Jos metsään haluat mennä nyt...

[Char Cadwaller]

Poikien saapuessa huutaen, Char vilkaisi noita. Okei, eipähän ainakaan itse ollut myöhässä tai viimeinen. Tyttö luottaa kyllä Aurelian tietävän reitin, eihän tuota muutoin olisi valittu johtamaan vaellusta. Tästä tulee varmasti kiva iltaretki!

Aurelian alkaessa jakamaan taskulamppuja, Char otti sellaisen vastaan ilomielin. Pimeä metsä on välillä karmiva paikka. Tosin, ei taskulampun kapea valokeila sellaista tilannetta pelasta, mutta auttaa ehkä vähäsen. Tyttö kokeili taskulampun toimivuutta sytyttämällä sen ja tarkistamalla, että valo palaa. Sen jälkeen hän painoi nappia toistamiseen sammuttaen valon. Tämä jästikapistus on tuttu, isoäidin luona on tällaisia. Toki taikasauva olisi helpompi, mutta se on kielletty, joten tällä mennään!

[Aldin Breckenridge]

Matka ei ehtinyt pitkälle, kun jo orkesterin viritysäänen a:n kaltainen odottAkAA-huuto kantautui korviin. Aldinin mielestä liiankin selkeästi, mutta kun apinaorkesteri kokoontui ei tällaiselta voinut välttyä. Poika otti parisen askelta kauemmaksi ja yritti saavuttaa uuden autuuden tilan. Yritys jäi yritykseksi.

Aldin katsahti tuimasti tulijoihin, vaikkei hän päätään äänen suuntaan ollutkaan kiertänyt. Ihmiset kun itse kiersivät tai ainakin matka jatkui ilman suurempia ikäviä yhteentyrmäyksiä. Kunnes joku yritti vetää koko iltalenkin valoshow’ksi omalla taskulampullaan. Niiden kanssa ei saanut näyttää silmiin, koska se voisi haitata näköä. Sama juttu auringon kanssa. Älä kato sinne ylhäälle. Älyä hei.

Hyvän työn rima oli ylitetty ja valaisimen otto ja eteenpäin anto tapahtui silti enemmällä silmäpelillä kuin oli tarkoitus. Oliko otsanpätkä tukassa vai oliko se joku höyhen, kunnes sitten tuli jo näsäviisaus kopautus taskulamppu-halusta. Ehkä se sytyttäisi sisäisen lampun. Aldin tarttui toiseen saamaansa möhkäleeseen ja jakoi sen raskahasti eteenpäin. Näin siirtyköön valaistumisen rankka paino sitä niin kituvasti halunneelle henkilölle. Omaa möhkälettä Aldin yritti tunkea reppuunsa. Ei hän sellaista kädessä nyt pitelisi.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka -Caine

[Jayden Lewis]

Huh! Ilmeisesti Jayden ja Elliot eivät olleetkaan pahasti myöhässä vaan... ihan ok ajassa! Tämä uusi nuori professori peräti kysyi Jaylta ja Elliotilta olivatko nämä vaeltaneet aiemmin. Jay räpytti silmiään. Kyllähän hän tiesi, että oli tullut leirille rupuvaatteissa mutta... mutta että hänkö näytti siltä, että oli rupuinen vaeltajamies?! Ehkä hänen täytyi nähdä vähän vaivaa vaatteisiinsa. Etenkin kun Yuna oli täällä!
"Tämä on ensimmäinen kerta." Jayden totesi professorille.

Ilmeisesti pojat olivat olleet niin ajoissa, että saivat myös muiden joukossa taskulamput! Ei siis ollenkaan huono ajoitus. Jaysta oli hauska seurata kun kerrankin sellaiset oppilaat, jotka eivät olleet jästiperheestä, eivät tienneet jostain. Tästä tuli peräti viisas olo! Ehkä täytyisi harkita, jos valitsisi jästitiedon seuraavana syksynä yhdeksi oppiaineeksi....
Jayden testasi lamppuaan joka toimi loistavasti.
"Toivottavasti me leiriydytään johonkin että päästään kertomaan kummitustarinoita..." Jayden pohti.

[Elliot Mason]

Elliot pudisteli päätään Aurelian kysyessä, oliko kumpikaan heistä vaeltanut aiemmin. Päänpudistus koski sekä häntä itseään että Jayta, koska hän oli melko varma, että Jaykaan ei ollut vaeltanut aiemmin. Jayn vastaus vahvisti hänen epäilynsä.

Elliot kurtisti kulmiaan, kun Jackson alkoi jakaa taskulamppuja. Velhoille! Mitä järkeä ol- Ai niin. Jästileiri. He eivät saaneet taikoa. Niinpä Elliotkin kiltisti otti itselleen yhden taskulampun, vaikka oikeastaan hänellä oli repussaan varalla se äidin pakkaamakin taskulamppu.

Antaessaan taskulamppuja taas eteenpäin seuraavalle Elliot näki, miten Lazlon puuskupuhkaveri viskasi taskulampun maahan kuin se olisi osoittautunut kuristajakäärmeeksi. Siinä se kuitenkin makasi nyt maassa kuristamatta ketään, valokeila osoittaen metsään päin. Totta kai puolet vaeltajista oli jo sytyttänyt taskulamppunsa kokeeksi, vaikka juuri sanottiin, että niitä ei tarvitsisi sytyttää ennen pimeää. Koulu epäilemättä tahtoi säästää paristojen hinnassa.

”…mitä kummitustarinoita?” Elliot kysyi epäilevästi. Hän ei tahtonut kuulla yhtäkään Jayn kummitustarinaa. Etenkään missään pimeässä ja keskellä metsää. Jay oli tarpeeksi pelottava jo päivänvalossakin. Tietenkään hän ei koskaan myöntäisi, ettei pitänyt kauhutarinoista, joten hän keskittyi tunkemaan taskulamppua reppuunsa muiden tavaroiden sekaan ja rukoilemaan, että he eivät eksyisi.

[Aurelia Carrow]

Okei... kyllä tämä tästä. Aurelia jatkoi päättäväisesti matkaa tutuhkoa reittiä, tai ainakin sen PITÄISI olla tuttu. Faktahan on edelleen se, ettei hän muista reittiä kunnolla. No, ehkä Klaus pelastaa tälläKIN kertaa.

"Okei, jokainen katsoo sitten ettei kompuroi, mä en ole parantaja" Aurelia totesi ja vilkaisi taakseen, toivoen että oppilaslauma seuraisi. "Älkääkä oikeesti pelleilkö niillä lampuilla, paristot on kuulemma kalliita" tyttö jatkoi.

"Tarkoitus on siis tutustua tähän luontoon, kuinka hyvin tunnistatte syötäviä kasveja?" Toivottavasti tunnette paremmin kuin Abigail, ei kiitos enää ruokamyrkytyksiä. "Kuka tietää edes jotain?" Aurelia kysyi toiveikkaasti.

[Johnny Doe]

Johnny ottaa pudottamansa kapistuksen ylös maasta ja onnistuu sammuttamaan valon (ei hän oikein tiedä, miten siinä onnistui). Jonnekin reppunsa syövereihin hän sen siispä tunki, sillä ei tahtonut kokeilla sitä valoa enää uudelleen.

Kyllähän Johnny joitain kasveja tunsi. Varmaankin. Eihän hän saisi itseään tapattaa syömällä jotain epämääräistä. Joten hän päätyi varovaisesti nyökkäämään Aurelian kysymykseen. Kyllä hän joitain kasveja tunnisti. Toivottavasti hän ei ollut ainoa, se olisi ollut ikävää. Ei lainkaan keskivertoa.

[Alexander Barnett]

Opettajaheppulin kysyttyä kasveista Alex viittasi oitis innoissaan. Hän oli opiskellut ahkerasti kasveja. Parantajana niitä tarvitsisi!
"Jaa niin joo syötäviä..." Alex laski kätensä ajateltuaan tarkemmin lauseen sisältöä. Kyllähän monia kasveja voisi syödä. Kuten nokkosia. Mutta ei niitäkään nyt ihan miten sattuu kannattaisi suuhunsa heittää. "No tiedän kyllä oikeastaan paljon kasveista!" Alex nosti kätensä uudestaan innosta puhkuen. Kyllä hän on sittenkin hyödyllinen tällä retkellä. Ehkä he löytäisivät syötäviä marjoja, ne olisivat oikeastikin hyviä ne.

[Aldin Breckenridge]

Reppu auki ja sisälle siitä. Reppua pidettiin toisella olalla, niin kyllä sen valaisemisvehkeen sisälle änkeäminen onnistui aika hyvin. Olipa laukussa sen verran monta taskua ja loora ja klimpaduureja.

Mutta jos joku pikkuskidi pysähtyy, niin väistämättä siitä tulee dominolauma-efekti. Nainen ei vaan tainnut tietää tästä ja Aldin ei maininnut asiasta. Niiden oli oikeasti vain parempi kulkea eteenpäin.

Luontoon tutustuminen olisi voinut olla mahtavaa, jos se olisi edes vähän sellaista niin kuin henkilökohtainen kaksinainen hetki sä ja luonto, luonto ja mä, mutta tämä oli olevinaan yhteinen meditointihetki, jossa oltiin ryöväämässä omia etuja ja tarpeita luonnosta. Aldin ei välittänyt kävellä turhan nopeasti, koska häntä ei inspannut kaatua kääpiöiden päälle, vaikka ne olisivatkin kuinka mahottoman pehmeit.

Lippispää tajusi vasta useamman askeleen otettua, että oma rinkka olisi hyvä sulkeakin. Ei sinne tule irtolaisia. Ei sitä nyt tien viereen mennä pysähtymään vaan kun kunnon asiat hoidetaan tien päällä, kuten isäukko aina sanoi, jäi Aldinkin polulle vetämään vetoketjua kiinni.

[Jayden Lewis]

"En tiedä." Jay vastasi Elliotin kysymykseen. "Mutta näillä lampuilla saa pelottavia naamoja aikaiseksi! Sophie sai kerran ikuiset traumat kun kerroin sille yhtä kauhutarinaa." Jayden sanoi hekotellen.

Jokainen katsoo ettei kompuroi?! Professori ei tainnut tietää että tuolla lauseella joku VARMASTI kompuroisi! Toivottavasti tuo professori ei kuitenkaan pistäisi oppilaiden vastuulle toistensa kipsaamista. Elliot ei ainakaan sitä osannut.. joten tuskin kovin moni muukaan. Jayden oli yrittänyt harjoitella loitsua, jotta voisi pelastaa neitoja pulasta, mutta se oli vaikea! Ehkä hänen täytyisi kysyä Yunalta apua siihen. Yuna kun sen kerran osasi hyvin. Sitten ensi kerralla Jayden voisi ylpeänä kertoa, kuinka osaa tehdä kipsin ja kuinka hänen ihana Yunansa opetti sen hänelle...

"Kärpässieniä ei saa syödä" Jayden huusi professorille tämän kysyessä kasveista. Tyhmä tieto mutta tiesipähän Jayden sen silti. Professori vaikutti niiiiin epätoivoiselta tapaukselta, että pitihän Jayn piristää tätä edes jotenkin. Joten... kärpässienet oli ainakin turvallinen valinta!
"Kuulemma havunneulasista voi myös tehdä keittoa." Jayden totesi miettiessään mitä kaikkea oli kuullut professori Everettin tunneilta.

[Elliot Mason]

”Siistiä”, Elliot yritti hymyillä Jaylle tämän kertoessa, miten Sophie oli kuulemma saanut ’ikuiset traumat’ jostain kauhutarinasta. Toivottavasti Jay ei ainakaan tahtoisi kertoa sitä uudestaan. Joskin Elliot kyllä tahtoi uskoa, että hän sentään sieti vähän enemmän kuin Jayn pikkusisko. Vaikka eihän sitä koskaan voinut tietää.

Elliot tuhahti, kun opettaja tosiaan mainitsi, että paristot ovat kalliita. Kuulemma. Ihan kuin he yhden pienen vaelluksen aikana edes onnistuisivat käyttämään paristoja loppuun. Elleivät he eksyisi. …toivottavasti he eivät eksyisi. Elliot huokaisi helpotuksesta, kun yksi puuskupuhpojista viittasi innoissaan kasvikysymykseen. Ainakaan he eivät kuolis nälk- …paitsi että poika laski kätensä todeten, että ai niiden piti olla syötäviä. Se siitä ruoasta sitten. Lopulta poika kuitenkin nosti kätensä taas uudestaan ylös, mutta jotenkin Elliotin oli vaikea enää luottaa tämän syötävien kasvien tuntemukseen.

Yhtä vaikea hänen oli kuitenkin luottaa Jayn tietoihin. Kärpässienifakta ehkä oli oikein, mutta sen nyt tiesivät kaikki. Havunneulaskeitosta sen sijaan hän ei ollut yhtään niin varma. Tiesiköhän hän yhtään syötäviä kasveja…? Ratamo? Pystyikö ratamoita syömään? Hän kuitenkin nosti kätensä, koska hän sentään tiesi jotain.

”Voikukanlehtiä voi syödä salaatissa”, hän jakoi tietämyksensä muillekin. Vaikka salaatti ei kyllä varmaan olisi kauhean ravitsevaa, jos he eksyisivät päiväkausiksi. Ja voikukkakausikin oli heinäkuun loppupuolella jo aika lailla auttamatta ohi. Mutta niitä pystyi syömään, jos niitä oli.