Yllättävä kohtaaminen

Valvoja: Tylypahkamafia

Avatar
Eun-Kyung Park
Jäsen
Viestit: 23
Liittynyt: 17. Marraskuuta 2015, 07:38
Tupa: Puuskupuh

Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Eun-Kyung Park »

Eva käveli hiljaisella käytävällä. Hän oli juuri päässyt tunnilta ja suuntasi johonkin päin koulua siinä toivossa, että eksyisi tai törmäisi johonkuhun jonka kanssa han voisi jutella. Eva alkoi vilkuilla ympärilleen olisiko lähettyvillä tuttuja kasvoja, mutta turhaan. Kukaan käytävällä olevista oppilaista ei näyttänyt tutulta. Hän huokaisi syvään ja jatkoi kävelyä.

Parin minuutin kuluttua Eva pysähtyi kun tunsi jalkapohjassaan inhottavan piston. Hän otti vasemman kenkänsä pois ja alkoi sivellä jalkapohjaansa. Siinä samassa hänen sormensa osui johonkin terävään. Eva otti sen sormiensa väliin ja huomasi sen olevan parin sentin pituinen tikku. Hän heitti sen menemään ja laittoi kenkänsä takaisin jalkaansa. Tyttö ei kuitenkaan jatkanut matkaansa, vaan hän nojautui kiviseinää vasten ja kaivoi laukustaan vanhan, ruskea kantisen kirjan.

((Odottelen tänne siis Nagia.))
Eun-Kyung Park | Puuskupuh | 3lk.

Toinen hahmoni on Ethan Grayhill
Avatar
Nagi Blackthorn
VIP
Viestit: 146
Liittynyt: 22. Marraskuuta 2015, 18:54
Tupa: Korpinkynsi

Re: Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Nagi Blackthorn »

Nagi suuntasi ennustustornista alempia kerroksia kohti. Hänen oli edelleen pakko miettiä, miksi ihmeessä hän oli päätynyt valikoimaan yhdeksi oppiaineekseen juuri ennustamisen. Koko tunti oli mennyt siihen, kun Nagi oli parinsa kanssa yrittänyt tulkita kristallipallossa pyörteilevää sumua ja yrittää olla näkemättä siinä jotain muutakin kuin kehnoa huispaussäätä seuraavalle viikolle. Itse tunti oli kylläkin ollut hilpeä, sillä Nagin pari oli lähtenyt innolla mukaan heittämään hatusta kaikenlaisia tulevaisuudenkuvia. Ennustuksen opettaja ei ollut tulkinnoista juuri välittänyt, mikä oli harmillista. Ainakin naapuripöydän tytöt olivat kikattaneet tulkinnoille antaumuksella.

Nagi käveli yksin autiota käytävää pitkin, koska hän oli poikennut kavereidensa seurasta käydäkseen tuvassa ennen päivällistä. Tyhjä käytävä kertoi siitä, että suuri osa oppilaista oli jo menossa etuajassa suoraan päivälliselle.

Kaikki paitsi yksi: tyttö, joka nojasi kiviseinään ja luki kirjaa.

Mitä edemmäs Nagi käveli, sitä tutummalta tyttö näytti. Hän oli tavannut tytön professori Cheshiren tanssikurssilla. Nimi oli Eung-Kyu-jotain, sillä Nagin oli vaikeaa muistaa tytön korealaista etunimeä. Onneksi hän oli tullut kysyneeksi helpomman kutsumanimen, jota voisi käyttää ilman kummallista tulkintaa nimen oikeasta lausumisesta.
Nagi käveli tytön viereen, pysähtyi ja päätti varastaa huomion tytön lukemalta kirjalta.
"Hei Eva", poika tervehti hymyillen. "Odotatko jotakuta?"
Nagi Blackthorn * Korpinkynsi * 7. luokka * huispausjoukkueen etsijä ja kapteeni

"I shot for the sky
I'm stuck on the ground
So why do I try, I know I'm gonna fall down
I thought I could fly, so why did I drown?"
Avatar
Eun-Kyung Park
Jäsen
Viestit: 23
Liittynyt: 17. Marraskuuta 2015, 07:38
Tupa: Puuskupuh

Re: Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Eun-Kyung Park »

Eva havahtui kirjan lukemisesta kuullessaan tutun äänen tervehtivän häntä. Hän nosti katseensa kirjasta ja huomasi Nagin seisovan vieressään. Eva katsoi hetken poikaa, mutta avasi lopulta suunsa.
"Enpä oikeastaan. Yritän vain keksiä tavan miten voisin kuluttaa aikaa". Tyttö loi lämpimän hymyn Nagille ja päätti sulkea kirjan.

