Joulu, tuo juhlista törk- eikun siis tärkein!

[Jenny Todd]

// Jeee, sain tämän vihdoin aloitettua! Vaikka joulu nyt onkin jo vähän menneen talven lumia. :'D Mutta tämän olisi siis tarkoitus sijoittua johonkin aikaan vähän ennen joululomaa ja mukaan odottelen Noellea. :) //

Jenny oli pulassa. Hän ei noin yleensä ottaen ollut ehkä ihan maailman varovaisin ja harkitsevaisin henkilö, mutta yleensä hän ei kuitenkaan joutunut kovin pahoihin tilanteisiin, sillä olihan hänellä toki järkeä päässä. Nyt tilanne kuitenkin näytti ikävästi siltä, että luvassa saattaisi olla jopa jälki-istuntoa. Ja olihan tilanne hieman nolokin.

Hän seisoi eteisaulassa korkean joulukuusen vieressä puristaen käsissään sinistä kuusenpalloa. Hän oli halunnut testata loitsua, jonka oli sattumalta löytänyt edellisenä päivänä selatessaan kirjastossa erilaisia jouluteemaisia loitsukirjoja. Hän oli ajatellut, että se ilahduttaisi koulun väkeä, mutta jotenkin loitsu oli mennyt pahasti pieleen. Hän oli tarkoittanut loitsia aulan joulukuusten kuusenpallot laulamaan joululauluja aina, kun joku kulki kuusien ohi, mutta… jokin loitsussa oli mennyt pahasti pieleen.

Jenny puri huultaan ja mietti, mitä oikein tekisi tilanteelle. Paikalle ei onneksi ollut vielä osunut ketään, mutta luultavasti miettimisaikaa ei kuitenkaan olisi kovin kauaa, sillä aula kuitenkin oli melko yleinen ohikulkupaikka. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle ja ilmeisesti liikahti liikaa, sillä siinä samassa oli taas helvetti valloillaan.

”Kurja noita!”, huusi hopeisen kuusenpallon kylkeen avautunut suu paljastaen pienet hampaat.

”Lyhyt kuin tonttu!”, säesti toinen kuusen oksalta ja Jenny oli aivan varma, että jostain ylempää joku niistä sylki hänen päälleen.

Jennyn korvat punehtuivat, mutta häpeä unohtui nopeasti, kun hän tunsi viiltävän kivun kädessään. Vaistomaisesti hän paiskasi pitelemänsä kuusenpallon mahdollisimman kauas itsestään. Se osui aulan kivilattiaan särkyen, mutta Jennya kiinnosti enemmän tutkia kämmentään, jota koristi nyt jäljet pikkuruisesta hammasrivistöstä.

Joululauluja laulavien kuusenpallojen sijaan hän olikin onnistunut loitsimaan kuusenpalloja, jotka purivat, sylkivät ja huutelivat törkeyksiä. Miten hän oikein selittäisi tämän kellekään opettajalle?! Hän katsoi lattialle levinneitä palasia tietämättä, mitä hänen pitäisi tehdä. Sekin näyttäisi huonolta, jos hän vain rikkoisi puolet kuusen palloista. Hän ei onneksi ollut ehtinyt loitsia vielä koko aulan palloja, mutta… aivan tarpeeksi monta kuitenkin tästä yhdestä kuusesta.

Jenny kaivoi taas taikasauvansa kaapunsa taskusta kuusenpallojen jatkaessa irvailuaan. Yksi niistä päristeli pikkuruisella suullaan hänelle niin, että sylki lensi. Pitäisikö hänen yrittää korjata loitsunsa…? Entä jos se menisi vielä enemmän pieleen…?

[Noelle Fortesque]

// jee olin nopea!!(sen saattaa myös huomata laadusta mutta mutta :D) antakaa anteeksi xD //

Noelle pyyhälsi melko kovaa vauhtia toisen kerroksen alaspäin johtavien portaiden luokse. Hän oli matkallaan pois kaksinkeskisestä sukukokouksesta siskonsa kanssa. He olivat keskustelleet jo koko joulukuun siitä, josko he aikoisivat mennä perheensä mukaan etelään suunnitellulle matkalle, joten he olivat sopineet yhteisen tapaamisen neutraalissa paikassa (linnan käytävillä) löytääkseen yhteisen sävelen asiaa koskien. Raven oli luonnollisesti puolustuskannalla jo ennen kuin Noelle oli edes ehtinyt avata suutaan, joten nuorempi sisko oli joutunut kuuntelemaan ensimmäiset 10 minuuttia perusteluja siitä, kuinka heidän ei pitäisi mennä, koska suvun pää, Auguste tulee paikalle ja kaikki muut kauheat serkutkin menevät sinne. Viidentoista minuutin kohdalla sai Noelle vihdoin avattua suunsa kunnolla sanoakseen, että on siskonsa kanssa samaa mieltä, joka taas johti kymmenen minuutin pitkästyttävään keskusteluun siitä, että miten näin on voinut käydä.

Niinpä hän oli portaita laskeutuessaan osaltaan helpottunut, että he olivat kerrankin samaa mieltä, mutta osaltaan ärtynyt, koska ne viimeiset kymmenen minuuttia hän olisi voinut käyttää yhden tärkeän loitsun harjoittelemiseen, josta voisi olla hänelle hyötyä musiikin saralla. Mutta ei. Kokouksessa meni se aika hukkaan. Vaikka Noelle melko harvoin oli ärsyyntynyt oli hänen ilmeessäänkin nyt pientä ärsyyntymistä nähtävissä, sillä hän kipitti nopeammin kuin yleensä eikä kasvoilla näkynyt ystävällistä hymyä vaan hieman mietteliäs ilme.

Hän korjasi kirjansa asentoa kädessään astuessaan pois viimeiseltä portaalta ja nosti katseensa aulassa koreilevaan joulukuuseen. Ärtyisyys oli jo hiljalleen hiipumassa takaisin tytön mielen perukoille, kun hän huomasi jouluisat koristelut. Tästä hän piti Tylypahka AM:issa. Juhliin panostettiin. Ainakin joskus, jotenkin. Kuitenkin paremmin kuin hänen entisessä koulussaan, jossa seinällä oli korkeintaan lappu jossa luki jouluonnittelut oppilaskunnalta. Se oli, kunnes hän ja pari muuta hänen tuttavaansa tekivät joulutempauksen aulassa.

Hän pysähtyi ihan pieneksi hetkeksi katsomaan kuusta, mutta huomasikin kuusen vierellä seisovan, suunnilleen omanikäisensä tytön.

“Heip-” hän oli jo nostamassa kättään tervehdykseen, kun jokin kasteli tytön käsivartta ja hän kuuli pientä puhinaa korvansa vierestä. Noelle kääntyi kuusta päin kulmat kurtussa. Mikä se oli? Hän katsoi kuusta tarkemmin ja huomasi ilveileviä joulupalloja, jotka näyttivät jokseenkin.. vihaisilta. Ne irvistelivät ja huutelivat ihmeellisiä juttuja.

“Typerä noita!” joku palloista huusi Noellea kohti ja sinertävä pallo lähellä tytön kasvoja jatkoi: “Näyttääkin ihan harakalta!”

Tyttö katsahti vaatteitaan ja katsoi nopeasti takaisin palloja kohti, joista osa näytteli edelleen hampaitaan ja teki ties mitä muuta hirvittävää. Mieluummin hän ottaisi oppilaskunnan joulutoivotuksen kuin tämän. Pallot pilkkasivat häntä ihan suoraan. Miksiköhän? Tekivätköhän pallot näin kaikille vai oliko hän jokin niin surkea tapaus että he eivät vain voineet pitää suutaan kurissa? Noelle mutristi hieman suutaan ja heilautti lettinsä olkapäältä toiselle, yrittäen vaikuttaa itsevarmalta. Hän muisti taas toisen tytön ja kääntyi tämän suuntaan. Tällä kertaa hän jätti tervehtimisen ja otti askeleen lähemmäs samalla väistäen pienen sylkipallon jonka punertava pallo suuntasi hänen suuntaansa.

“Haukkuivatko ne sinuakin? Ne eivät varmasti tarkoita sitä oikeasti.. jokin on varmaankin vialla..... siis.. jos ne edes haukkuivat sinua!” Noelle kiirehti sanomaan, toivoen etteivät pallot ehtineet vielä sanoa ihan kauheita toiselle tytölle. Hän katsahti maahan jossa oli joulupallon palasia, selkeästi pirstoutuneena heittämisestä. Ei kai kukaan ollut yrittänyt heittää tyttöä? Hän vilkuili ympäriinsä, muttei nähnyt ketään joten käänsi hieman hätääntyneen katseensa takaisin tyttöön. Hetkessä Noellen pienikin ärsyyntyminen sukukokouksesta ja suru pallojen haukuista oli poissa ja sen korvasi huoli tyttöraukasta.

[Jenny Todd]

Jennyn epäonneksi aulaan sattui hänen kanssaan samalla luokka-asteella oleva puuskupuhtyttö ennen kuin hän ehti tehdä mitään päätöstä siitä, mitä joulupalloille oikein pitäisi tehdä. Ei sinällään mikään ihme, sillä olihan se nyt täysin selvää, että aulan läpi kulkisi joku ennemmin tai myöhemmin – luultavasti ennemmin. Pallot sylkivät tämänkin päälle ja haukkuivat harakaksi ja ties miksi ja Jennyn kasvot punehtuivat vain punehtumistaan, kunnes hänestä tuntui, että hänen korvannipukkansakin olivat miltei tulessa.

”Minä… minä…” hän aloitti selitystä miettien kuumeisesti, valehtelisiko löytäneensä pallot sellaisina vai kertoisiko totuuden epäonnistuneesta loitsustaan. Ensimmäinen vaihtoehto houkutti, mutta toisaalta toinen tyttö vaikutti niin huolestuneelta hänestä, että tuntui jotenkin väärältä valehdella tälle, kun hän kuitenkin oli itse tilanteen aiheuttanut.

”…yritin loitsia niitä laulamaan joululauluja… mutta…” Jenny aloitti madaltaen ääntään miltei kuiskaukseksi ja yrittäen miettiä, miten selittäisi asian parhain päin.

”…mutta niistä tuli tällaisia. En…. en ymmärrä, mikä meni pieleen…” hän sanoi kuulostaen varsin tuskastuneelta ja sitä hän hetken päästä olikin sillä nojautuessaan hiukan lähemmäs tyttöä selittääkseen asian tälle mahdollisimman hiljaa, oli hänen kätensä samalla osunut niin lähelle kuusta, että yksi palloista pääsi taas puremaan häntä. Jenny kiljaisi ja veti kätensä nopeasti pois jääden taas hieromaan puremakohtaa.

”Tuhma pallo! Tuhma!” hän komensi kuusenpalloa, joka vain päristeli takaisin ja nauroi.

”Tiedätkö sinä, miten ne voisi loitsia takaisin… normaaleiksi?” hän kysyi varovasti toiselta tytöltä näyttäen erittäin anovalta. Apua hän todella tarvitsikin. Hän ei ollut kovin toiveikas sen suhteen, että toisellakaan tytöllä olisi mitään kovin loistavaa ratkaisua pulmaan, mutta ainakaan sitä sai toivoa.

”Et saa kertoa kellekään opettajalle!” Jenny vielä katsoi tarpeelliseksi vannottaa, vaikka olikin ehkä jo vähän myöhäistä millekään ehtojen luomiselle, kun hän oli jo kertonut asian, ”en tarkoittanut tehdä sitä tahallani!”

[Noelle Fortesque]

Noelle katsoi silmä tarkkana edessään olevaa tyttöä. Häntä harmitti tytön puolesta jo valmiiksi, sillä tyttö oli seisonut tässä jo ilmeisesti jonkin aikaa, joten hän oli kuullut pidempään ja mahdollisesti pahempia haukkuja kuin hän itse. Hän katsahti kuusta jossa pallot edelleen pärskyttelivät ja tekivät pilkkaa vuorotellen jommastakummasta tytöstä. Tosin, ei pallojen pilkka ollut niin tarkkaa, että olisi tiennyt kummalle tytöistä ne puhuivat. Kun tyttö alkoi puhumaan, Noelle kääntyi ripeästi takaisin tämän puoleen.

Toisella tytöllä oli hieman, no, vaikeuksia kertoa mitä palloille oli tapahtunut tai mitä hänelle itselleen oli tapahtunut tai jotain infoa (toivottavasti) siitä, mikä oli johtanut kyseiseen kiperään tilanteeseen. Ei mikään ihme. Kyllä Noellekin hetken oli ollut hämillään siitä, miksi ihmeessä pallot käyttäytyivät niin kamalasti.

Tyttö jatkoi ja madalsi ääntään, joten Noelle nojautui vähän lähemmäs kuullakseen paremmin mitä tyttö sanoi. Tyttö teki saman ja kertoi samalla mitä palloille oli tapahtunut. Noelle kurtisti kulmiaan ja otti henkeä. Voi ei. Tyttö oli vahingossa loitsinut pallot tällaiseen kuntoon. Noelle tajusi jo tässä vaiheessa että tämä on hankala tilanne, sillä loitsut eivät todellakaan ollut hänen vahvin aineensa. Eikä varsinkaan niiden purkaminen tai lopettaminen tai estäminen. Noelle päätti kuitenkin, että hän pysähtyi auttamaan ja se oli hänen velvollisuutensa. Sellaista kohtelua hänkin haluaisi jos joskus joutuisi tällaiseen tilanteeseen.

Noelle oli jo avaamassa suutaan yrittääkseen tarjota edes jonkinlaista apua, kun tyttö kiljaisi ihan yhtäkkiä. Noelle pomppasi taaksepäin pelästyessään. Ensin hän kääntyi ympäri katsoakseen oliko siellä jotain joka oli pelästyttänyt tytön. Siellä ei kuitenkaan ollut mitään kauhean erikoista, joten hän kääntyi hämillään takaisin. Hän katsoi tytön kättä, jota tämä piteli. Hetken Noelle ajatteli oli tullut jokin lihaskramppi tai jotakin muuta tuollaista ja oli jo henkisesti valmiina menossa sairaalasiipeen. Tyttö kuitenkin vain kääntyi kuusen puoleen ja torui palloa, jonka kaverit näyttelivät hampaitaan. Ilmeisesti yksi palloista oli purrut häntä. Noelle nosti kulmiaan nyt jo vähän loukkaantuneena. Eihän palloilla ollut minkäänlaisia tapoja!

Noelle katsoi kuusta vihaisesti, mutta kuunteli samalla kun tyttö puhui. Hän vannotti Noellea olemaan kertomatta opettajalle. Eihän Noelle olisi niin tehnytkään, mutta kyllä hän ymmärsi miksi tyttö niin halusi. Sehän näyttäisi todella pahalta opettajien silmissä.

“En kerro, jos saamme tämän loppumaan”, Noelle sanoi ja hymyili tytölle. Hän koki vielä tarpeelliseksi lisätä: “Ja jossemme saa, sanotaan että vahinko aiheutui meidän kahden tekosista eikä vain sinun.”

Hän otti yhden askeleen poispäin kuusen luota. Pallot eivät olleet saaneet tarpeekseen, vaan jatkoivat huuteluaan edelleen. Noelle katsoi niitä tarkkaan ja mietti milläköhän ne saisi hiljaiseksi. “Saanko kysyä, että mitä loitsua käytit tässä? Ehkä sen voi kääntää jotenkin.. toisinpäin? Se kuulostaa vähän tyhmältä, mutta tuota, en keksi parempaakaan..” Noelle sanoi ja näpräsi taas lettiään hermostuneena. Saisivatkohan he korjattua pallojen kauhean käyttäytymisen? Jos eivät, mitä sitten tapahtuisi? Syytettäisiinköhän heitä? He saattaisivat saada jopa jälki-istuntoa!

