Sillä se lähtee millä tulikin, ei hyötyä ilman kipua...

[Carolynne Fox]

Lyn lähti hölkkäämään Lilyn vierellä ja sai suureksi hämmästyksekseen huomata, että juokseminen ei tuntunutkaan niin pahalta. Vauhti oli toki puolet siitä, mitä hän oli itse juossut, mutta ehkä hän näin jaksaisikin vähän pidempään. Kaiken kukkuraksi Lily vaikutti aivan älyttömän mukavalta.

Lyn naurahti. "Vaikea uskoa, että sinulla on joskus tehnyt tiukkaa", hän sanoi, ehkä vähän katkerana. "Pääsisinpä minäkin tuohon vaiheeseen. En oikein tajua, miten tähän voisi jäädä koukkuun, niin että jos on jotain vinkkejä, niin otan ilolla vastaan..." Lyn sai sanottua ennen kuin hän täytyi alkaa haukkoa happea. Puhuminen oli vaikuttanut ihan mahdolliselta - kunnes hän oli sanonut liian pitkän lauseen. Jatkossa täytyisi vastailla yhdellä sanalla.

[Lily West]

Lily vilkaisi Lyniä ja hymyili kevyesti. "Tietäisitpä vain, mutta jostakinhan se on aloitettava" Lily jätti tosin kertomatta mitä tämä kunto vaati, reissun osastolle ja painon todella matalaksi. Hengenlähtö oli lähellä. Mutta ne kaikki oli pikkuseikkoja, sillä tyttö oli nyt paremmassa kunnossa ja nautti juoksemisesta eri tavalla kuin ennen.

"Kyllä sä aivan varmasti pääset, kun jaksat vain harjotella" Lily naurahti ja jatkoi matkaa tasaiseen tahtiin. "Jossain vaiheessa kun alat huomaan kehityksen, niin jäät koukkuun. Sitten et malta pysyä poissa juoksemasta, vaan haluat nähdä paljonko olet kehittynyt" Lily jatkoi ja katsoi Lyniä.

"Jaksatko sä?" Tyttö kysyi ja katsoi aikoiko Lyn tukehtua tai jotain.

[Carolynne Fox]

Lyn hölkkäili mukavaa vauhtia Lilyn vierellä ja nyökkäili kaikelle, mitä tämä sanoi. Nopeus oli mukava, jalat rullasivat kivasti, Lily vaikutti kivalta, ja Lyn uskoi keuhkojensa pian halkeavan tähän tuskaan. Hän ei ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että noin vain jäisi tähän kidutukseen koukkuun.

Ilmeisesti Lily olisi kaivannut vastaukseksi muutakin kun nyökkäyksen. Lyn avasi suunsa - ai, pahus, hän oli tainnut unohtaa hengittää kunnolla yrittäessään olla huohottamatta - ja haukkoi epätoivoisesti happea. Siinä vaiheessa häntä alkoi pistää mahaan, ja hänen oli pakko pysähtyä ja kumartua kaksin kerroin hengittämään.

"Ehkä", hän kakoi henkäysten välistä. "Missä me edes ollaan menossa jo?"

[Lily West]

Lily vilkaisi Lyniä ja piti tahtia edelleen yllä. Ei aio antaa toisen päästä helpolla, ja sitä paitsi ei tuloksia muuten tule. Ja itsellään kyllä oli energiaa. Voisi juosta useamman kerran päivässä, mutta yrittää pitää sen hillittynä. Kaksi kertaa maksimissaan, ja silloinkin niin ettei Carter saa tietää. Tyttö tosin taisi oikeasti olla huonohkossa kunnossa, sillä tuo oikeasti näytti aika epätoivoiselta, vähän niinkuin kala kuivalla maalla.

"Muista hengittää" Lily totesi ja hymyili kevyesti. "En osaa hoitaa pyörtyneitä, eikä pyörtyminen ole edes kivaa..." Tyttö jatkoi ja pysähtyi Lynin vierelle. "Sullekin tulee parempi olo, jos hengität" Lily katseli ympärilleen, kaksikko juoksenteli jossain koulun metsän rajoilla. Tai metsässä, mikä nyt oli turvallista vielä.

"Ei me olla vielä edes kovin kaukana, jatketaan tuonne metsään päin" Lily katsoi Lyniä samalla. "Voidaan vaikka kävellä, jos se on susta helpompaa...?" Tyttö ehdotti varovasti ja ystävällisesti, ymmärsihän tuo miten raskasta juokseminen alussa on.

[Carolynne Fox]

Lynin oli vaikea kuulla, mitä Lily puhui, sillä hän haukkoi happea niin kovaäänisesti. Jotain pyörtymisestä... No, Lyniä ei varsinaisesti pyörryttänyt, mutta ei hän olisi ihmetellyt, vaikka olisikin. Ja sitä paitsi mitä kauemmin hän siinä huohotti, sitä enemmän hänen silmissään alkoi mustua, kunnes vihdoin henki alkoi kulkea ja maailma näytti normaalilta.

"Varmaan tuleekin", Lyn vastasi hengitystä koskevaan neuvoon, "mutta ei se näköjään ole aina niin helppoa." Tai mistä sitä tiesi, ehkä olikin? Jos juokseminen muuttuisikin helpoksi, kun hän vain alkaisi hengittää.

Heidän kulkemansa polku tosiaan vei suoraan metsään, mutta oli ilmeisesti vielä ihan sallittuja reittejä, tai ainakaan Lyn ei nähnyt kieltokylttejä tai muuta vastaavaa. Hän ei ollut ikinä ennen kokenut tarvetta mennä lähellekään metsää, eikä hän siis tiennyt, saiko siellä olla vai ei.

"Jatketaan vaan", hän sanoi, vaikka halusi kyllä olla eri mieltä kaukana olemisesta. "Ehkä jos juostaan ihan vähän matkaa ja sitten kävellään?" Tämä valinnan tuska oli kamalaa. Piti laihtua eli kuntoilla, ja Lyn halusi testata teoriaansa hengittämisestä juoksemisen aikana, mutta toisaalta parin minuutin takainen tuska oli yhä erittäin elävänä mielessä. Kohtaloaan uhmaten Lyn lähti kuitenkin juoksemaan eteenpäin muistuttaen joka askelella itseään hengittämään ulos ja sisään ja ulos ja sisään, ja häntä hävetti jo valmiiksi kuinka tyhmältä hänen ylitehokas hengityksensä kuulosti.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine