Tuulahdus teetä ja tulevaisuutta

[Lazlo Silverstein]

Ja Elliot katsahti ensiksi ympärilleen, mikä oli aika söpöä. Kyllä rakas poikaystävä, tarkoitin sinua, enkä ketään muuta. Lazloa nauratti, mutta hän yritti pitää suurimmat mölyt mahassa. Tietenkin koko tilanne oli jännittävä ja kaikkea, tavallaan ehkä vähän nolo – sen tunsi korvista – mutta silti ei mitenkään kamalan kamala, että kuolisi tähän paikkaan.

Lazlo katseli virnuillen seurustelukumppaniinsa, joka tosi mainiosti kyseli, että milloin. Uuuh, olisi varmasti joku niistä kaiken maailman kuittailijoista sanoneet, mutta ei sentään Lazlo Silverstein. Hän vaan naurahti, sipaisi hiuksiaan ja katseli ihanaa poikaystäväänsä. Voi luoja, hän ei oikeasti ollut odottanut tuollaista vastausta ja vieläpä Elliotilta.

Siinä työpöytään nojaillessa poika valitettavan hyvin näki, miten Elliotin olemus nytkähti sivulle ja sitten se tee… ja sitten Lazlo itse olikin jo jotenkin ihmeellisesti, varmaankin ryntäämällä, päässyt takaisin poikaystävänsä luo, joka kuitenkin nyt taas seisoi, eikä esimerkiksi maannut lattialla tai tehnyt mitään muutakaan. Jos jokin niistä pitäisi valita, niin seisominen oli siinä mielessä turvallinen, että jos Elliot pystyi seisomaan omin avuin, niin ehkei mitään järkyttävää ollut tapahtunut.

”Oletko kunnossa?” vähän hengästyneellä, mutta varovaisella äänellä Elliotilta kysyttiin. Tämä kuitenkin vakuutti, ettei mitään hätää ollut (okei?) ja ettei mitään ollut sattunut (olipa). Lazlo yritti katsella Elliotia silmiin, kunnes tajusi poikaystävänsä käden liikkeet. Oliko siinä jotain…. vai sattuiko rintaan?

”Anna mä katson”, Lazlo pyysi ja yritti tarttua poikaystäväänsä ranteesta, jotta voisi viedä tämän kättä varovasti kauemmaksi, jotta voisi muodostaa jonkinlaisen vaikutelman tilanteesta… villapaidassa näytti olevan jokin tummempi kohta kuin hetki sitten. …se tee? Ehkä?

”Jos se on kuuma, niin älä paina sitä rintaa vasten, okei?” Lazlo ohjeisti ystävällisesti ja yritti sanoillaan ja katseillaan vedota poikaystäväänsä. Kyllä söpöjen poikaystävienkin pitäisi ymmärtää se, että kuuma vesi on kuumaa vettä, ja se voi polttaa. Ottamatta nyt kantaa siihen, että oliko teevesi ainoa kuuma aines tässä koululehden toimituksessa.

[Elliot Mason]

Elliot ei pistänyt varsinaisesti vastaan, kun Lazlo ryntäsi hänen luokseen ja otti ranteesta kiinni, mutta toisaalta hän ei kyllä myöskään halunnut oikeastaan, että Lazlo jatkaisi hänen puolestaan paidan hinkkaamista, koska… No… Juuri nyt olisi ehkä parempi, jos tämä pysyisi väääähän kauempana, jottei tilanne menisi tukalaksi. Vaikka oli tietysti ihan Lazlon oma syy, että oli ehdotellut jotain… sellaista.

“Eeeei se ole kuuma. Enää”, Elliot vastasi Lazlolle, koska tee kuitenkin oli onneksi ehtinyt jo hautua ja jäähtyä kupissa ihan hyvän tovin eikä siis ollut enää mitenkään superkuumaa. Ei palovammoja. Eikä mitään muitakaan vammoja. Paitsi ehkä pieni kolhu itsetunnossa. Elliot pureskeli huultaan yrittäessään koota itsensä. Toinen suupieli kaartui väkisin pieneen virneeseen hänen tajutessaan, että Lazlon sanat voisi ymmärtää toisellakin tavalla.

“Noilla ohjeilla kyllä sinunkin pitäisi pysyä vähintään käsivarrenmitan päässä”, hän virnisti ja katui jo pian heti, mitä oli päästänyt ulos suustaan. Mitä, jos Lazlo ei tajuaisi vitsiä vaan luulisi, että hän tahtoi tämän pysyvän kaukana?!