Noelle katsahti tyttöön ja laski katseensa tämän käteen. “Voi kauheaa, unohdin kysyä: onko kätesi kunnossa?” Noelle otti vielä askeleen lähemmäs, muttei koskenut tyttöön, koska ei halunnut tunkeilla. Sitä paitsi joidenkin mielestä muiden kosketus oli ikävää, eikä Noelle tietenkään halunnut että tyttöraukalle tulisi vielä kurjempi olo!

[Jenny Todd]

Jenny tunsi olonsa hiukan helpottuneemmaksi, kun Noelle – Jenny oli juuri muistanut tämän nimen taikaliemien tunneilta, jotka heillä oli yhteisenä Puuskupuhien kanssa – lupasi, ettei kertoisi opettajille. Hänen kasvoilleen levisi jopa hymy, kun tämä seuraavaksi sanoi, että jopa jakaisi vastuun teosta, jos he eivät saisi palloja lopettamaan huonoa käytöstään. Hän ei tietenkään voisi ikinä hyväksyä sellaista tarjousta, koska vika oli täysin hänen, mutta se kuitenkin lämmitti mieltä.

”Saamme ne varmasti jotenkin lopettamaan!” hän vastasi nyökytellen mahdollisimman vakuuttavasti, vaikka ei ollutkaan sanoistaan yhtään varma. Hän oli jo yrittänyt itse hyvän tovin kääntää loitsua täysin tuloksetta eikä hän varsinaisesti ollut mitään luokkansa huonoimpia loitsuissa.

”Käytin sellaista kuin joululaulus laulanemmi”, Jenny kertoi Noellelle hieman nolostuneena tämän kysyessä loitsusta, ”löysin sen kirjasta Koti joulukuntoon sauvanheilautuksessa, mutta minulla ei ole sitä nyt mukana… Voisin tietysti hakea sen tuvasta, mutta…” Jenny vilkaisi taas kuuseen, josta seisoi nyt hyvän matkan päässä välttyäkseen lisäpuremilta. Hän ei voisi kuitenkaan jättää toista tyttöä yksin kuusen kanssa ja lähteä itse hakemaan kirjaa, koska ensinnäkin tämähän saattaisi loukkaantua ja se olisi hänen vikansa ja toiseksi, jos paikalle juuri silloin osuisi joku opettaja, niin tämähän joutuisi itse vastuuseen pieleen menneestä loitsusta! Sellaista hän ei voisi suvaita.

”Yritin jotenkin tehdä sitä käänteisenä, mutta… No, se ei ilmeisesti onnistunut. Mutta ehkä en vain osannut. Jos sinäkin vaikka kokeilet?” Jenny ehdotti katsellen kuusenpalloja, jotka eivät näyttäneet ikinä väsyvän jatkuvaan huuteluun, päristelyyn ja hampaiden vilautteluun. Hetki hetkeltä hänessä vain kasvoi halu ottaa pallot ja rikkoa ne yksi kerrallaan aulan kivilattiaan. Sillähän siitä päästäisiin. Jos pallot olisivat olleet hänen omiaan, hän olisi tehnyt sen jo miettimättä toista kertaa, mutta koulun omaisuuden rikkominen taas… Se oli hieman kinkkisempi juttu.

Jenny oli jo melkein ehtinyt unohtaa kädessään olevat puremat, kun Noelle kysyi niistä näyttäen hieman huolestuneelta. Jenny vilkaisi kättään. Jäljet näkyivät kyllä vielä, mutta eivät varsinaisesti sattuneet.

”Se on ihan okei! Niillä on tosi terävät hampaat, mutta ne eivät onneksi pure kauhean kovaa”, hän vastasi tytölle näyttäen kättään, jossa hampaanjäljet näkyivät punoittavina, ”kannattaa kyllä varoa silti.” Jenny virnisti hiukan pahoittelevasti toivoen, että Noellen ei tarvitsisi saada ensikäden kokemusta siitä, miltä joulupallon purema tuntui.

[Noelle Fortesque]

//sain tän tehtyä vihdoin, anteeksi pitkästä tauosta !

Noelle katseli palloja mietteliäänä ja räpsytteli silmiään kovaan tahtiin miettiessään. Hän ei ollut mikään loitsujen ammattilainen, mutta eiköhän molemmat tytöt olleet jo ymmärtäneet, että tilanteelle oli tehtävä jotain. Mitä, se oli sitten kysymys erikseen. Tyttö kääntyi Jennyä kohti taas hieman paremmin, kun tämä kertoi loitsun ja jopa kirjan nimen.

“No.. jos se ei toiminut sinullakaan käännettynä, tuskin toimii minullakaan. Ei me juuri sitä kirjaa tarvita. Mitä jos koitettaisiin vain jotain toista tapaa, vaikka yritettäisiin saada ne hiljaisiksi, pikemminkin kuin lopettaa laulamisen?” Noelle kysyi ja tunsi olonsa hetkellisesti tosi fiksuksi kun ehdotti toimintaideaa Korpparille. Siis Korpparille! Hän hymyili samalla toiselle tytölle ja katseli välillä vähän varuillaan palloja. Olivathan ne purreet jo Jennyä. Mutta tämä onneksi kertoi, etteivät ne purreet kauhean kovaa. Hän kuitenkin sitten pysähtyi miettimään, että mitä jos tyttö oli saanut jotain puuduttavaa myrkkyä palluroilta. Olihan se mahdollista. Jästikoulussa ollessaan yksi vanhempi oppilas oli kertonut heille jostain eläimistä joilla oli puuduttavaa myrkkyä, joka tappoi sen jälkeen saaliin. Hänen ilmeensä muuttui lähes kauhistuneeksi parissa sekunnissa.

“Pitäisikö sinut kuitenkin viedä sairaalasiipeen tarkistettavaksi.. edes tämän jälkeen?” Noelle sanoi ja viittoi taas kuusta kohti, varoen kuitenkin sohimasta liian lähelle, peläten menettävänsä sormensa. Tyttö muistui taas tuijottamaan puuta ja erityisesti siinä riippuvia, ilkikurisen näköisiä palloja. Kuusta katsoessaan ja kuunnellessaan – pelkkiä solvauksiahan sieltä tuli – hän muisti taas että asiallehan pitäisi tehdä jotain. Noelle otti ripeästi reppunsa selästään ja kaiveli sitä, hartaasti toivoen löytävänsä loitsujen kirjan. Hetken tonkimisen jälkeen se löytyi, kaikkien oppilaiden, opettajien ja henkilökunnan onneksi. Toivottavasti. Hän heilautti sitä Jennylle.

“Minulla on tässä ainakin joku kirja. Voidaan yrittää etsiä tästä jokin hiljentämisloitsu ja sitten siirtyä niiden puremisongelmaan.. se kyllä saattaa olla vähän vaikeampi juttu hallita”, Fortesque mietti ääneen. Hän oli hieman epäilevä sen suhteen, tulisiko tästä mitään. Mutta täytyi pysyä positiivisena. Positiivinen asenne asioita kohtaan on jo puoli voittoa – lasi on aina puoliksi täynnä, eikä puoliksi tyhjä!

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

[Jenny Todd]

Jennyn ilme kirkastui Noellen ehdottaessa, että he yrittäisivät vain hiljentää joulupallot, eivät välttämättä saada niitä lopettamaan laulamista. Neroaksta! Miksei hän ollut keksinyt tätä itse?! Tietystikään se ei auttaisi puremiseen tai muuhun, mutta niiden laulu ja loukkaukset olivat ehdottomasti helpoiten havaittavissa oleva vika. Puremisen ja päristelyn huomaamiseksi piti mennä melko lähelle kuusta.

