Matka tuntemattomaan [junapeli]

[Eliah Morgan]

Eliah punastui hieman ja katsoi äkkiä poispäin toisen pojan huudahtaessa hämmästyneenä, kun hän kertoi, ettei voinut syödä karkkeja. Ei hän yleensä sellaista reaktiota saanut vaan enemmänkin ehkä tivailuja siitä, että miksi ei. Onneksi hänen yrityksensä vaihtaa puheenaihetta kuitenkin näytti onnistuvan hyvin. Hän käänsi katseensa takaisin toiseen poikaan, joka näytti olevan miltei ylpeä siitä, että hän oli olettanut tämän olevan ylempiluokkalainen. Valitettavasti tämä kuitenkin joutui myöntämään – myös omaksi harmikseen – että oli myös menossa Tylypahkaan ensimmäistä kertaa. Tämän selityksestä matkan kestostakaan ei ollut erityisemmin hyötyä Eliahille. Pojan kysyessä hänen perheestään, Eliah pudisti päätään varovasti.

”Ei… Minun vanhempani… He kävivät ihan tavallista koulua. He eivät osaa taikoa”, hän vastasi, hieman epäröiden. Hänelle oli kerrottu, että hänenlaisensa velhot – sellaiset, joiden kumpikaan vanhempi ei osannut taikoa – olivat melko harvinaisia, ja että suurin osa hänen luokkatovereistaan tulisi perheistä, joissa ainakin toinen vanhemmista osasi. Hän olisi siis jo valmiiksi alakynnessä miltei kaikkiin nähden. Mitä ilmeisimmin tämä tummahiuksinen poika tuli sellaisesta perheestä, jossa taikakyvyt eivät olleet mitään eriskummallista. Ajatus tuntui Eliahista jotenkin hassulta.

”Osaavatko kaikki sinun perheessäsi taikoa?” hän kysyikin pojalta kiinnostuneena. Taikova perhe kuulosti olevan suoraan kuin jostakin lastenkirjasta. Eliah oli varma, että hän oli lukenut useammankin sellaisen kirjan. Yhdessä niistä perheellä oli ollut lemmikkinä lohikäärme, joka oli asunut pihalla koirankopissa.

[Tristan Grimes]

Tristan nyökkäsi vastauksena Eliahin selitykselle. Hänelle sillä ei ollut juurikaan väliä, oliko joku jästisyntyinen vai ei. Hän ei itse kyllä tuntenut kovinkaan montaa jästiä, mutta hänen käsityksensä mukaan heissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, he eivät vain tienneet mitään hyvän päälle. Ainoa hänen oikeasti tuntemansa jästi oli ainakin täysin pihalla kaikista elämän tärkeistä asioista, kuten huispauksesta, velhoshakista, ja noidutuista pilailuvälineistä.

"Joo", poika vastasi Eliahin kysymykseen, mutta ei halunnut juuri keskustella sen enempää perheestään. "Acen isä ei kyllä osaa", hän sitten lisäsi vielä solidaarisuuden puolesta. Ei ihan perhettä, ei ainakaan enää, mutta ei hän oikeastaan muita jästejä tuntenutkaan. Eikä ainuttakaan surkkia.
"Minä olen muuten Tris", hän sitten esitteli itsensä kuin ohimennen, "mikä sinun nimesi on?"

Jästiperheessä kasvaminen jäi pohdituttamaan velhovanhempien kasvattamaa Tristania. Jästielämän täytyi olla äärimmäisen tylsää. Trisillä ainakin oli aina tosi tylsää, kun hänen lempipelinsä ja pilailuvälineensä takavarikoitiin. Olikohan jästeillä yhtään mitään hauskaa ajanvietettä? Tuskin. Hänen keskustelukumppaninsa oli selvästikin menettänyt paljon vain syntymätaustansa takia!

"Jos tulet jästiperheestä, et varmaan osaa pelata räjähtävää näpäystä? Tai kitakiviä? Sinulle pitää opettaa, niitä on tosi kiva pelata! Minulla on setti molempia mukana, mutta ne ovat matka-arkussani. Toisessa vaunussa."
Tristan ei sinänsä ollut erityisen avulias luonne, mutta oli hauskaa kerrankin olla seuran tietäväisin henkilö. Se olikin varsin harvinaista herkkua.

[Eliah Morgan]

Eliah ei voinut olla katsomatta toista poikaa hieman ihaillen, kun tämä vahvisti, että kaikki hänen perheessään osasivat taikoa. Paitsi jonkun Acen isä, mikä ehkä hieman lohdutti Eliahia, vaikkei hän tiennytkään, kuka Ace oikein oli. Mutta jos toinen sentään tunsi edes jonkun, joka ei osannut taikoa, niin hänkään ei tuntenut itseään ihan niin omituiseksi. Ilmeisesti hän kuitenkin tulisi varmaan koulussa olemaan vähemmistössä, mikä ei ollut erityisen miellyttävä ajatus. Hän ei mielellään erottunut joukosta.

”Minä olen Eliah”, Eliah vastasi, kun toinen poika, jonka nimi ilmeisesti oli Tris, esitteli itsensä. Hän yritti painaa nimen mieleensä, vaikkei hänellä yleensä muutenkaan ollut vaikeuksia nimien muistamisessa. Jonkin aikaa Tris näytti varsin pohtivalta ja pian tämä alkoikin kysellä häneltä, osasiko hän pelata räjähtävää näpäystä tai kitakiviä. Eliah ei ollut koskaan kuullutkaan kummastakaan ja tunsi itsensä taas vähän tyhmäksi. Sitä paitsi, räjähtävä näpäys ei kuulostanut mitenkään erityisen miellyttävältä.

”Mmm, ovatko ne jotain korttipelejä? En osaa juurikaan korttipelejä”, hän vastasi Trisille hitaasti. Pelikortit olivat hänen käsityksensä mukaan enemmänkin vanhojen mummojen ajanvietettä kuin hänen ikäistensä lasten. Kukaan hänen kavereistaan ei tavannut pelata korttia eikä hänkään osannut kuin mustaa maijaa ja senkin vain siksi, koska hänen mummonsa tahtoi aina pelata sitä. Tai oikeastaan mummo olisi halunnut pelata bridgeä, mutta se oli kuulemma liian monimutkainen peli hänen ikäiselleen.

[Ace Keurong]

Ace asteli pitkin junan käytävää, pysähtyen aina välillä kurkkaamaan vaunuosastoihin ohi mennessään, kuin etsien jotain. Hetkeä aiemmin hän oli vielä istunut omassa vaunuosastossaan, ja saanut jo keskustelunkin viritettyä joidenkin samassa osastossa istuvien oppilaiden kanssa. Heiltä hän oli kuullut, että juna olisi pian perillä, joten hän oli päättänyt lähteä etsimään serkkunsa varmistaakseen, että tämä oli jo siististi pukeutuneena koulupukuun ja valmiina koululle saapumiseen. Ja sitä paitsi, hän oli kuullut epäilyttävää puhetta jostain junassa tapahtuneesta, ja toivoi syvästi, ettei hänen serkkunsa ollut sen takana.

Avattuaan seuraavan vaunuosaston oven Ace vihdoin löysi etsimänsä - tosin ei sieltä, mistä oli toivonut. Hänen etsimänsä mustahiuksinen poika näytti istuvan muina miehinä matkatavarahyllyllä. Ace ei viitsinyt edes pohtia, miten poika oli sinne päässyt, tiesihän hän jo serkkunsa olevan varsinainen apina sekä sisältä että ulkoa.
"Tristan Grimes! Alas sieltä, ja vähän äkkiä", hän komensi jyrkästi, ja katsoi serkkuaan ilmeellä, jonka hän saattoi vain toivoa olevan tarpeeksi vakavan näköinen.
"Kuulin, että joku oli heitellyt lemupellettejä toisten oppilaiden päälle. Älä vain sano, että se olit sinä, tai takavarikoin kaikki pelisi jouluun asti", hän lisäsi moittivalla äänensävyllä.

Vasta tässä vaiheessa, moitittuaan Tristania tarpeeksi, hän huomasi toisen vaunuosastossa olevan oppilaan.
"Ah, anteeksi. Ei kai hänestä ole ollut vaivaa? Olen Ace Keurong, tämän idiootin serkku." Ace ojensi kätensä kohti Eliahia kätelläkseen häntä.

[Tristan Grimes]

"Kitakivet ei ole korttipeli", Tristan vastasi Eliahille. "Ne ovat sellaisia kuulia, ja vastustajan kuulat pitää yrittää saada pois ringistä - perusversiossa siis, mutta sitten on muitakin, käärmekuoppa on ehkä paras - ja aina jos häviää pisteen, kivistä lentää sellaista tosi ällöttävän hajuista juttua päälle!"

Sen pidemmälle Tris ei ehtinytkään selittää, kun vaunun ovi aukesi, ja sisälle astui heitä hieman vanhempi oppilas. Vaikka oppilas ei ollutkaan yksi luihuisoppilaista, joita Tris oli juossut karkuun - tämän oppilaan kaapu nimittäin oli yksinkertaisen musta, ilman tupavärejä tai -merkkejä - pojan ensimmäinen reaktio oli piiloutua taas kaapunsa alle, jotta häntä ei tunnistettaisi. Valitettavasti piiloutumisyritys ei ollut tarpeeksi nopea, vaan Ace tunnisti hänet hetkessä, ja komensi häntä jo alas hyllyltä. Monen muun käskyn hän olisikin ehkä jättänyt huomiotta, tai ainakin yrittänyt, mutta tässä tapauksessa riski oli hieman liian suuri. Vaikka Tris tiesi, ettei Acella olisi sydäntä pitää hänen pelejään niin kauan takavarikossa, olisi kuitenkin kurjaa, jos hänen ainut tukihenkilönsä koulussa suuttuisi hänelle kunnolla jo ennen koulun alkua.

Mutisten hiljaa epäkohteliaisuuksia Tristan laskeutui alas, mikä osoittautuikin helpommaksi hommaksi kuin ylös kiipeäminen, ja jotenkin hän onnistui olemaan satuttamatta itseään. Siitäkin huolimatta, että hänen laskeutumiskeinonsa oli pikemminkin hyvin epäelegantisti pudottautuminen kuin rauhallinen laskeutuminen, mutta toisaalta hänellä oli jo vankkaa aiempaa kokemusta korkeisiin paikkoihin kiipeämisestä ja niistä putoamisesta.
"Mitä sinä täällä teet, eikö sinun pitänyt istua uusien kavereidesi kanssa," poika kysyi serkultaan katkerana päästyään alas ja puisteltuaan hieman vaatteitaan.

[Eliah Morgan]

Eliah ei voinut estää hieman inhottuneen ilmeen nousemista kasvoilleen, kun Tris kertoi, miten kitakivistä lensi ällöttävän hajuista ”juttua” päälle, jos hävisi pisteen. No, ainakin hän tiesi nyt välttää sellaisen pelaamista – vaikka Tris itse vaikutti ilmeisen innostuneelta pelistä. Ehkä kaikki muutkin velholapset pelasivat kitakivillä eikä hänelle jäisi muuta vaihtoehtoa kuin opetella myös. Mutta peleistä puheen ollen…

”Pelaatko sinä mitään pallope-”, Eliah aloitti, mutta hänen lauseensa jäi kesken, kun vaunuosaston ovi yhtäkkiä avautui ja sisään kurkisti selvästi hieman vanhempi poika koulupuku päällään. Eliah hypähti säikähdyksestä askeleen kauemmaksi ovesta, sillä hän muistin saman tien taas Trisin tarinat Luihuisista, jotka jahtasivat tätä. Mitä ilmeisimmin paikalle saapunut poika olikin kiinnostunut Trisistä, sillä tämä komensi pojan melko tiukoin sanakääntein alas matkatavarahyllyltä.

Eliah katsoi, miten aluksi Tris yritti piiloutua kaapunsa alle, mutta lähti kuitenkin laskeutumaan sitten alas. Sillä välin toinen poika oli ojentanut kätensä häntä kohti ja esitellyt itsensä Ace Keurongiksi, Trisin serkuksi. Eliah ei tiennyt, olisiko hänen kuulunut uskoa vai ei, mutta koska hänelle oli istutettu hyvät käytöstavat melko pitkälle selkäytimeen, siirsi hän rintaansa vasten painetun kirjan vasempaan käteensä ja ojensi oikean käden Acelle kätelläkseen.

”Ah… Ei… Hän on vain… istunut tuolla…” Eliah aloitti vilkaisten matkatavarahyllylle ja puristi sitten Acen kättä kääntäen katseensa takaisin tähän, ”minä olen Eliah Morgan. Hauska tavata.”

[Ace Keurong]

"Ilo on minun puolellani", Ace vastasi Eliahille hymyillen puristaen pojan kättä. Tristan vaikutti mutisevan jotain, minkä hän päätti jättää huomiotta, mutta pojan ääneen esittämään kysymykseen hän päätti kuitenkin vastata. Olihan hänellä oikeastaan ihan syykin olla Trisin ja Eliahin vaunuosastossa.