“Siis… jos en saa pitää… kuumia juttuja… lähellä rintaa”, Elliot kiirehtikin selittämään vitsiään, mutta voi Merlin sen selittäminen oli ehkä jopa nolompaa kuin selittämättä jättäminen. Olisi pitänyt jättää taas tämäkin höpiseminen välistä. Miksi hänen oli aina pakko avata suunsa ja pahentaa tilannetta? Rohkelikkopojan kasvot helottivat punaisina kuin tupavakuuna.

“Mutta tuota… ööö… pitäisiköhän meidän ennustaa kuitenkin ensin…?” hän lopulta kuitenkin sai kysyttyä yrittäen suunnata huomion taas johonkin muuhun. Paitsi että voi luoja. Eikö hän voisi koskaan oppisi?! Ensin! Miksi hän oli sanonut ensin?! Ihan kuin hänellä olisi ollut jotain suunnitelmia sen jälkeen.

“Tarkoitan siiiiis… ennen kuin… olen läikyttänyt kaikki teeni jonnekin”, poika yritti taas paikata sanomisiaan, tällä kertaa ehkä hieman onnistuneemmin kuin aiemmin. No niin. Hyvä poika. Osasihan hän vielä sanoa jotain, mitä ei voisi tulkita mitenkään… oudosti. Hän yritti vielä hymyillä nätisti poikaystävälleen sanojensa vakuudeksi. Nätisti sillä lailla kuin hänellä ei olisi mielessään mitään muuta kuin ennustuksen V.I.P.-kokeisiin opiskelu.

[Lazlo Silverstein]

((Vähän tönkköä, mutta noh, tulipa jatkettua, vaikken sitten ystävänpäivänä jatkannutkaan </3))

Huomaavaisesti Lazlo yritti tarttua teeläikkää ympäröivään kohtaan ja vetää sitä kastunutta osaa kauemmas Elliotin rinnasta. Ei se tällä tavalla kuivuisi, mutta ensiapua missä ensiapua. Valitettavasti ensiavun kohde ei arvostanut tätä ja vetosi joihinkin aiempiin ohjeisiin. Lazlo ei yhtään ymmärtänyt ja okei, poikaystävän onnettomuus oli vienyt jo vähän enemmän hänen huomionsa. Ennen kuin poika kuitenkaan ehti kysyä mitään, Elliot selvensi sanojaan.

Lazloa hymyilytti ja katse lipui takaisin poikaystävänsä rintaan. Kuinka mielellään hän olisikaan halunnut turvautua Elliotin sanoihin, mutta kuuma vesi oli osunut ensin tuohon ihoon.
”Mutta ehkä olen se poikkeus, joka vahvistaa säännön”, Lazlo lopulta kujersi ja yritti suukottaa poikaystävänsä täydellisiä huulia – yrittäen pitää samalla tosi hyvän välimatkan. Olla osumatta rintaan!

”Mutta tuota… ööö… pitäisiköhän meidän ennustaa kuitenkin ensin…?”
”Joo.” Lazlo hymyili ja yritti parantaa omaa huiviaan nyt, kun tuli selvä merkki olla koskematta enää hyvännäköistä villapaitaa ja sen vielä hyvännäköisempää kantajaa. Joo, ennustamista. Sitten ehkä pussailua tai jotain muuta, joo. Tietenkin. Ennustetaan. Ei läikytetä teetä. Vaikka Elliotin huomautus teenläikytyksestä saikin Lazlon hymyn syvenemään.

”Joo~ Kannattaa kyllä riisua tuo paita, se kuivuu sitten paljon paremmin”, Lazlo ohjasi ystävällisesti ja oli sanomassa vielä jotain muuta, mutta tuli viime hetkellä tajuihinsa ”voin--.” Ei. Hitaasti poika siirsi katsettaan vähän muualle, koska joo ei. Hän ei niin voisi ehdottaa sitä mitä ensimmäisenä oli tullut mieleen. Auttaa poikaystäväänsä riisumaan tämän päällä olevaa villapaitaa, voi luoja. Sunnylle tällaisia pystyi vielä sanomaan mitään sen enempää ajattelematta, mutta ei Elliotille. Vaikka Lazlo olikin aika varma siitä, että Elliotilla oli jotain villapaitansa alla kuten tavallisesti.

”Ööö, voin laittaa kynttilät jo valmiiksi!” Lazlo päätti nopean tuumailutaukonsa ottaen askeleen sivummalle. Niin minne hän olikaan jättänyt salkkunsa? Ainakin kynttilät hän oli muistanut ottaa jo ensimmäisellä kerralla mukaansa, eikä niitä täten pitäisi makuusalista asti käydä hakemassa.

[Elliot Mason]

Elliot vastasi Lazlon suukkoon ja oli hieman pettynyt, kun poika pysytteli silti pienen välimatkan päässä. Ja vielä pettyneempi, kun tämä lopulta irrotti otteensa hänen villapaidastaan ja astui kauemmas, vaikka nämä olivatkin suoraa seurausta siitä, että hän itse oli sanonut, että heidän pitäisi ennustaa ensin. Pettynyt, mutta tavallaan myös helpottunut. Hän ei ollut aivan varma, olisiko hänen sydämensä mahdollisesti hypännyt ulos rinnasta, jos Lazlo olisi pysytellyt hänen lähellään vielä hetkenkin pidempään.

Puna hänen poskillaan syveni, kun Lazlo ystävällisesti kehotti riisumaan villapaidan. Tarkoittiko se, että Lazlo halusi nähdä hänet ilman paitaa? Hänellä tietysti oli kauluspaita villapaidan alla, mutta… Ei. Lazlo tarkoitti, että paita kuivuisi nopeammin, jos sen riisuisi. Olikohan sellainen edes totta? Mutta, jos Lazlo kerran halusi, niin pitäisiköhän hänen…?

Elliot kurtisti kulmiaan, kun Lazlo sanoi kynttilöistä. Tarvittiinko sellaisia muka teestä ennustamiseen? Vai oliko tämä…? Elliot pureskeli huultaan ja hipelöi villapaitansa helmaa. Riisuako vai eikö riisua? Olisiko se viesti, että hänkin halusi…?

“Okei. Ööö. Joo. Mutta ei… ei sitten liikaa. En halua polttaa toimitusta tai… tai mitään”, poika lopulta vastasi hieman kömpelösti. Olisiko tilanne jollakin tavalla parempi, jos kynttilöitä ei olisi liikaa? Sitä paitsi, miten paljon kynttilöitä Lazlolla muka edes saattoi olla mukana? Ja ei kai tämä oikeasti ollut aikonut…? Eihän? Elliot katsoi hetken arvioiden poikaystäväänsä, mutta veti sitten syvään henkeä yrittäen kerätä rohkeutensa.

Hän otti pöydältä jo hieman vajaaksi käyneen teemukinsa ja asteli sen kanssa toimituksen kokouspöydän ääreen laskien mukin pöydälle. Sen jälkeen hän yhdellä sulavalla liikkeellä muina miehinä veti kastuneen villapaidan päänsä yli ja laski sen rennosti tuolinsa selkänojalle kuivumaan. Tai niin hän kuvitteli, mutta tietysti paita jäi kiinni silmälaseihin ja sitä piti kääntää ja vääntää ennen kuin se lopulta suostui liukumaan hänen päänsä yli. Elliot nyki kamppailussa nousseen vaaleansinisen kauluspaitansa helmaa alemmas naama punaisena ja ripusti sitten vihdoin villapaidan tuolin selkänojalle.

“Tarvitsetko apua niiden kynttilöiden kanssa?” hän kysyi sitten Lazlolta kerättyään itsekunnioituksensa rippeet ja yrittääkseen viedä huomiota pois epäonnisesta paidanriisumisepisodistaan. Ehkä Lazlo ei ollut edes nähnyt.

[Lazlo Silverstein]

Lazlo hymyili poikaystävänsä huolille. Olihan hän nyt jo aiemmin kynttilöitä polttanut ja tiesi kyllä, miten hyvin ne sointuvat yhdessä ennustamisen kanssa ja paransivat sitä intiimiä ennustustunnelmaa sekä antoivat mystisensävyn ja varmuutta.

”Hei, mulla taitaa olla vain viisi kynttilää mukana”, Lazlo huikkasi Elliotille. No big deal. Viisi on vähän verrattuna siihen, että Sunny mielellään polttaisi kaikki omistamansa kynttilät kerralla, jos se vaan mitenkään olisi mahdollista. Kesäpäivät olivat vain niin harmittavan valoisia, ettei se ole ikinä onnistunut. Talvena puolestaan, noh, Sunny ei ole ihan siinä ennustamistilassa talvisin. Suljetut verhot kyllä auttoivat pitämään valoisuuden paremmin ulkona talvisaikaan.

Hetken kumartelun ja pöytien jalkoihin ja tuolin jalkoihin sniikkailun jälkeen Lazlo vihdoin löysi salkkunsa. Se oli ihan eri pöydän luona, joten ei ihme, ettei sitä löytynyt ihan heti. Poika nosti salkun sille pöydälle, jonka vieressä se oli ollut.

”Tarvitsetko apua niiden kynttilöiden kanssa?” Elliot kysyi. Lazlo puisti päätään.
Salkussa oli, kuten Lazlo oli oikein muistanutkin, viisi kynttilää. Pitkiä, eri sävyisiä, ehkä vähän tummahkoja. Riimuja taas, mutta niiin… Sunny ainakin sanoi, että ne vahvistavat intuitiota, joten ei niistä nyt haittaakaan voisi olla. Lazlo tarttui ripeällä otteella kynttilöihin ja laski niitä salkun viereen pöydälle.

”Tai hei onko teillä jotain, minne noita kynttilät voisi laittaa hyvin ööö vertikaaliseen asentoon?” poika sittenkin tajusi kysyä katsahtaen Elliotiin, joka olikin riisunut villapaidan. Lazlo virnisti hieman. Aiempi paita oli ollut mukava, mutta… poika tunsi itsekin miten oma katse halusi vain hakeutua Elliotin rintaan. Sinne, minne poikaystävä oli läikyttänyt teensä. Tarkoituksena katsoa, että oliko se kuinka pahasti tullut villapaidasta läpi… mutta ei. Ei se varmasti mennyt kauluspaidasta läpi iholle, rintaan ja äääh, niin ne kynttilät. Kynttilät! Ne kynttilät, kyllä. Katse takaisin salkkua kohti.

Kynttilät vyöryivät kiltisti pöydällä alamäkeen. Joo, todella hienosti.
…häh, alamäkeen?
Kyllä, siinä… oli kai ollut jokin pino ja sitten… se oli nyt vähän mennyt hujan hajan?
”Hitto.” Hups. Lazlo yritti pelastaa kynttilät musteelta ja paperilta ja kirjoilta ja lattialta – tai puolin ja toisin. Ääääh, kaksi tervettä kättä teki parhaansa pyydystääkseen jo hyvää matkaa vyöryneet kynttilät ennen kuin mitään pahaa ehtisi tapahtumaan.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

[Elliot Mason]

“Viisi?” Elliot toisti kurtistaen kulmiaan, “meinaatko tehdä jonkun pentagrammin?”

Elliot katsoi, kun Lazlo otti kynttilöitä salkustaan ja laski niitä pöydälle. Ne olivat kaikki tummia, mutta eri sävyisiä eikä Elliot ollut ihan varma, kuuluivatko ne yhteen vai mistä Lazlo oli oikein haalinut ne kasaan. Lazlon kysyessä kynttilänjaloista rypyt Elliotin otsalla syvenivät.

“Öööh… Enpä tiedä… Emme yleensä polta toimituksessa kynttilöitä. Täällä on niin paljon paperia. Paloriski, tiedäthän, ja-” Elliotin lause jäi kesken, kun kynttilät yhtäkkiä lähtivät vierimään kohti pöydän reunaa. Refleksinomaisesti hänkin otti muutaman askeleen pöydän luokse päästäkseen ja yritti pysäyttää edes parin kynttilän matkan kohti pudotusta.

“...ja… en ajatellut, että tarvitsisimme kynttilänjalkoja”, poika vielä lopetti lauseensa nostaen pöydältä ne kaksi pitkää kynttilää, joihin hän oli ehtinyt tarrata, ja tutkaili niitä. Toisen kylkeen oli maalattu riimuja, joita hän ei tunnistanut.

“Oletko varma, että tarvitsemme näitä…?” hän vielä yritti katselleen käsissään olevia kynttilöitä, “tarkoitan… voin kyllä hakea jostain kynttilänjalkoja, jos…. jos se on tärkeää.” Todellisuudessa häntä toki ei olisi voinut vähempää kiinnostaa lähteä millekään ryöstöretkelle ympäri koulua kynttilänjakojen perässä. Etenkään minkään typerän ennustusjutun perässä. Tietysti, jos kyse oli jostain muusta… Ei. Ei, ei, ei. Hän oli luvannut itselleen, ettei menisi enää sinne.

Mutta huolimatta hänen vähäisestä kiinnostuksestaan ennustamista kohtaan, hän tiesi, että hakisi kynttilänjalat vaikka kotoaan asti, jos ne olivat Lazlolle tärkeät. Hitto, hän antaisi Lazlon varmaan vaikka polttaa toimituksen, jos tämä tahtoi.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

[Lazlo Silverstein]

((Näin sain vihdoin vastattua! Saat itse päättää, että heittikö Lazlo jotain kriittistä nurin kynttilöitä heittäessään vai ei. (tai menivätkö nekin katki tai ei XD) Mutta jes sain vastattua tähän. :´´D ))

Lazlo tarttui näppärästi kahteen kynttilään ja veti kädet kynttilöineen äkkiä pois pöydän kulmalta. Tätä seurasi tosin ymmärrys siitä, että alaspäin pyöriviä kynttilöitä on enemmän kuin vain kaksi. Poika heitti kädessä olleet kynttilät takaisin jotenkuten pöydälle ja yritti äkkiä tarttua vielä loppuihin. Elliot onneksi pelasti. Kaikki kynttilät tallessa.

”Joo, tarvitaan”, Lazlo hymyili poikaystävälleen kiitollisena, kunnes kuuli jonkin kolahtavan lattialle.
Yhteensä viisi kynttilää; kaksi kynttilää pöydällä, kaksi kynttilää Elliotilla, yksi kynttilä lattialla. Lazlo huoahti ja sipaisi sormella hiuksiaan kumartuessaan pöydän entisen kynttilän viereen. Se oli katkennut. Sydänlanka oli vielä ehjä, mutta kun kynttilää varovasti nosti, sen yläpää killui aika toivottomana alas. Vertikaalinen asento tuntui nyt aika mahdottomalta.

”Hups”, Lazlo ei osannut sanoa muuta, vaan virnisti hieman poikaystävälleen kääntyessään kynttilä kädessä ympäri.
”Öö, ei varmaan tarvita ihan niin monta kynttiläjalkaa, mutta ne olisivat varmasti tosi siistejä ja hyviä. Etenkin, kun on kunnon kynttiläjalka, niin sitä vahaa ei kauheasti leviä… kun en tiedä, saako näitä näin vain asetettua pöydälle.” Tosin Lazlo ei kyllä tiennyt, että olivatko nämä riimukynttilät minkälaisia. Mahtoivatkohan ne pysyä pystyssä myös ilman jalkaa? Lazlo suoristautui ja katseli kämmenessään makaavaa kynttilää.

”Voisi tosin kokeilla, että pysyvätkö nämä itsestään pystyssä”, poika lisäsi ja laski katkenneen kynttilän Elliotin pöydälle. Noin. Tottunein elkein Lazlo oikoi paperipinkkaa, joka oli varmasti äskeisestä vähän levinnyt.

[Elliot Mason]

Lazlo onnistui tarttumaan kahteen muuhun kynttilään, mutta valitettavasti viides vieri heidän molempien käsien ohi lattialle ja napsahti vielä ilmeisesti keskeltä kahtia. Ainakin päätelleen siitä, miten Lazlo sitä roikotti kumarruttuaan poimimaan sen ylös. No, yksi kynttilä vähemmän.

Elliot laski pitelemänsä kynttilät takaisin pöydälle varovasti, varmistellen, etteivät ne enää kierisi uudestaan alas.

“En kyllä usko, että ne pysyvät itsestään pystyssä…” Elliot huomautti silmäillen kynttilöitä, “sitä paitsi, eikö kynttilällä aina pidä olla joku alusta?” Ainakin hänen käsityksensä mukaan kynttilän polttaminen suoraan puisella pöydällä kuulosti äärimmäisen huonolta idealta.

“Oletko ihan varma, että nämä ovat tarpeellisia? En ole koskaan ennen polttanut kynttilöitä ennustuksen läksyjä tehdessäni”, hän lisäsi, sillä koko idea alkoi kuulostaa melkoiselta paloturvallisuusriskiltä. Jos kynttilöitä ei saanut pysymään paikallaan edes sammuneina, mitä tapahtuisi, kun ne sytyttäisi?

“Tarkoitan… eikö ajaisi saman asian, jos vaikka vain laitetaan taikasauvojen päihin valot lumoksella tai jotain?” Elliot ehdotti toivoen kovasti Lazlon tarttuvan ideaan. Muuten hän joutuisi seuraavaksi lähtemään hakemaan jotain kynttilänjalkoja eikä hänellä ollut mitään ideaa, mistä hän sellaisia löytäisi. Pöllisi jostain koulun kyntteliköstä?

[Lazlo Silverstein]

Lazlo paransi huivinsa asentoa ja nojautui muka kynttilöiden perässä hieman lähemmäksi makuusalitoveriaan. Niin söpöä, kun tuo luuli, että kynttilät aina tarvitsivat alustaa. Lazlo ei voinut olla suomatta Elliotille hymyä ja kuiskausta: ”Olet söpö.”

”Eivät ne tarvitse. Vain siinä tapauksessa, jos ei halua, että ne jättävät steariinijälkiä tai jos on jotain mikä saattaa mennä huonoksi siinä lähellä. Tietenkin, jos halutaan saada tästä vielä tunnelmallisempaa, niin jalusta olisi hieno”, poika selitti ja katsahti Elliotin työpöydälle. Tämä tosiaan oli _Elliotin työpöytä_. Saako salaisena poikaystävänä tahria kirjoituspöydän steariinilla vai ei? Elliotin sanoista päätellen ei. Täten Lazlo jättikin paperipinkat rauhaan.

Lazlo huokaisi ja jäi nojailemaan työpöytää vasten miettimään hetkeksi sanojaan. Tavallaan, jos ei olisi kynttilöitä, niin hän ei häiritsisi Elliotin toimituksen työympäristöä, mutta taikasauvojen valo kynttilöiden korvaajana... Ei. Ei missään nimessä. Tunnelmallisuus olisi silloin täysin tipotiessään, eikä ennustusten laatukaan paranesi. Enemmänkin taikasauvojen käyttö vain vaikeuttaisi ennustusta ja häiritsisi tulkintaa.

”Siis… kynttilöiden on tarkoitus tuoda tähän ennustamiseen tietty valoa, mutta myös sitä tunnelmallisuutta ja totuutta. Kun tunnelma ja sävy sopii yhteen ennustamisen kanssa, niin ennustuksen laatu paranee, ja se on lähempänä sitä oikeaa tulkintaa. Siksi siis ei kannata ennustaa missään kovin kirkkaassa paikassa tai suoraan jonkun lampun alla ollen, koska se ainakin tässä teelehdistä ennustettaessa vaikuttaa siihen, että miltä ne teelehdet näyttävät”, Lazlo yritti selittää asiaa Elliotille.

”Ja jos me käytämme loitsuja, niin ei me voida keskittyä samassa määrin siihen loitsintaan ja ennustamiseen, kun meidän pitää keskittyä vaan siihen ennustamiseen”, hän vielä lisäsi loppukaneettina ja hymyili salaiselle poikaystävälleen.

[Elliot Mason]

Elliot katsoi Lazloa hetken tämän selittäessä, etteivät kynttilät tarvitsisi alustaa. Hänellä oli tästä ehkä hieman eriävä mielipide.

“No… Minä en kyllä haluaisi steariinijälkiä pöydille”, hän huomautti. Puhumattakaan siitä, ettei hän halunnut pöytien palavan. Tai minkään niiden lähellä. Mitä hän odotti Lazlon tarkoittavan ‘huonoksi menemisellä’.

Elliot kuunteli Lazlon selitystä siitä, miksi ennustaminen pitäisi tehdä kynttilän valossa ja yritti parhaansa mukaan olla sanomatta mitään pistävää takaisin. Heillä selvästi oli tässä kohtaa jonkinlaisia… näkemyseroja. Kuten se, että Elliot ei uskonut koko ennustamiseen alkuunkaan. Miten valolla saattoi pilata jotain, mitä ei ollut edes olemassa?

“No, minä olen kyllä tehnyt kaikki aiemmat ennustuksen läksyni ilman kynttilöitä”, Elliot lopulta päätyi toteamaan ristien kädet rinnalleen. Hän ei maininnut, miten suuri osa hänen ennustuksistaan oli ikinä osunut oikeaan, sillä se ei ehkä olisi parantanut hänen argumenttiaan.

“Mitä jos vain unohdamme nämä kynttilät ja annamme verhojen välistä tulla ihan vähän valoa?” hän ehdotti kompromissina. Jos loitsut kerran eivät käyneet. Ei sitä ihan pimeässäkään voinut teenlehtiä tulkita. Hänellä tosin ei varsinaisesti ollut juurikaan kiinnostusta koko läksyn tekemiseen. Hän oli keksinyt päästään kaikki aiemmatkin ennustuksen läksynsä ja oli päässyt sillä tähän pisteeseen asti.