”Loistavaa! Olet nero!” Jenny nyökytteli innoissaan ja heilutteli taikasauvaa kädessään miettien jo, millä loitsulla pallot voisi helpoiten hiljentää. Noelle kuitenkin keskeytti pian hänen ajatuksensa pohtimalla ääneen, pitäisikö hänen kuitenkin mennä sairaalasiipeen näyttämään puremaa. Jenny rypisti kulmiaan, sillä hän ei oikein pitänyt ajatuksesta. Silloinhan hänen pitäisi kertoa parantajalle, mitä oli tapahtunut ja koko peittelyoperaatio menisi hukkaan, jos tämä kertoisi siitä eteenpäin! Eikä hän ollut aivan varma, menisikö mikään tekaistu puremaselitys läpi.

”Ei! Se paranee varmaan ihan itsestään! Ei se satukaan enää kauheasti!” hän vakuutti Noellelle katsoen sitten, miten tämä alkoi kaivaa esiin repustaan jotakin, ilmeisesti jonkinlaista loitsujen kirjaa.

”Minä luulen, että osaan ainakin hiljennysloitsun”, Jenny ilmoitti, ”mutta pureminen on kieltämättä hankalampi. Mutta toisaalta, jos ei mene tarpeeksi lähelle, niin eivät ne ylety puremaan…” Hänen äänensä häipyi kuulumattomin lauseen loppua kohden, koska olihan se vähän törkeä ehdotus hiljentää pallot, mutta jättää ne pureviksi. Sehän olisi vielä vaarallisempaa kuin purevat pallot, joista sentään lähti jonkinlainen varoitusääni. Jenny näytti vähän nolostuneelta siitä, että oli edes yrittänyt ehdottaa jotakin sellaista.

”Joo… keksitään joku puremisenestoloitsukin kyllä”, hän vakuutti sitten. Sen jälkeen hän yritti keskittyä mahdollisimman hyvin heilauttaen taikasauvaansa ja lausuen hiljennysloitsun sanat. Pallojen suut aukenivat edelleen, mutta niistä ei lähtenyt enää mitään ääntä. Hän oli onnistunut.

”Se toimi!” Jenny hihkaisi ja katsoi Noelle innoissaan, ”nyt enää se pureminen!

”Voisikohan niiden suun päälle vain laittaa jotain teippiä tai superliimaa…”, hän pohti ääneen.

[Noelle Fortesque]

Jenny vakuutti Noellelle, että hän pärjäisi pureman kanssa. Puuskupuhia vähän epäilytti ensalkuun, muttei hän halunnut pakottaa Jennyä menemään jossei tämä kerran halunnut, tai koennut tarvitsevansa sitä. Voihan olla että tyttö oli onnekas ja saanut korkean kivunkeston! Sitäpaitsi, mikäli Noelle on oikeassa hän myös pelasi huispausta, jolloin hän oli tottunut tälläisiin juttuihin ja purema oli varmasti hänelle vain pikkujuttu!

Niinpä hän tyytyi katselemaan vuorotellen juuri avattua loitsukirjaansa ja vuorotellen kuusta ja pärskytteleviä palloja vaivaantuneena. Olipa soppa. Hän tietää kyllä itsekin kuinka harmillista oli jos loitsut menivät pieleen. Jos loitsu olisi ollu tytön omatekemä, olisi hän varmaan edelleen parkumassa huonouttaan jossakin suihkulähteen takana tai muutaman metrin päässä kuusesta. Siispä hän piti Jennyä jo todella ihailtavana siitä ettei tämä ollut itsekriittinen vaan mietti muiden puolesta ratkaisua. Osaisipa hänkin toimia yhtä hienosti kuin Jenny. Noellelle tuli hetkellisesti olo että Jenny olisi häntä paljon vanhempi, vaikka tytöt olivat molemmat samalla vuodella. Oli kuitenkin kivaa kun toinen oli niin fiksu ja kypsä, että luo illuusion vanhuudesta. Tai siis, ei vanhuudesta! Vaan vanhemmuudesta. Tai, ei siitäkään siinä mielessä! Äh. Jennystä oli hyvä ottaa mallia kun hän oli ikäänkuin vanhemmassa roolissa. Se on ehkä helpoin tapa millä Noelle pystyi omia ajatuksiaan toisesta tytöstä kuvaamaan.