"Tulin tänne vain kertomaan, että olemme aivan pian perillä. Ja varmistamaan, että Trisillä on jo koulupuku päällä, mutta te molemmat näytättekin olevan valmiita. Hieno juttu," hän sanoi tyytyväisenä näkemästään.
"Mutta hyvä, että tulin, koska Tris ei näytä osaavan käyttäytyä ihmisittäin. Senkin pikku apina", Ace torui ja pörrötti Trisin hiuksia, mutta hänen äänensävynsä ei onnistunut olemaan yhtään niin vakava kuin sen oli tarkoitus. "Olet sitten siivosti avajaisjuhlissa! Varsinkin, jos joudumme eri tupiin, emmekä istu samassa pöydässä." Toisaalta Acen mielestä olisi hyvä olla samassa tuvassa serkkunsa kanssa, jotta voisi varmistaa, että poika käyttäytyisi kunnolla, mutta toisaalta se kävisi kyllä ajan päälle rasittavaksi. Ja sitä paitsi, Tristanin olisi muutenkin hyvä opetella elämään ilman, että roikkui hänen kaavunhelmassaan kiinni, ihan pojan omaksi hyväksi.

Toruttuaan serkkuaan lempeästi Ace kääntyi taas katsomaan Eliahia hymyillen.
"Taidat olla myös ensimmäisellä luokalla, Eliah? Triskin on. Minä olen kolmannella", hän sanoi, jutellen ystävällisesti. Tupavärien puuttumisesta ja Morganin pienestä koosta oli helppo päätellä pojan luokka-aste. "Uuden koulun aloittaminen on aika jännittävää, eikö? Jos mikään on epäselvää, minulta voi tulla aina kysymään. Minäkin olen tosin uusi tässä koulussa, mutta opiskelin tätä ennen yhdessä toisessa taikakoulussa Australiassa, joten tuskin tämä on paljonkaan erilainen."
Tuen tarjoaminen juuri tapaamalleen pienelle oppilaalle tuli Acelta luonnostaan, turhia miettimättä. Toki parempaa tietoa ja tukea varmasti saisi koulun alkuperäisiltä oppilailta, ja vaikka valvojaoppilailta ja opettajilta, mutta aiemmassa koulussaan hän oli huomannut, että pienemmille oppilaille oli usein helpompi lähestyä häntä kuin esimerkiksi iältään paljon vanhempia valvojaoppilaita.

[Tristan Grimes]

"Itse olet", Tristan vastasi Acelle nyrpeästi, ja yritti työntää pojan kättä pois tämän pörröttäessä hänen hiuksiaan. Acen nostaessa kätensä pois Tris yritti siistiä hiuksiaan, ei tosin juurikaan siksi, että olisi halunnut näyttää erityisen salonkikelpoiselta, vaan ihan vain muodon vuoksi. Varmuuden vuoksi hän itse sekoitti hiuksia vielä hieman enemmän. Liian siistin näköisenä oleminen olisi noloa, eikä sopinut hänen imagoonsa.

Ajatus Acen kanssa eri tupaan joutumisesta oli varsin kurja. Tristanin omissa toiveissa oli tosin päästä Rohkelikkoon, ja hänellä ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö hänen serkkunsakin onnistuisi pääsemään samaan tupaan. Aceakaan ei ollut kuitenkaan vielä lajiteltu, vaan hänen lajittelunsa kuulemma suoritettaisiin ennen ensimmäisen luokan oppilaiden lajittelua. Tai ainakin Ace oli kertonut niin.

"Kerroin Eliahille jo, että olen ekaluokalla", Tris mutisi kommenttinsa Acen jutellessa Eliahille. Häntä nolotti, että Ace kohteli häntä kuin pientä lasta uuden tuttavuuden edessä. Hänhän oli juuri onnistunut näyttämään niin vanhalta ja kokeneelta, ja nyt kaikki se oli täysin pilalla! Miten kurjaa! Ehkä nyt siis oli aika kääntää keskustelu johonkin, mistä hän uskoi voivansa vaikuttaa tietäväiseltä, ja mikä muutenkin pyöri jo hänen mielessään.

"Ehkä me molemmat pääsemme Rohkelikkoon. Ja ehkä Eliah pääsee myös! Vaikka jos tykkäät lukemisesta, menet ehkä Korpinkynteen", poika sanoi, osoittaen viimeisen lauseen Eliahille ja nyökäten kohti tämän sylissä olevaa kirjaa. Tristanin käsitys siitä, mitä mikäkin tupa oikeastaan tarkoitti, saattoi olla hieman epäilyttävä, mutta hän oli hyvin itsevarma käsityksensä oikeudesta.

[Eliah Morgan]

Eliah ilahtui, kun Ace kertoi, että juna olisi pian perillä, sillä hän olikin tahtonut tietää, kuinka kauan matka vielä kestäisi. Toisaalta hänestä tuntui, että samalla hänen mahansa lehahti täyteen perhosia, sillä kun juna pysähtyisi, hän ei taaskaan tietäisi yhtään, mikä häntä odotti. Hän ei ollut varma, kumpi oli pahempaa, pelkkä odottaminen vai se, kun kaiken uuden joutuisin vihdoin kohtaamaan. Jälkimmäisessä tapauksessa tosin ainakin se olisi varmasti jossain kohtaa ohikin. Loputon odottaminen kuulosti ehkä kuitenkin pahemmalta.

”Ah, joo”, Eliah vastasi Acen kysymykseen siitä, oliko hän ensimmäisellä luokalla, vaikka tietysti teknisesti ottaen hän ei ollutkaan vielä millään luokalla. Hän nyökytteli myös pojan vielä kysyessä, eikö koulun aloittaminen ollutkin jännittävää. Se oli niin jännittävää, ettei hän pystynyt edes pukemaan sitä sanoiksi. Vanhempi poikakin kertoi siirtyvänsä Tylypahkaan jostakin Australiasta – se oli kaukana – mikä kuulosti ihan mukavalta. Oli hyvä tietää, että ekaluokkalaiset eivät aina olleet ainoita, jotka olivat koulussa aivan uusina.

”Lajitellaanko tuvat niin?” Eliah kysyi hieman hämmentyneenä vilkaisten sylissään olevaa kirjaa, jota kohti Tristan oli nyökännyt, ”mistä Rohkelikot sitten pitävät?” Korpinkynteen meneminen ei kuitenkaan kuulostanut oikeastaan kovin pahalta, jos siellä kaikki pitivät lukemisesta. Tristan kuitenkin oli ihan oikeassa siinä, että hän piti lukemisesta. Toisaalta ajatus siitä, että hän pääsisi Tristanin ja Acen kanssa samaan tupaan tuntui myös houkuttelevalta. Olisi mukava tuntea joku samasta tuvasta, ettei tarvitsisi olla yksin. Ace oli vielä vaikuttanut todella ystävälliseltä ja tarjoutunut auttamaankin, vaikka oli itsekin uusi koulussa.

[Tristan Grimes]

Tris nyökkäsi vastauksena Eliahin kysymykseen. "Rohkelikot tykkäävät seikkailuista ja kaikesta siististä! Ja Rohkelikot on kaikkein rohkeimpia ja muutenkin paras tupa!" hän julisti kädet lanteillaan, itsevarma virne huulillaan. Muutkin tuvat selvästikin vaativat selitystä, ja koska Tris oli itsetunnustettu ekspertti asiassa, hän päätti jakaa viisautensa ääneen.
"Korpinkynnet on nörttejä, Luihuiset on ilkeitä ja tyhmiä, ja Puuskupuhit... Puuskupuhit..." poika jäi hakemaan sopivaa sanaa kulmakarvat rypyssä. Pitkään hän ei kuitenkaan jaksanut asiaa pohtia, kun täydellistä kuvausta ei löytynytkään ihan hetkessä. "...no, Puuskupuhit on sitten niitä, jotka jää jäljelle!"

Se kuvasikin koulun tupatilannetta täydellisesti. Tris oli ylpeä selitystaidoistaan.
"Jos ei pääse Rohkelikkoon, niin ei Korpinkynsikään ole kauhean huono", hän jatkoi. "Puuskupuhkin menettelee, ehkä. Mutta ei Luihuinen! Mutta en usko, että sinun tarvitsee pelätä sinne joutumista. Vaikutat olevan ihan okei." Koko arvio Eliahin 'ihan okei'-tasoisuudesta tuli lähinnä siitä, ettei poika ollut mennyt kielimään opettajille Tristanista heti ensimmäisen tilaisuuden tultua. Ja sitä paitsi Tristan piti siitä, että Eliah vaikutti kuvittelevan hänen olevan erityisen tietäväinen asioista, mikä myös nosti pojan arvoa hänen silmissään. Toisaalta hän taas vaikutti varsin nipolta, sillä hän oli valittanut kengät jalassa penkillä seisomisesta ja matkatavarahyllyllä istumisesta, joten 'ihan okei'-tasoa korkeampaa arviota hän ei ansainnut.