Eva painoi ruskea kantisen kirjan hitaasti kiinni. Kirjan kannessa luki hopeisin kirjaimin Evan kokonimi. Eva oli saanut kirjan siskoltaan ollessaan 9-vuotta. Eva oli alkanut pitää sitä niin sanottuna leikekirjana. Hän liimasi sinne kuvia, jotka liittyvät tytön hyviin muistoihin.
Eun-Kyung Park | Puuskupuh | 3lk.

Toinen hahmoni on Ethan Grayhill
Avatar
Nagi Blackthorn
VIP
Viestit: 146
Liittynyt: 22. Marraskuuta 2015, 18:54
Tupa: Korpinkynsi

Re: Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Nagi Blackthorn »

Ystävällinen hymy ja kirjan sulkeminen kertoivat, että Nagi oli tervetullut seuraan. Poika vilkaisi ruskean kirjan kantta ohimennen ja huomasi tekstin sen kannessa. Eun-Kyung Park. Mahtavaa, nyt hänen ei tarvitsisi epäröidä nimen kirjoitusasun kanssa. Vaikka tuskin hän tarvitsi Evan kokonimeä missään. Lempinimi oli hyvä ja helppo käyttää, ja sitä paitsi se sopi tytölle täydellisesti.

"Etkö ole menossa syömään?" Nagi kysyi. "Vai yritätkö vain kuluttaa aikaa ennen päivällistä?"
Hän katseli Evaa, joka oli nuorempi kuin hän, mutta silti samanpituinen. Nagi muisti kyllä, että hänen tanssikurssin parinsa oli sievä, mutta käytävän ikkunoista lankeavassa iltapäivän valossa Eva näytti entistäkin sievemmältä. Tyttö oli selvästi saanut vanhempiensa parhaat piirteet: vihreät silmät, mustat hiukset ja kalpean ihon.

"Minulla on vähän aikaa ennen kuin menen syömään", Nagi totesi. "Olin aikonut viedä laukkuni takaisin tupaan, mutta se ei ole niin tärkeää. Voin pitää sinulle seuraa, jos haluat."
Nagi Blackthorn * Korpinkynsi * 7. luokka * huispausjoukkueen etsijä ja kapteeni

"I shot for the sky
I'm stuck on the ground
So why do I try, I know I'm gonna fall down
I thought I could fly, so why did I drown?"
Avatar
Eun-Kyung Park
Jäsen
Viestit: 23
Liittynyt: 17. Marraskuuta 2015, 07:38
Tupa: Puuskupuh

Re: Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Eun-Kyung Park »

Eva sujautti kirjansa nopeasti laukkuunsa kääntyi Nagiin päin.
"Ajatuksenani oli kuluttaa hieman aikaa ennen kuin menen syömään", Eva vastasi ja pyyhkäisi hiuksiaan korvan taakse, etteivät hiukset tulisi tytön kasvoille. Tyttö katsoi ihaillen Nagin suklaanruskeita silmiä, koska oli aina haaveillut omaavansa sellaiset. Valitettavasti Evan kenelläkään lähisukulaisella ei ollut ruskeita silmiä, joten se ei olisi edes mahdollista.

"Kyllähän seura aina kelpaa", Eva vastasi jälleen. Hän loi kasvoilleen entistä leveämmän hymyn, koska oli toivonutkin löytävänsä seuraa. Tyttö kuitenkin toivoi, ettei Nagi pettyisi kun ei pääsisikään viemaan laukkuaan takaisin tupaansa.
Eun-Kyung Park | Puuskupuh | 3lk.

Toinen hahmoni on Ethan Grayhill
Avatar
Nagi Blackthorn
VIP
Viestit: 146
Liittynyt: 22. Marraskuuta 2015, 18:54
Tupa: Korpinkynsi

Re: Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Nagi Blackthorn »

Tapa, jolla Eva pyyhkäisi hiuksensa korvan taakse oli hirvittävän suloinen. Nagi hymyili. Koska tyttö oli häntä muutaman vuoden nuorempi, Nagin asenne tätä kohtaan oli isovelimäisen huolehtiva. Nagilla ei ollut sisaruksia, mutta jos hänellä olisi, hän olisi halunnut Evan kaltaisen pikkusiskon. Kasvaessaan Evasta tulisi varmasti kaunotar.

"Hyvä, sitten voidaan varmaan mennä johonkin muualle", Nagi totesi. Häntä ei haitannut lainkaan se, ettei pystynyt viemään laukkuaan tupaansa, sillä sitä voisi ihan hyvin kanniskella mukanakin. Hänen kaverinsa tosin varmasti kiusoittelisivat häntä siitä, että Nagi oli antanut huomionsa harhautua tytön takia. Mutta koska Eva kaipasi seuraa, Nagi ei tietenkään voinut kieltäytyä. Ja oikeasti hän oli kyllä antanutkin huomionsa harhautua Evan takia. Nagi virnisti hivenen.

"Tässä lähellä on muistaakseni yksi käyttämätön torni, josta on hyvät näkymät tiluksille", poika totesi mietittyään hetken. Hän oli uusi koululla, eikä muistanut vielä kaikkia mielenkiintoisia paikkoja. Puheeksi tullut torni oli kuitenkin yksi hänen suosikkipaikkojaan, koska Nagi piti korkeista paikoista.
"Mentäisiinkö sinne ennen päivällistä?"
Nagi Blackthorn * Korpinkynsi * 7. luokka * huispausjoukkueen etsijä ja kapteeni

"I shot for the sky
I'm stuck on the ground
So why do I try, I know I'm gonna fall down
I thought I could fly, so why did I drown?"
Avatar
Eun-Kyung Park
Jäsen
Viestit: 23
Liittynyt: 17. Marraskuuta 2015, 07:38
Tupa: Puuskupuh

Re: Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Eun-Kyung Park »

"Mennään vaan", Eva vastasi. Hän oikeastaan pitikin korkeista paikoista jonkun verran, koska näköalat olivat niistä aina niin upeat. Evan vielä asuessa Busanissa hän oli käynyt monissa korkeissa paikoissa katselemassa näköalaa kaupunkiin. Hän oli myös käynyt perheensä kanssa useasti Etelä-Korean pääkaupungissa, Soulissa, joka oli täynnä näköalapaikkoja. Tyttö kaipasi todella kotikaupunkiinsa, mutta hän viihtyi kuitenkin todella hyvin Iso-Britanniassa. Hänestä oli mukavaa tutustua äitinsä kotikulmille. Tai no oikeastaanhan Evan äiti oli asunut suurimman osan lapsuudestaan Irlannista, mutta hän oli asunut myöskin Englannissa.
Eun-Kyung Park | Puuskupuh | 3lk.

Toinen hahmoni on Ethan Grayhill
Avatar
Nagi Blackthorn
VIP
Viestit: 146
Liittynyt: 22. Marraskuuta 2015, 18:54
Tupa: Korpinkynsi

Re: Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Nagi Blackthorn »

Nagi nosti hivenen oppikirjoja pursuilevan laukun hihnaa olallaan. Sitten hän lähti käytävää eteenpäin kohti suuntaa, jossa muisteli käyttämättömän tornin sijaitsevan. Nagi oli taitava kiinnittämään huomionsa pieniin yksityiskohtiin, mikä helpotti hänen suunnistamistaan koululla. Hän muisti pienet yksityiskohdat ja niiden järjestyksen matkan varrella.

Kulkiessan käytävää ja olettaessaan, että Eva seuraisi, Nagi näki tutun maalauksen kaksintaistelevista velhoista ja kääntyi oikeaan. Torni ei ollut kaukana, mutta portaikon sisäänkäynti oli hivenen piilossa käytävän kulmauksessa. Nagi kääntyi vielä kerran vasempaan ja ohitti käytävän viimeisen haarniskan, minkä jälkeen hän saapui portaikon kapealle oviaukolle. Hyvästä muistista oli hyötyä, sillä hän ollut eksynyt matkalla kertaakaan.

"Jälkeesi, kaunis neito", Nagi totesi leppoisasti virnistäen. Hän kumarsi leikillisesti ja siirtyi syrjään oviaukolta, jotta Eva pääsisi kiipeämään portaat ensin.
Nagi Blackthorn * Korpinkynsi * 7. luokka * huispausjoukkueen etsijä ja kapteeni

"I shot for the sky
I'm stuck on the ground
So why do I try, I know I'm gonna fall down
I thought I could fly, so why did I drown?"
Avatar
Eun-Kyung Park
Jäsen
Viestit: 23
Liittynyt: 17. Marraskuuta 2015, 07:38
Tupa: Puuskupuh

Re: Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Eun-Kyung Park »

Eva lähti kävelemään Nagin perässä. He kulkivat maalauksen ohi, jossa oli kaksi velhoa taistelemassa toisiaan vastaan. Sen jälkeen tyttö kääntyi Nagin perässä oikealle. He kääntyivät vielä vasemmalle ja ohittivat käytävän viimeisen haarniskan ennen kuin tulivat kivisten portaiden oviaukolle. Eva muisti, että oli monta kertaa kävellyt oviaukon ohi, mutta ei ollut syystä tai toisesta kiinnittänyt siihen huomiota.

Nagin kumartaessa Eva niiasi hänelle. Hän loi pojalle leveän hymyn ennen kuin kääntyi ja lähti kiipeämään portaita ylös torniin. Portaikko oli valaistu soihduilla, jotka olivat kiinni kivisellä seinällä. Eva kiipesi porras portaalta kohti tornia.

Tyttö pääsi pian perille. Torni oli normaalin kokoinen. Se ei ollut hirvittävän iso, mutta siellä oli kuitenkin hyvin tilaa. Tornista oli suora näkymä Tylypahkan ympäristöön. Eva meni heti katsomaan näköalaa. Hän hengitti syvään. Torni oli rauhallinen paikka. Sinne olisi hyvä tulla hengähtämään raskaan koulupäivän jälkeen tai ihan muuten vain ihailemaan näköalaa.
Eun-Kyung Park | Puuskupuh | 3lk.

Toinen hahmoni on Ethan Grayhill
Avatar
Nagi Blackthorn
VIP
Viestit: 146
Liittynyt: 22. Marraskuuta 2015, 18:54
Tupa: Korpinkynsi

Re: Yllättävä kohtaaminen

Viesti Kirjoittaja Nagi Blackthorn »

Nagi hymyili Evalle takaisin ennen kuin lähti portaikkoon tytön jälkeen. Hän jätti reilusti väliä, koska oli tärkeää pitää turvallinen välimatka portaissa kulkeviin tyttöihin. Turvallinen välimatka tarkoitti sitä, että hän käveli riittävän kaukana, jotta ei nähnyt edellään kiipeävän tytön hameen alle. Onneksi nykyisen koulun hameet eivät olleet niin lyhyitä kuin Nagin edellisessä koulussa. Edellisen koulun joillakin tytöillä oli tapana vetää hametta piirun verran ylemmäs, koska se ilmeisesti heidän mielestään näytti aikuismaisemmalta.
Nagi oli asiasta hiukan eri mieltä sen jälkeen, kun sai läimäisyn kasvoilleen yhden lyhyen hameen takia. Ihan vain siksi, että hänellä oli sattunut olemaan silmät päässään noustessaan portaita erään tytön perässä.

Portaat olivat jyrkät, joten Nagi joutui tarkkailemaan askeliaan kiivetessään. Viimein he kuitenkin saapuivat ylätasanteelle, josta aukesi näköala koulun tiluksille. Nagi käveli Evan perässä ikkunalle.
"Mitä pidät?", poika kysyi hymyillen. Tornista näki hyvin linnan kattojen yli kielletyn metsän laitaan ja jopa huispauskentän reunalle. "Tämä torni on yksi suosikkipaikkojani linnassa."
Nagi Blackthorn * Korpinkynsi * 7. luokka * huispausjoukkueen etsijä ja kapteeni

"I shot for the sky
I'm stuck on the ground
So why do I try, I know I'm gonna fall down
I thought I could fly, so why did I drown?"
Viestiketju Lukittu