“Joo! Hyvä!” Noelle hurrasi ja taputti kirjansa kantta toisella kädellä kun Jennyn loitsu toimi ja hiljensi pallot. Hän katsahti vielä pikaisesti oikealle ja vasemmalle, ettei kukaan ollut lähestymässä edelleen viheliäitä, harvinaisen hampaikkaita palloja. Hän ei haluaisi joutua pulaan jutusta, eikä ennen kaikkea halunnut että pallot hyökkäisivät kenenkään muun kimppuun! Hän kääntyi katsomaan takaisin Jennyyn tämän puhuessa.

“Mainio idea! Olet tosi fiksu! Voisimme testata superliimaa? En ehkä luota teippiin tarpeeksi.. mutta tietysti jos se on sinusta hyvä idea niin sekin käy!” Noelle sanoi ja pohti asiaa kulmat kurtussa. Hän katsahti taas palloihin ja selasi sitten kirjaansa vähän edestakaisin. Ei hän tiennyt mitä toivoi tai luuli löytävänsä, mutta mitään pureviin joulupalloihin liittyvää ei kuitenkaan muutamaa sivua kääntelemällä päässyt. Eikä olisi varmaan päässyt vaikka olisi kuinka käännellyt sivuja.

“Mutta kestääkö ne varmasti?” hänen puheensa oli lähinnä itsenäistä pohdintaa, eikä hän odottanut vastausta Jennyltä. “Ei minulla kyllä mitään parempaakaan ideaa ole…”

Hän katsahti vielä Jennyyn, ikäänkuin hakien vahvistusta Jennyn omalle ajatukselle, joka oli jokseenkin typerää, mutta Noelle ei itse kyennyt keksimään mitään parempaakaan. Hänen oma ehdotuksensa olisi mitä luultavimmin ollut vain sulattaa suklaata, laittaa sitä palluran suuhun ja sen jälkeen kylmettää se kovaksi.

Superliima tai jopa teippi oli kuitenkin ehkä sitä vähän parempi vaihtoehto.

“Onko sinulla niitä tässä jossain lähellä? Superliimaa tai teippiä siis. Jos siis vielä olet sitä mieltä.. että se on hyvä idea?” Noelle kysyi, eikä osannut oikein muotoilla ajatuksiaan äskeisten suklaamietteiden jälkeen. Kiitos kaakaolle.

((tänkin pelin vuosipäivä lähestyy! xDD))

[Jenny Todd]

Jenny tunsi olonsa oikein päteväksi, kun Noelle hurrasi hänen saatuaan hiljennettyä pallot. Unohtunut oli jo kokonaan se, että koko sotku oli alunperin Jennyn omaa syytä. Noelle sai hänet tuntemaan itsensä nyt oikein fiksuksi ja kokeneeksi loitsijaksi, mikä oli perin mukava tunne. Mukavaa oli myös se, että Noelle kannatti hänen liimaideaansa. Se oli hänestä itsestäänkin varsin nerokasta idea. Tai kannattamisesta saatettiin olla tietysti montaa mieltä, mutta ilmeisesti Noellella ei ainakaan ollut mitään parempaakaan ideaa.

"Luulisi sen kestävän", Jennykin punnitsi ääneen katsellen palloja, joiden suut aukeilivat edelleen äänettömiin ilkeyksiin, "eivät niiden leuat nyt niin kauhean vahvat olleet." Hän vilkaisi vielä kättään. Olihan se vähän sattunut, mutta eivät ne kovaa purreet. Hampaat olivat vain lähinnä terävät!

"Minulla on yhtä liimaa, millä sain tähtitiedon linnunrataprojektini pysymään kasassa viime viikolla", hän totesi, "voin hakea sen tuvasta, jos odotat tässä! Siinä ei kestä kauaa." Tuntui ehkä hieman epäreilulta jättää Noelle, jolla ei varsinaisesti ollut osaa eikä arpaa tapahtuneeseen, vastuuseen purevista joulupalloista, mutta toisaalta ei hän voisi lähettää tätä tupaankaan noutamaan liimaa. Vaihtoehtoja ei siis juuri ollut, joten hän toivoi Noellen suostuvan ehdotukseen.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine