Yhteisellä aamupalalla

[Lazlo Silverstein]

((Tänne toivotaan Elliotia tulevaksi. In-game 27.11.2020. Note to myself: Elliot ja Lazlo eivät ole parisuhteessa tässä pelissä. eikumitä))

Oikeastaan kouluaamut olivat aika hektisiä, sillä aamulla piti ehtiä tekemään yhtä jos toistakin. Lazlon esimerkiksi piti herätä ennen makuusalitovereidensa aktivoitumista, jotta hän ehtisi ilman ylimääräistä huomiota valvojaoppilaiden kylpyhuoneeseen ja takaisin, meikkaamaan, vaatettamaan itsensä ja sitten poistumaan makuusalista. Vaatetus oli helpompaa silloin, kun kyseessä oli kouluarki ja makuusalin peilit olivat visusti hämärän omat. Omaa kuvajaista ei tarvinnut pysähtyä katsomaan, kun tiesi pukeneensa vaatteet hyvin ja oli tarkistanut niiden kunnon etukäteen. Meikkaaminen tuli jo luonnostaan. Hiustenlaitto myös.

Lazlo istuutui jo varsin sievästi Rohkelikon tupapöydässä ja katseli päivän aamupala-antimia. Paljon kaikenlaista, suurin osa sitä samaa kuin muulloinkin. Kokonaan toinen asia on se, että mitä ihmiset kulloinkin valitsevat lautaselleen. Omia mielihaluja saattoi toteuttaa tai jäädä omiin tuttuihin ja turvallisiin aamupalaruokiinsa. Lazlo ei ollut vielä tehnyt päätöstä asiasta, sillä hän ajatteli vielä odotella seuraansa, mikä tavallaan oli vähän jännittävää, mutta aika mukavaakin. Hän saattoi tosin vain toivoa, ettei Elliot tekisi tästä huonoa ideaa. Yhtenä vaarana oli myös se, että Jayden olisi saanut tästä vihiä ja tulisi häiritsemään… tai pikemminkin vetämään Elliotia ”parempaan aamupalaseuraan”. Tämä ilmaisu varmaan pitikin paikkansa, mutta tästä syystä Lazlo olikin ottanut varmuuden vuoksi salkun mukaansa. Sen sisältö tarjosi vaihtoehtoista seuraa, jos aamupalaseura jättäisikin välistä.

[Elliot Mason]

Elliot ei oikein ollut tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella, kun Lazlo oli tanssiharjoituksissa pyytänyt häntä aamiaisseuraksi. Lazlo ei pitänyt hänestä. Lazlo ei myöskään pitänyt aamiaisista. Tai ruoasta ylipäätään. Joten... oliko tämä Lazlolle jokin ultimaattinen itsensäkidutuskeino? Vai tahtoiko tämä taas puhua O'Garasta? Hän oli toki huomauttanut Lazlolle jo aiemmin kokevansa hivenen loukkaavana sen, että tämä ihkutti hänelle jotain uutta ihastustaan. Mutta hän oli myös heräämisestään asti yrittänyt kasata ja tsempata itseään siihen, että joutuisi ehkä antamaan suhdevinkkejä entiselle poikaystävälleen tämän uuteen suhteeseen.

Joten Elliot ei oikein tiennyt, mikä häntä oikein odottaisi, kun hän sinä aamuna asteli kohti Suurta Salia aamiaiselle. Lazlon löytäminen salista ei ollut erityisen vaikeaa, sillä Rohkelikon tupaan tuntui kasautuvan keskimääräistä aamu-unisempia oppilaita eikä tuvan pöytä ollut vielä erityisen täynnä. Hänen onnekseen Jay myös kuului Rohkelikon tuvan ehdottomasti aamu-unisimpiin jäseniin, joten ei ollut ollut mitenkään erityisen vaikeaa livahtaa ilman tätä aamiaiselle. Itse asiassa hän joutui usein tuomaan Jaylle tämän aamiaisen mukanaan makuusaliin, jotta tämä ehtisi syödä edes jotain ennen ensimmäiselle oppitunnille juoksemista. Tai toiselle, sillä Jay ei tietenkään aina ehtinyt ensimmäiselle oppitunnille ollenkaan.

Elliot istuutui tupapöydän ääreen Lazloa vastapäätä ja sai toivotettua tälle hyvät huomenet, vaikka hänen vatsassaan tuntui jotenkin oudolta. Itse asiassa koko tilanne tuntui vähän oudolta. Hänen oli vaikea enää muistaa, koska hän olisi viimeksi istunut Lazlon kanssa yhdessä aamiaisella tällä tavalla. Tai sitten hän muisti sen liian hyvin. Hän löysti hieman väärinpäin puettua kravattiaan, sillä hänestä tuntui, että hän oli kuristumassa siihen.

"Mitä kuuluu?" hän kysyi hetken päästä yrittäen tavoitella mahdollisimman normaalia äänensävyä samalla, kun etsi katseellaan pöydästä kahvipannua. Hän toivoi, että kahvi olisi tänä aamuna oikein vahvaa.

[Lazlo Silverstein]

Lazlo kuitenkin malttoi mielensä ja enemmänkin laski mielessään sekunteja kuin vilkuilisi ympärilleen ja tarkistaisi jokaisen tulijan. Ei kestänyt kauaa, kun Elliot oli jo löytänyt paikalle. Lazlo oli jo ollut pohtimassa, että olisikohan pitänyt sovita, että mille puolelle ja mille kohdalle hän istuutuisi. Näin paikalle saapuminen olisi ehkä ollut helpompaa. Kun sitten Elliot oli tullut, Lazlo ei voinut mitään sille, että hän oikeasti tarkisti tämän tulleen yksin paikalle. Tässä yhteisessä aamupalassa ei ollut edes mitään pahaa. Tavalliset ihmiset tekivät tätä päivittäin.

”Moi”, Lazlo vastasi tervehdykseen ja laski käsivartensa pöydälle. Ehkä hän näin keskittyisi myös vähän enemmän keskusteluseuraansa ja aamupalaansa kuin Jaydenin tai muiden häiriköiden yllättävään tuloon. Onneksi Elliot esitti kysymyksen tai aloitti keskustelun. Se olisi muutoin ollut vaikeaa Lazlolle. Ihan jo sanomisen keksiminen. Hyvä, kun löysit perille tuntui väärältä keskustelualoitukselta.

”Hmm, ihan hyvää. Luulen. Oli vähän kiire aamulla, mutta ehdin sittenkin hyvin tänne”, Lazlo vastasi kysymykseen ja hymyili. Vasen käsi ehti tosin levätä vain neljän sanan verran pöydällä, kun jo jotenkin vain hiusten läpikäyminen tuntui mitä parhaimmalta eleeltä. Joten sitten sitä harotaan hiuksia. Ele kumpusi luonnostaan.

”Entä sinulle?” poika esitti vielä vastakysymyksen jättäen kuitenkin selkeän tauon aiempien sanojensa ja hymynsä jälkeen. Ei ollut kiire päästä sanoista eroon, sillä aamupala oli vasta alkamassa. Lazlo tarkasteli vielä päällisin puolin makuusalitoveriaan ennen kuin päättäisi päivän ensimmäisestä ateriastaan. Kysymyksen jälkeen huomioon kääntäminen suoraan ruokaan tuntui tosin epäkohteliaalta Elliotia kohtaan ja vähän ikävältä.

[Elliot Mason]

Elliot vilkaisi Lazloa, kun tämä kertoi aamulla olleen kiire. Mitä tämä oli oikein aamulla tehnyt? Ei kai aamiaiselle nyt sentään etukäteen tarvinnut jonottaa? Poika tyytyi kuitenkin vain hymähtämään myötäilevästi, vaikka ilme olikin ehkä vähän hämmentynyt. Ei kuitenkaan tuntunut ihan sopivalta alkaa utelemaan, mitä Lazlo oikein aamuisin puuhaili. Etenkin, kun tämä haroi lauseen kohdalla kädellään hiuksiaan. Elliot kyllä tunnisti hermostuneen eleen, kun näki sellaisen.

Lazlon esittäessä vastakysymyksen Elliot kohautti olkapäitään. "Ei mitään uutta", hän vastasi. Mikä oli tavallaan totta. Hänen elämänsä oli ollut jo melko pitkään päivästä toiseen yhtä ja samaa. Ei erityisen huonoa, mutta ei erityisen hyvääkään. Enimmäkseen hän yritti vain unohtaa edessäpäin häälyvän valmistumisen.

Lopulta pojan katse osui kahvipannuun, ja hän kurkotti nostamaan sen ylös pöydältä kaataen itselleen kupillisen pienellä maitovaralla. Kahvista aloittaminen antoi tilaa miettiä hetken pidempään, miten nälkäinen juuri tänä aamuna sattui olemaan. Ainakin silloin, kun ei ollut kauhea tulipalokiire ensimmäiselle oppitunnille. Mutta tänä aamuna hän oli aamiaisella ajoissa.

"Otatko?" Elliot kysyi Lazlolta katsoen tätä ja kohottaen kulmiaan kysyvästi samalla, kun piti kahvipannua vielä koholla.

[Lazlo Silverstein]

Elliotille ei kuulunut mitään uutta. Okei. Lazlo hymyili vastaukseksi ja nyökytteli. Sitä paitsi tiesihän hän kuitenkin osan siitä kaikesta, mitä Jayden keksi tehdä Elliotin kanssa tai Elliotille, joten siinä mielessä makuusalitoveruus vähensi jo uusien asioiden määrää. Lisäksi suurin osa tunneista oli myös yhteiset. Suurimmat sattumukset eivät myöskään tapahtuneet aamuisin. Tai jos tapahtuivat, niin niitä ei vielä osattu tunnistaa.

Lazlo katseli, kun Elliot kaatoi itselleen kahvia. Tummaa nestettä lähes koko kuppi täyteen. Ojensipa tämä vielä kahvikannua Lazlonkin suuntaan, mutta hän automaattisesti puisti päätään.

”Äh, en juo kahvia”, Lazlo selitteli elettään, joka varmasti olisi ollut samanlainen tässä hetkessä olipa tarjottuna juomana ollut mikä tahansa. Poika hymähti ja siirsi katseensa tupapöytänsä ruokatarjontaan. Vähän kauempana oli jotain haudutettua teetä. Se ehkä olisi ihan okei valinta, hän tuumaisi ja palautti katseensa aamupalaseuraansa.
”Otan teetä”, Lazlo lisäsi ja kohottautui ylös paikaltaan ja asteli ne puuttuvat pari askelta kannun luo. Se hehkui lämpöä, mikä varmaankin viesti siitä, ettei tee olisi turhan jäähtyneen kitkerää. Jos tietäisi miltä se alkujaan maistuisi, niin osaisi sanoa, olisiko pidempään aikaan seissyt tee parempi vai ei.

”Mitäköhän tämä on?” hän pohti ääneen palatessaan kannun kanssa takaisin istuinpaikkansa ja Elliotin luo. Kovin vaaleata se ei ainakaan ollut. Lazlo kuitenkin yritti jättää pohdintansa pinnalliselle tasolle.

[Elliot Mason]

Lazlon kieltäytyessä kahvista Elliot nyökkäsi ja laski kahvipannun takaisin paikalleen. Kyllähän hän muisti, että Lazlo ei juonut kahvia, mutta eihän sitä koskaan tiennyt, mikä kaikki olisi saattanut muuttua tässä... miltei vuoden aikana. ...oliko siitä tosiaan niin kauan? Joka tapauksessa, oli kohteliasta tarjota eikä vain olettaa.

Elliot seurasi katseellaan, kun Lazlo asteli hakemaan teekannua, ja kaatoi samalla kahviinsa tilkan kermaa. Päätellen siitä, että Lazlo palatessaan pohti ääneen, mikä tee olisi kyseessä, tämä tuskin joi kovin usein aamuisin teetäkään. Mikä ei varsinaisesti yllättänyt Elliotia. Lazlo oli ajoittain aika harvinainen näky ylipäätään koko ruokailutapahtumassa.

"Eikö se ole vain mustaa?" Elliot kuitenkin tarjosi ihan vain keskustelun vuoksi. Vaikka hän nykyään valitsikin aamuisin usein kahvin, oli hän juonut ihan kiitettävästi aamiaisilla teetäkin. Ja hän tiesi teensä.

"Varmaan assamia ja ceylonia ja..." hän aloitti, mutta antoi äänensä häipyä sitten kuulumattomiin, kun tajusi, ettei muistakaan, mitä kolmatta teetä aamiaissekoituksissa usein käytettiin. Ehkä hän ei tiennytkään teitään. Hän oli kyllä joskus kirjoittanut niistä jutun koulun lehteen. Ilmeisesti vain hänenkään päässään eivät ihan kaikki asiat pysyneet.

[Lazlo Silverstein]

((Nyt harmittaa hieman, etten maistanut torstaina assamia.))

Elliotin mielestä tee oli mustaa. Lazlo nyökkäili hieman päätelmälle ja laski teekannun pöydälle, jotta voisi nousta toistamiseen penkin yli takaisin istumapaikalleen. Ennen istuutumista hän tosin kaatoi teetä, sillä istuvassa asennossa se oli yleensä hankalaa. Eivät kädet ja käsivoima oikein tahdo riittää sellaiseen, kun tähän aikaan aamupalasta kannut olivat vielä kovin täynnä. Litroittain teetä Lazlo ei aikonut juoda, eikä lautastaankaan pistää uimaan, joten teekannun hallinta oli kaiken a ja o.

”Ehkäpä assamia”, poika päätteli sen jälkeen, kun oma kuppi oli saanut tarpeeksi teetä. Lazlo ojentui laskemaan kannua vähän kauemmaksi omasta ja Elliotin lautasesta, sillä ei tarvinnut muiden teejuojien seuraa. Lisäksi kuppi oli jo ihan äärien myötä täynnä teetä – se riittäisi tälle aamulle. Venytyksiä muistuttavan ojennuksen aikana kauluspaidan vasenhiha siirtyi ja antoi pingviinilaastarien pingviinien ottaa osaa aamupalatunnelmasta. Lazlo ei sitä vielä huomannut, sillä huomio oli yhä teessä.

”Sori”, Lazlo pahoitteli hieman hymyillen ja Elliotiin katsahtaen seuraavaa elettään. Sillä teenmäärä teki kupista vaarallisen liikutettavan, oli parempi vain kumartua siemaisemaan kupista suoraan. Teenraja aleni ja vaaravyöhyke poistui. Poika vetäisi vasemmalla kädellä servietin pöydältä alas, avasi sen määrätietoisella heilahduksella ja taputteli sillä sitten vähän huuliaan. Noin.

”On assamia.” Nyt oli teevalinta tehty, mitäpä muuta. Ruokatarjonta saisi seuraavaksi kunnollisen huomion.

[Elliot Mason]

Elliot vain kohautti olkapäitään Lazlon kaadettua teen kuppiinsa ja tuumittua, että kyseessä oli ehkä assam. Hänkään ei sentään ollut niin hyvä, että olisi erottanut teet niiden ulkonäön tai tuoksun perusteella.

Lazlon kurottaessa laskemaan teekannun takaisin pöydälle vähän kauemmas heistä Elliot ei voinut olla huomaamatta tämän käsivarressa olevia laastareita, jotka paljastuivat hihan noustessa ylöspäin. Hänen leukaperänsä sekä ote kahvikupin kahvasta kiristyivät, ja hän joutui puremaan hampaitaan yhteen ollakseen sanomatta asiasta mitään. Poika yritti toistella mielessään, että asia ei kuulunut hänelle, vaikka toinen — vähintään yhtä kova — ääni sanoi, että eikö hänen pitäisi yrittää auttaa. Hänen auttamisensa nyt tosin oli nähty jo, joten hän tyytyi lopulta kääntämään katseensa poispäin ja vetämään syvään henkeä haihduttaakseen ajatukset mielestään. Hän tiesi, että aihe johtaisi vain riitelyyn, kuten aina ennenkin.

Elliotin katse kääntyi kuitenkin takaisin Lazloon tämän lausuessa anteeksipyynnön, mutta pienen jäätymisen — jonka aikana hän mietti, oliko Lazlo oppinut käyttämään lukilitistä — jälkeen hän tajusi tämän tarkoittavan sitä, miten kumartui hörppäämään liian täydestä kupistaan teetä. Elliot kohautti vain olkapäitään, sillä se ei varsinaisesti haitannut häntä. Hän ei ollut turhan tarkka pöytätavoista.

“Mmmh”, Elliot päästi myötäilevän äännähdyksen Lazlon vahvistaessa, että tee oli assamia, “no, hyvä.” Hän ei ollut ihan varma, miten asia oli erityisen hyvä, mutta oli kokenut tarpeelliseksi sanoa edes jotakin.

Aamiaispöydän tarjontaa silmäillen Elliot kohotti kahvikuppinsa huulilleen. Hän odotti, että Lazlo sanoisi jotain. Kai tällä kuitenkin jokin syy oli ollut pyytää häntä kanssaan aamiaiselle. Hän vain todella toivoi, ettei se olisi mitään ikävää. Tai siis, ainakaan hänelle ikävää.

[Lazlo Silverstein]

Lazlo soi Elliotille vähän jännittyneen hymyn ja koitti sitten päättää, mitä ottaisi lautaselleen samalla, kun laski servietin lautasensa viereen. Leipä tai ainakin salaattiainekset tuntuivat luontevimmilta. Sitä paitsi ne olivat vielä varsin lähellä omaa istumapaikkaa ja lautasta. Kurottelu ja liikkuminen oli vilkkaina aikoina varsin ikävää, sillä omien erikoistoivomusten perässä sai kävellä ympäri pöytää tai siltä se ainakin tuntui. Toisaalta se toi mukavaa taukoa ja ajatukset siirtyivät sopivasti muualle. Pienessä rajoittuneisuudessa oli puolensa ja puolensa, riippui vähän hetkestä ja omista mietteistään, oliko se sitten hyvä vai huono vai sittenkin neutraali.

”Kiva, kun tulit”, Lazlo totesi makuusalitoverilleen pöydän yli ja tarttui sitten salaatinottimiin. Ottimet olivat isot. Lähes yhtä isot kuin salaatin tomaattikuutiot. Jos niitä kuutioiksi edes voisi kuvata, paikoittain ne olivat puolikkaita siivuja. Tästä huolimatta Lazlo otti tottunein ottein salaattia lautaselleen. Sen hyviin puoliin kuului ehdottomasti se, että se täytti lautasta. Olisi toivottavasti helpompi keksiä tämän jälkeen jotain muuta otettavaa, kun lautanen ei ammottanut enää tyhjyyttään.

”Mitä sä ajattelit ottaa?” Lazlo kysäisi kepeää äänensävyä tavoitellen. Toisena tavoitteena oli mahdollisten ideoiden saaminen.

[Elliot Mason]

“Joo… tai siis… öh… okei…” Elliot vastasi Lazlon sanoessa, että oli kiva, kun hän oli tullut. Hän ei vielä tiennyt, oliko se kiva hänelle vai kiva Lazlolle. Hän oli jo aikomassa kysyä pojalta suoraan, miksi hän oikein oli täällä, kun tämä kysyi, mitä hän aikoi ottaa. Tarkoittaen ilmeisesti aamiaispöydän antimia. Lazlo itse näytti lappavan lautaselleen salaattia, mikä ei yllättänyt Elliotia kyllä pätkääkään.

“Ööö… en tiedä”, hän vastasi kysymykseen vähintään yhtä fiksusti kuin edelliseenkin lausahdukseen, “varmaan leipää…” Niine sanoineen hän sitten päätyikin kurottamaan itselleen vähän matkan päässä olevasta korista valmiiksi paahdetut leipäsiivut sekä purkillisen kurpitsamarmeladia.

“…entä sinä?” hän sitten jatkoi vilkaisten marmeladipurkista välillä Lazloon. Täytyihän tämän kai jotain muutakin syödä kuin salaattia. Tai no… Lazlon tuntien tietysti ei tarvinnut… Elliot käänsi katseensa takaisin lasipurkkiin vääntääkseen sen kannen auki ja alkoi sitten voidella paahtoleipäsiivujaan.