Roolipelihaaste 4: Eläin (heinä-elokuu)

[Lazlo Silverstein]

Roolipelihaaste 4: Eläin (heinä-elokuu)
Deadline: la 31. elokuuta 2019 kello 23:59
Etkö tiedä, mikä on roolipelihaaste? Lue lisää täältä!

Tehtävänanto
Tervetuloa neljännen roolipelihaasteen pariin, joka sopii aiheensa puolesta todella hyvin eläimellisiin kesäloma ja -leiri tunnelmiin! Roolipelihaasteita on ollut jo kolme kappaletta, mutta vielä ehtii hyvin mukaan kokeilemaan ja nauttimaan tämän vuoden roolipelihaasteista.

Heinä-elokuun haasteena on eläin, ja roolipelihaasteosallistumisissa on esiinnyttävä hahmosi lisäksi eläin eläimeksi tunnistettavassa muodossa. Saat itse päättää, että onko eläin ihan fyysinen oikea ja elävä eläin, äitimuorin täytetty vahtisusi vaiko isävainaan posliinikuvaston hellyttävät kalat. Eläimellisyyttä ei toivota abstraktisuuden tasolla, joten vaikka hahmolla olisikin ihan apinamainen sisarus, niin häntä ainoana eläimenä käsittele yksinpeli ei sovi tähän roolipelihaasteeseen. Abstraktioisen eläimellisyyden sijaan eläimen pitäisi näyttää ns. eläimeltä. Täten oopperalasit, jotka ovat muodonmuutetut pöllöstä eivät sovi haasteosallistumisen aiheeksi (vaikka oopperalasit olisivatkin jollain tapaa pöllömäiset), mutta kyseinen pöllö elävänä, ei-oopperalasina sopii kyllä.

Tämän haasteen ”Eläin” on tarkoitus olla enemmänkin aiheinspiroiva kuin sijainnin tai paikan antava. Täten erilaiset yksinpelit, jotka liittyvät esimerkiksi jästien eläintarhaan, lapsuuden kotieläimeen, pelastetun siipirikkolinnun hoivaamiseen, ympäri huonetta hevosjulisteesta toiseen laukkaavaan arabianhevoseen tai vaikka koulun jättiläiskalmariin sopivat tähän haasteeseen. Anna luovan lokkisi lentää.

Roolipelihaasteeseen voit osallistua niin oppilas- kuin henkilökuntahahmolla, ja halutessasi useammallakin hahmolla. :3

Pisteytys
Ensimmäisestä hahmosta palkitaan 20 tupa/roolipelipistettä, toisesta 10, ja kaikista seuraavista 5 pistettä/hahmo. Täysiä pisteitä varten tekstin kokonaispituuden tulee olla vähintään 500 sanaa, ja lyhyemmät kirjoitukset pisteytetään sanamäärän mukaan (esimerkiksi 250 sanalla saat 50 % täysistä pisteistä). Kaikenmittaiset tekstit ovat sallittuja, mutta 500 sanan ylittämisestä ei anneta lisäpisteitä.

Kaikki postatut roolipelihaasteosallistumiset pisteytetään kesäleirin 2019 pistekilpailuun.

Palautus
Kirjoitukset voi postata suoraan vastauksena tähän topiikkiin tai linkkinä luovuustopiikistasi löytyvään kirjoitukseesi. Jos osallistut useammalla hahmolla, postaathan jokaisen osallistumisesi (tai linkit niihin) erikseen.

Linkin voi tehdä seuraavalla koodilla:

Koodi: Valitse kaikki

[url=URL-osoite]Linkin teksti[/url]

[Susie Fortune]

Hän oli saapunut jo muutamaa tuntia aikaisemmin paikalle, kun hänet oli ennen töitä tänne tuotu (ilmiintyminen on muuten todella inhottava tapa matkustaa). Sen muutaman tunnin Susie oli istuskellut aidan päällä katselemassa perheensä lampaita, sillä hänellä ei ollut mitään kaipuuta kohdata vanhempiaan yhtään kauempaa kuin pakollista. Tai lähinnä lähimmällä laitumella leikkiviä tämän kevään karitsoja. Lähinnä yhtä kolmikkoa, jotka ilmeisesti olivat sisaruksia keskenään (kyllä Susie osasi sen noiden käyttäytymisestä päätellä). Juoksentelivat ja leikkivät niin kolmistaan kuin muidenkin karitsoiden kanssa. Susie hymyili hieman tuota säntäilyä katsellessaan.

Sadie juoksi laumaa kohden säikäyttäen lampaat ja Sadie nauroi, niiden lähtiessä vauhkona säntäilemään. Susie huokaisi hiljaa siskonsa juoksua katsellen, hänestä oli ikävää säikytellä lampaita. “Sad!” hän huusi siskonsa perään toivoen, ettei tuo jatkaisi. Toive ei tullut kuulluksi. “Sus! Tuu säki!” ja niinhän Susie meni.

Susie huokaisi hiljaa ja tunsi, jonka Sadien käsi kietoutui hänen ympärilleen. Hän käänsi katseensa tuohon toiseen ja hymyili hieman surumieliseen sävyyn. Toki, jos joku olisi sattunut hänet jostakin syystä sielä silloin näkemään, olisi tuo tuolloin nähnyt ainoastaan Susien. Tietenkin. Sadie oli nykyään ainoastaan Susien, eikä tuo kuulunut kenellekään muulle. Toki Susie välillä toivoi, että sisko olisi oikeasti hänen kanssaan. Sadie olisi uskaltanut aivan eritavoin kohdata vanhemmat ja vaatia näiltä sitä mitä tahtoo. Susie ei koskaan.

“Sus! Kato mitä mä löysin!” Sadie supatti, vilkaisten sitten ympärilleen, etteivät vanhemmat varmasti ole kuulolla. Eivät olleet, jälkikäteen ajatellen olisi ehkä ollut parempi, jos olisivat olleen. Sadie kaivoi taskustaan jotain. “Äitin karkkeja!” tuo jatkoi hiljaisella huudollaan. Kyllä Susie tiesi, ettei heillä ollut lupaa syödä äitin karkkeja, mutta... “Maista Sus, ne on hyvii!” Sadie tarjosi, eikä Susie osannut kieltäytyä. Sadie ei ollut niitä oikeasti maistanut.

Yksi karitsoista kiipesi emonsa selkään ja Susie naurahti hiljaa. Hän kaipasi siskoaan niin paljon. Sitä oikeaa siskoaan. Emoa karitsoidensa kanssa katsellessaan Susie tajusi, että kyseinen emo oli Agnesin synnyttämiä. Agnes oli noin vuotta aikaisemmin kuollut lammas, jonka isä oli antanut Sadielle tuon kuolemaa edeltävänä keväänä. Susie oli ottanut sen omakseen Sadien kuoleman jälkeen. Nyt kun tarkemmin katsoi, niin kyllähän sen näki - tuo oli selkeästi Agnesin. Jotkut pitivät Susieta vähän päästään vinksallaan olevana, kun Susie tunnisti lampaat toisistaan ja osasi yksilöidä ne. Mutta ei se ollut niitä asioita, jotka päästä vinksallaan oleminen aiheutti.

Sadien kuoleman jälkeen Susie oli vetäytynyt omiin oloihinsa. Tai no... lampaiden oloihin. Hän oli ollut enemmän lampaiden seurassa kuin ihmisten. Lampaat eivät kyselleet mitään, eivät kieltäneet puhumasta, eivät vaatineet esittämistä, että kaikki on okei. Sophie välillä ihmetteli, kyseli miksi Susie ei ollut koskaan hänen kanssaan (kuinka sanoa, ettei kestänyt nähdä siskoa sen toisen takia, sen josta ei saanut edes tälle siskolle mainita). Se oli niin väärin.

Susie ei jaksanut enää salailla, häntä ei enää haitannut, vaikka vanhemmat suuttuisivatkin. Ihan sama. Sadie ei kuulunut ullakolle keräämään pölyä. Sadie oli muistamisen arvoinen. Sadie oli ollut olemassa, ei pelkkä muisto ja harhakuva vaan oikea ihminen, käsin koskettava ja rakastettu. Susien sisko.

Susie sai kutsun johonkin... taikakouluun? Sophie sai samanlaisen. Susie oli pitänyt sitä jonkinlaisena vitsinä, uudenlaisena keinona kiusata Susieta. Mutta kun se paljastui todelliseksi, taikuus ja muu, niin Susie osasi vain ajatella, että Sadien olisi pitänyt olla sielä heidän kanssaan. Sadien olisi pitänyt päästä opiskelemaan taikuutta.

Lopulta hänen oli pakko nousa siitä paikaltaan. Varovaisesti hän asteli Agnesin lapsen luokse (miksei hän muistanut tuon nimeä?), kävi kyykkyyn tuon eteen ja tuosta hieman ohitse katsellen silitteli tuota pyytäen tuon toivottavan onnea ja lähti astelemaan kohti rakennusta, jota oli vielä puoli vuotta aikaisemmin kodikseen kutsunut. Aika hakea Sadie ullakolta.

[Tessa Prescott]

Keittiö oli vaalea ja hiljainen, kun tyttönen tanssahteli isosta selällään olevasta ovesta sisään. Yleensä keittiössä on aina joku, mutta nyt se joku oli muualla. Tyttönen ei tiennyt keittiöhenkilökuntaan kuuluvien tai niiden kanssa asioivien henkilöiden nimiä, mutta ei Prescottin jälkeläisen kanssa noin vain asioitaisi – etenkään periättären kanssa.

Laskelmoivin askelmin tyttönen etsi äitiään. Keittiö ei ollut se luonnollisin valinta ehkä muiden mielestä, mutta Tessa piti äidistään tämän ollessa keittiössä keittämässä sienisoppaa tai perkaamassa sieniä. Äiti tiesi paljon sienistä ja mausteista ja yrteistä! Äiti ei vain ollut keittiössä, mutta ei äiti ollut myöskään ollut aulassa, eikä puutarhassa, eikä kellarissa, eikä kattohuoneessa, eikä tornihuoneessa, eikä… ei tyttönen ihan kaikkialta ollut katsonut, mutta ei hän kaikkialle äitiä pystynytkään kuvittelemaan. Keittiöön kyllä.

Tessa kurkisti parista ovesta sisään, parin nurkan taakse, säikähti paljon ja otti useamman askeleen taaksepäin. Nurkan takana pöydällä oli jotain ruskeaa ja pörröistä. Tyttö kallisti hieman päätään katsellessaan sitä jotain, mikä oli vaalean keittiöalustan päällä. Se oli pörröinen ja vaikutti pehmeältä. Vähän niin kuin ne pehmolelut, jotka Tessa tunnisti joidenkin muotokuvista. Etenkin muut lapset näyttivät tosi mielellään niitä kaikissa kuvissa. Sen tyttönen tiesi varmaksi.

Se ei kuitenkaan liikahtanut, joten pikkuhiljaa varovainenkin henkilö uskaltautuu lähemmäs. Tessahan onkin ennen kaikkea aika kärsivällinen, mutta niin oli pörröotuskin, ja Tessa alkoikin pitämään siitä yhä enemmän. Tyttösen käsi silitteli varovasti pienokaista ja kyllä se vaikutti ihan mukavalta. Se pysyi kiltisti paikallaan, ja Tessa pystyi silittelemään sen pitkiä korvia, sen pientä nassua, sen vartaloa ja sen jalkoja.

”Tosi kiltti pikkuinen”, tyttönen kehui hymyillen ja jatkoi sen silittelyä. Pikku pörrökasa käyttäytyi tosi mallikelpoisesti, ja sen Tessakin huomasi. Ei tullut edes mahdollisuutta säikähtää uusiksi äkkinäistä liikettä tai outoja ääniä tai jotain ihan varoittamatta tulevaa asiaa.

Paitsi sitten joku aikuisääni sanoi jotain pikkutyttösen takaa, eikä Tessa voinut olla hätkähtämättä.
”Oikein mukava otus”, sanoi se aikuinen.
Tessa nyökkäsi ja katseli vähän aikuista. Se oli se kiva setä, jolla oli punaiset hiukset ja kiharia. Tyttönen muisti tämän vielä hyvin viime viikolta. Oli tosi mukavaa nähdä hänet uudestaan.
”Ei tarvitse pelätä, että pupu puree.”
”Joo”, Tessa vastasi ja kääntyi sievästi vähän ympäri, niin että pystyi silittelemään pupua ja katsomaan aikuista yhtäaikaisesti. Tosin tyttösen piti sitten kääntyä uusiksi pupusen puoleen, jotta voisi tällekin vielä kehua, kuinka kiltti pupu onkaan. Tosi kiltti.

Vaikka pupunen olikin Tessan ja keittiön sedän mielestä tosi kiltti, rauhallinen, eikä lainkaan purevaa sorttia oli se yhtenä aamuna poissa. Tyttönen huomasi kyllä, ettei pupusta enää ollut keittiössä, niin kuin se oli joitain päiviä aiemmin ollut. Se oli ollut tosi kiltti pupu Tessalle, sillä kun aikuinen oli sanonut, että ’odota siinä, kunnes nuori neiti palaa’, se oli odottanut tosi kiltisti, mikä oli tosi hienoa.

Isi kertoi, että pupu oli pomppinut pois.

”Osaavatko puput pomppia?” Tessa oli ihmetellyt, ja isi sanoi, että ne osaavat pomppia. Tessan isi olikin aika viisas – varmasti kaikki halusivat yhtä viisaan isin. Pupunen ehkä myös. Ehkä sen vuoksi pupunen oli pomppinut pois. Tyttönen ei ollut ihan varma asiasta, koska jos olisi itse ollut pupunen, niin olisi vain pyytänyt isiä olemaan pupusisi.

Isi sitten kysyi halusiko Tessa reppuselkään, mihin Tessa tietenkin suostui, ja niin keittiö jäi ilman pupusta ja pupusisiä. Se kiltti punainen kiharainen keittiösetä oli myös pomppinut pois.

//Se ei siis oikeasti ole pehmolelu, Tessa vaan sattui assosioimaan sen sellaisten kanssa. xD Nimim. rajoittuneet eläinkohtaamiset