskin malttoi odottaa, että Allen kasvaisi tarpeeksi vanhaksi esittämään samanlaisia hellyyttäviä sutkautuksia.

"Sekö sinua huolettaa?" Imogen kysyi vakavoituen. Hän laski mukinsa ja katsoi Tristaniin, vaikkei Tristan katsonutkaan takaisin. Poika katseli muualle, ilmeisesti jännittäen Imogenin tulevaa vastausta.
"Älä siitä huoli, ei sinua eroteta yhtään mistään", Imogen jatkoi. "Sinun ei tarvitse pelätä, onko sinut lajiteltu väärään tupaan, koska lajitteluhattu ei erehdy eikä korjaa lajitteluaan myöhemmin. Rohkeutta on monenlaista, ja lajitteluhatulla on varmasti ollut paljonkin syitä lajitella sinut juuri rohkelikkoon."

Takka rätisi hiljaa. Sen tuli vaihtuisi kohta hiillokselle, joten Imogen käveli tulisijalle ja heitti takan viereisestä korista pari halkoa lisää. Yleensä tulen ruokkiminen oli kotitonttujen hommaa, ja sen olisi pystynyt tekemään taikakeinoinkin, mutta Imogen piti tulen ylläpitämisestä jästikonstein. Ehkä jästimenetelmien arvostaminen oli peruja Jasonilta, joka vei innokkuuden jopa siihen pisteeseen, että korjasi mitä milloinkin käsin. Kerran Imogen oli yllättänyt Jasonin korjaamasta sairaalasiivessä olevaa työpöytää. Ja olivathan Imogenin omatkin vanhemmat jästejä.

"Olin muuten myös kouluaikoinani rohkelikko", Imogen totesi palatessaan tuolilleen. "Ja mörkö tuottaa minulle edelleen vaikeuksia, kuten olet ehkä saattanut kuullakin muilta oppilailta. Ei siinä ole mitään hävettävää. Oikeaa rohkeutta on pelätä avoimesti sen sijaan että väittäisit, ettet pelkää mitään. Pelottomuus on typeryyttä, ei rohkeutta. Mutta se, mitä sinun vielä pitää oppia, on pelkosi hallitseminen."

[Tristan Grimes]

Tristan nosti katseensa nopeasti professoriin, tuntien painon putoavan sydämeltään. Yhtäkkiä hän huomasi, että oli hieman pidätellyt hengitystään jännityksessä, ja antoi ilman purkautua suustaan helpotuksen huokauksena. Ainakin hän sai jatkaa Rohkelikossa, se oli tärkeintä. Ja ilmeisesti oli turha pelätä, että mikään muukaan teko aiheuttaisi tuvasta erottamisen - se olisi hyvä muistaa tulevaisuuden varalle. Sen rinnalla jälki-istunnot eivät nimittäin olleet lainkaan pelottavia.

Mutta vaikka hänet olikin professorin mukaan lajiteltu Rohkelikkoon syystä, se ei tarkoittanut sitä, etteikö hän halunnut tehdä muutosta aiempaan käyttäytymiseensä. Mörkötunnin tapahtumat olivat olleet äärimmäisen nolo kokemus, eikä Tristan halunnut antaa minkään sen tapaisen enää toistuvan. Hän oli sentään antanut muiden nähdä hänen itkevän - se sai kyllä varmasti olla viimeinen kerta! Tris katseli, kun West lisäsi puita takkaan. Kotona kotitonttu olisi tehnyt saman homman.

"Miten voi muka olla rohkea, ja pelätä samaan aikaan?" poika kysyi, epäileväinen, ja hieman jopa loukkaantunut ilme kasvoillaan. Nyt professori kyllä varmasti yritti vain syöttää hänelle pajunköyttä! "Eivätkö ne ole ihan päinvastaisia asioita!" Tämä oli nyt taas jotain aikuisten juttuja! Aikuiset puhuivat aina ihan typeriä, eikä jutuissa ollut mitään järkeä - tämä meni kategoriaan 'tarvitset vielä taikuuden historian tietoja, kun kasvat isoksi'. Sen sijaan professorin seuraavassa lauseessa oli, yllätävää kyllä, jotain jujua.

"Pelkoni hallitseminen..." Tris toisti hiljaa mietteliäällä äänensävyllä. Pelkojen hallitseminen - eli siis pelkojen voittaminen, eikö? Jos hän ei pelkäisi enää mitään, hän olisi ihan varmasti voittamaton! Ja jos professorikin ilmeisesti pelkäsi jotain, hän olisi pelkonsa voitettuaan aikuisiakin parempi!
"...professori? Onko mörkö vielä siellä huoneessa, missä se oli oppitunnin aikana?" Kysymys ei ollut ehkä erityisen hienovarainen, mutta Tristan ei ajatellut asiaa aivan niin pitkälle. Hänen mielessään pyörivät vain suunnitelmat tulevasta pelkojensa päihittämisestä.

[Imogen West]

Grimes kuulosti epäuskoiselta, kun Imogen kertoi pelon olevan rohkeutta. Ehkä syystäkin, eihän siinä päällisin puolin ollutkaan mitään järkeä. Imogen kohotti teemukin huulilleen ja puhalsi, jotta neste jäähtyisi nopeammin. Lapsilla oli vielä mustavalkoinen maailma, joka erotti ääripäät turhankin selkeästi. Oli hirveän helppoa jakaa ihmiset niihin, jotka pelkäsivät ja niihin, jotka eivät pelänneet. Mutta asiat eivät valitettavasti juuri koskaan menneet niin kuin ne olisi helpointa ajatella, sillä kaikki pelkäsivät jotain.

"Minusta rohkeutta on tiedostaa oma pelkonsa ja silti toimia sen vastaisesti", Imogen selitti. "Kaikki pelkäävät jotain - jopa möröt tietävät sen, sillä mörköä ei ole koskaan nähty omassa muodossaan edes rohkeimman ihmisen edessä. Rohkeat ihmiset vain osaavat haastaa pelkonsa ja käydä niitä vastaan. Rohkeus ei ole pelon vastakohta, vaan se on pikemminkin työkalu, jolla voi voittaa pelkonsa, jos pystyy kohtaamaan sen."

Imogen siemaisi uudelleen teetä mukistaan ja mietti, oliko saanut selitettyä rohkelikkopojalle riittävän selkästi sen, mitä ajatteli pelkäämisestä. Grimes näytti kuitenkin olevan jo toisissa ajatuksissa, sillä äkkiä poika kysyi möröstä, jota Imogen oli käyttänyt edellisellä tunnillaan,
"On se siellä", Imogen vastasi harkiten, "kuinka niin?"
Imogen tiedosti, että Tristan halusi kohdata uudelleen mörön. Se ei ehkä olisi helppoa, mutta nainen ei keksinyt yhtään syytä kieltääkään sitä. Hän oli itsekin viettänyt tovin jos toisenkin Jasonin kanssa harjoittelemassa naurrettavutta - helppoa loitsua, joka tuotti Imogenille käsittämättömän paljon vaikeuksia. Mutta Imogenilla oli silti pitämättä saarna siitä, kuinka luokasta pois juokseminen kesken tunnin ei käynyt päinsä. Hän ei päästäisi Tristania harjoittelemaan naurrettavutta, ennen kuin saisi sanottua sanasen jos toisenkin luokan säännöistä.

[Tristan Grimes]

Tristan pohti professori Westin vastausta. Hän ei ollut aivan varma, pitäisikö sanoja uskoa. Toisaalta oli lohduttava ajatus, että kaikki muutkin pelkäsivät jotain, eikä hän siis ollut poikkeus. Paitsi siinä mielessä, ettei ollut onnistunut peittoamaan pelkoaan. Vielä. Sekin oli tietysti vain ajan kysymys, koska hänhän oli Rohkelikko! Professorikin oli sen sanonut: lajitteluhattu tiesi, mitä teki!

"Ei mitenkään! Kunhan kysyin", Tris vastasi nopeasti Westin kysymykseen. Olihan kuitenkin mahdollista, että professori kieltäisi häntä yrittämästä loitsua enää aiemman epäonnistumisensa takia. Aikuisista ei koskaan tiennyt, he löysivät aina jonkin syyn estää kaiken kivan. Vaikkeivät möröt nyt suorastaan kovin kivoja olleetkaan, mutta mörön päihittäminen ja siitä jälkeenpäin kehuskelu varmasti tulisivat olemaan. Tris ei halunnut riskeerata mahdollisuuksiaan, joten oli parempi vain valehdella, vaikkei hän huomannutkaan, kuinka ilmiselvä hänen valheensa oli. Ja sitä paitsi, olisi paljon hienompaa harjoitella salaa, ja esitellä osaamisensa sitten kaikkien edessä myöhemmin!

Tristan puhalteli teehensä, ennen kun uskalsi viimein maistaa sitä. Se oli vähitellen viilentynyt sopivaksi, ettei polttaisi hänen herkkää kieltään, ja maistuikin varsin hyvältä.
"Joko voin mennä?" hän sitten kysyi katsoen professoria, malttamattomana päästä mörön kimppuun. Erotusjännityksensä ja sen jälkeisen helpotuksensa takia poika oli jo unohtanut täysin, ettei professori ollut vielä tuonut esiin syytä, miksi hänet oli alunperin kutsuttu teelle. Jännitys oli kuitenkin jo tuntunut ihan tarpeeksi rangaistukselta.

[Imogen West]

Tristanin vastaus oli hiukan liian nopea ollakseen täysin viaton kysymys. Imogen kohotti hiukan kulmiaan, sillä hän ei oikein tiennyt, miten suhtautua oppilaiden halukkuuteen harjoitella naurrettavutta yksinään. Imogen itse piti harjoittelua hyvänä asiana, koska harva oli seppä syntyessään. Oli kuitenkin arveluttavaa päästää Tristan harjoittelemaan itsekseen mörön kanssa, koska pojan reaktio osoitti täydellistä avuttomuutta olennon kanssa. Toisaalta, Imogen itsekään ei ollut ollut parempi loitsimaan naurrettavutta, kun hän kohtasi mörön ensimmäistä kertaa aurorivuosinaan sattuneen onnettomuuden jälkeen.
Mutta Imogenilla oli sentään ollut myöhemmin Jason apuna. Ja mitä nainen päätteli Tristanin vastauksesta, Tristan kaavaili harjoittelua yksin.

"Se mörköluokan ovi on muuten normaalisti päivisin lukossa", Imogen huomautti harkittuaan vastaustaan. "Joten jos haluat mennä sinne vielä, pyydä minulta avain. Oletan myös, että jos olet menossa harjoittelemaan naurrettavutta, sinulla on joku muu mukanasi. Ihan vain varmuudeksi. Möröt eivät ole varsinaisesti vaarallisia, mutta... parempi että niiden kanssa on useampi ihminen. Ja jos pyydät jotakuta kanssasi harjoittelemaan, pyydä jotakuta vanhempaa oppilasta. Jos minulla on aikaa tunneiltani, voin myös tulla mukaan, mutta pääsette kyllä ilman valvontaanikin."
Imogen oli melko varma siitä, ettei Tristan pyytäisi opettajaa avukseen mörköharjoitteluun. Jos Imogen sanoisi Tristanille ehdoksi sen, että pojalla piti aina olla joku aikuinen mukanaan, Tristan ei varmaankaan koskaan motivoituisi harjoittelemaan naurrettavutta. Sen sijaan, jos Tristan voisi pyytää avukseen jotakuta vanhempaa oppilasta, poika voisi oppia käsittelemään pelkoaan ja mörköä nopeammin. Ja sitä paitsi, kuten sanottua: möröt eivät olleet samalla tavalla vaarallisia olentoja kuin esimerkiksi kirskuristajat, jotka tarttuivat fyysisesti kiinni ja voisivat hukuttaa varomattoman. Mörköt aiheuttivat ainoastaan psyykkistä haittaa.

Kun Tristan kysyi, voisiko hän jo lähteä, Imogen muisti alkuperäisen puheenaiheensa. Nainen laski kupin alas pöydälle ja risti sormensa.
"Älä mene vielä. Minulla on yksi tärkeämpi asia vielä."
Imogen veti syvään henkeä ja mietti miten asettelisi sanansa, jotta niillä olisi mahdollisimman tehokas vaikutus. Usein oppilaat teeskentelivät kuuntelevansa opettajan saarnan, mutta heti ovesta lähdettyään he olivat unohtaneet koko vaivalla pidetyn läksytyksen.
"Minulla olisi vielä sanottavaa luokan säännöistä", Imogen aloitti vakavana, "sillä luokasta ei voi sännätä ulos kesken oppitunnin. Minulle pitää aina ilmoittaa tunnilla, jos sinulle tulee huono olo tai sinun pitää muuten poistua luokasta. Tarvitsen selityksen poistumiselle siksi, että voi olla joskus tapauksia, että joku harjoittelemamme loitsu tai kirous onkin vaikuttanut odottamattomasti. Jos poistut selittämättä oloasi, kirous voi vaikuttaa jälkikäteen, kun olet jo poistunut luokasta. Siksi on tärkeää, ettet poistu yksin tunnin aikana selittämättä syytä minulle. Tuliko selväksi?"

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine